tiistai 3. maaliskuuta 2015

Makkaraa maisterille

Isäntä vie Typyn tänään korvakontrolliin. Toivon todella, että nyt saataisiin hyviä uutisia ja tämä lääkärissä juokseminen loppuisi. Tuntuu, että Typsy-parka on jo täysin alistunut ainaiseen korvien kaiveluun ja tuumii surkea ilme naamallaan, että tätä se on sitten loppuelämä...

Piipahdin loppuviikosta Tallinnassa ja toki toin Typylle taas tuliaisia. Hirvimakkara on sitä parasta ja ahnaasti meidän uimamaisteri sitä nautiskeli. Pistin osan makkarasta pakkaseen, jotta sillä voi herkutella vielä myöhemminkin keväällä. Tallinnan kaduilla käveli vastaan beagle ja se ilahdutti kovasti. Tulen aina eri hyvälle tuulelle, kun näen biigelin. Tykkään monista koiraroduista mutta isokorvan näkeminen saa hymyn leveämmälle. Kaiketi beaglen kohtaaminen tuo mieleen meidän Typsykän.

Jalkojen osalta Typsyn asiat ovat mallillaan. Ulkona tehdään lenkkien yhteydessä jumppaa ja yritetään etsiä viimeisiä hangenrippeitä, jotta Typy pääsisi kahlaamaan lumessa. Keskitymme kinttujen kuntoutuksessa nyt kotikonsteihin ja vesimattojuoksu on tältä erää ohi. Asiaan palataan tarvittaessa. En olisi uskonut, että Typyn jalat toipuivat leikkauksesta hyvään kuntoon näin nopeasti. Mutta se on todella hieno asia ja olen niin tyytyväinen, että Typy on säästynyt massiivisilta kuntouttamisilta ammattilaisten toimesta. Kaverilla kun on ollut viime kuukausina ihan tarpeeksi tohtorien tapaamisia ja eläinlääkärireissuja.

Talvi on taittunut ja kalentereista on kääntynyt esiin maaliskuu. Toivotamme Typyn kanssa aurinkoisia ja valoisia alkukevään päiviä. Hei vaan ensi kertaan!


8 kommenttia:

  1. Hirvimakkaraa! Nyt me kyllä ruvetaan oikeiksi kadesäkeiksi. Hirveä herkullisempaa on vain poro, ja sitä saa vain jouluna. Eikä ole ihan viime aikoina nähty hirvenlihaakaan.
    Tultiin oikein hyvälle mielelle, kun kuultiin, että Typyn jalat ovat niin nopeasti parantuneet. Toivottavasti korvatkin ovat jo kunnossa!
    Perjantaina tullaan muutamaksi päiväksi sinne etelään tutkimaan Skattan tyttöjen viestejä ja viettämään kaupunkikoiran elämää. Toivottavasti kelit suosivat, että päästään koirapuistoonkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hirvimakkara on melko suolaista. Siksi sitä ei voi antaa usein ja vain pikkupalan kerrallaan. Mutta Typyst se on hurjan hyvää! Itse pidän enemmän hirvipaistista eikä Typy sillekään sylje.

      Tervetuloa tänne kuraiseen etelään. Äsken huomasin ikkunasta ulos katsoessani, että kadulta putsattiin jo hiekkaa pois. Näin se kevät siis etenee.

      Typyn emäntä

      Poista
  2. Párek ja Palvelijatar3. maaliskuuta 2015 klo 12.46

    Räntää sataa just nyt ja se ei kyllä ilahduta. Mutta Typyn jalkojen paraneminen vauhdilla on kyllä todella iloinen juttu. Kunpa korvatkin seuraisivat esimerkkiä ja paranis pian ja pysyvästi hyvään kuntoon!
    Ai teillä putsataan katuja hiekasta? Sitä mekin täällä odotellaan. Vain meidän taloyhtiön pihat on putsattu, mutta jalkakäytävät ja kadut kuuluvat kaupungin hoitoon... ja sitähän saa taas odottaa, että ne lakaistais hiekoista.
    Me toivotaan hyviä uutisia Typylle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllätys olikin, että juuri kaupungille kuuluvaa katualuetta putsattiin. Ajoissa ovat siis liikkeellä ja hyvä niin!

      Toivomme kovasti, että korvien suhteen saadaan nyt hyviä uutisia. Jännityksellä siis odotan "tuomiota"...

      Typyn emäntä

      Poista
  3. Onpa hienoa, että Typyn jalat on parantunu vauhdilla! Vielä kun pääsee juoksentelemaan kesän tullen pehmeälle nurmikolle ja metsään, kaikki on näyttää paremmalta.
    Korvavaivat on kurjia. Toivotaan niihinkin jo pikaista helpotusta.

    Edellisen postauksen pehmokuonolle jättimuiskaus <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pehmokuono kiittää muiskusta ja lähettää Sir Artulle samanmoisen takaisinpäin!

      Kesällä viipotetaan varmasti jo melkoisen terveillä jaloilla ja nimenomaisesti metsässä ja nurmikentillä. Asfalttijuoksut on vähennetty jo nyt aika minimiin, sillä pikitiellä ravaaminen ei ole hyvä juttu noille leikatuille jaloille.

      Mukavaa maaliskuun jatkoa teille Artun kanssa!

      Typyn emäntä

      Poista
  4. Voe...oekee hirvimakkarata! Nam! :)
    Mitenkä sielä liäkärjreessulla kävj? Onko korvat jo kunnossa?
    Mahottoman hieno homma että jalat ruppee olemmaan kunnossa :) Onse vuan mukava sielä Puulan rannalla hilipetellä terveillä kintuilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ne korvat vaan meinaa asettua... ihan hitsin harmillista!

      Jos kevät etenee tätä vauhtia, pääsemme jo vappuna Puulalle avaamaan mökkikautta. Ja mikäs sen mukavampaa kuin se, että terveiden koipien kera!

      Leppoisaa viikonloppua teille toivottelee Typy ja emäntä.

      Poista

Kiva, kun kommentoit!
Hippu, Myttö ja emäntä kiittävät.