keskiviikko 8. heinäkuuta 2015

Elämän alussa ja lopussa

Hippu on saanut nyt kaikki pentu-ajan rokotukset. Isännän kanssa se on reippaasti käynyt tohtorin luona ja eilen sille laitettiin nelosrokotuksen tehoste sekä rabiesrokotus. Seuraavan kerran rokotusasialla liikutaan sitten vuoden päästä. Isännän mukaan Hipsuli on käyttäytynyt eläinlääkärissä oikein mallikkaasti eikä ole huomannutkaan, kun rokotuksia on sille pistelty. Hienoa Hippu!


Ensin katsotaan paino...


ja sitten lääkärisetä tutkii.
Kaikki kunnossa!

Eilisellä tohtorikäynnillä isäntä oli joutunut todistamaan, kun lääkäriasemalle tuotiin koira, joka oli lähdössä viimeiselle reissulleen. Koiran isäntä oli kyyneleet valuen kantanut vanhukselta näyttävää kaveriaan eläinlääkärin huoneeseen. Kyynel nousi minullakin silmään, kun isäntä tapauksesta kertoi. On sanoinkuvaamattoman kamala paikka, kun ystävän matka on päätepisteessä ja se on saateltava viimeiselle retkelleen. Tällä viikolla saimme itsekin suru-uutisia, sillä isäni mökkinaapurina sijaitsevan maalaistalon Jekku-beagle oli lähtenyt vehreämmille metsämaille. Jekun vei sairaus mutta ikääkin tuolla ihastuttavalla beagleherralla kyllä oli. Mukavia metsästysreissuja sinne jonnekin, Jekku!

Lopetan tämän kirjoitelmani kuitenkin iloisiin tunnelmiin. Kesälomani on alkamassa ihan kohta ja vietämme seuraavat nelisen viikkoa mm. Savonrannassa, Haukivuorella sekä Viron Haapsalussa. Meidän poppoon yhteinen loma julistetaan kuitenkin alkaneeksi missäs muualla kuin Puulan rannalla. Joten kuuleeko Kangasniemi, täältä tullaan!

11 kommenttia:

  1. Párek ja Palvelijatar8. heinäkuuta 2015 klo 8.37

    Kyllä vain tuppaa vedet silmiin aina, kun lukee tai kuulee jonkun koiran lähdöstä sateenkaarelle. Vaikka sen tietää, että lemmikinkin elämällä on alku ja loppu, ystävälle hyvästien jättäminen on tosi kova paikka.

    Teille on tiedossa hieno loma. Kauniita ilmoja ja turvallista matkaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on. Minulla tulee aina kyyneleet, kun kuulen näitä suru-asioita. Pimun poislähtö on vielä edelleen hyvin arka paikka ja nousee aina tällaisia uutisia kuullessa mieleeni.

      Leppoisaa viikon jatkoa teille!

      Typyn emäntä


      Poista
  2. Voe pientä... <3 Hyvä etton nuo ensmäeset liäkärjkäännit mukavija. Ee jiä mittää liäkärjkammoo. Reepas Hippuli:)
    Kyllä neon nuo viimiset reessut kuulema kamalija...ee suata kuulema ies uatellakkaa. Sano äet.

    Hyvvee ja ilosta lommoo, lämpimijä päevijä ja mukavata männöö koko teejjän sakille! Tytöelle vielä pusuilla hööstettynä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on tosiaan tärkeää, että ekat lääkärireissut menevät sutjakkaasti. Ettei tule traumoja. Pimu-parka joutui nuorena usempaan kertaan lääkärin käsittelyyn, kun sen toinen takajalka reistaili. Siitä jäi ikuinen kammo eläintohtoreita kohtaan.

      Pusuterkkuja täältä meidän tyttösiltä ja mukavaa loppuviikkoa teille!

      Typyn emäntä

      Poista
  3. Hipusta on tullu Neiti. Kyä on ilo kattella noin nättejä tyttöjä. Ilosta lomaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vauvasta on tullut tosiaan jo pikkuneiti.

      Kiitos lomatoivotuksista ja reipasta loppuviikkoa teille tuulisille pojille!

      Typyn emäntä

      Poista
  4. Spanielin pentuja on nyt joka puolella, mä en kestä <3
    Mitä Hippu tykkää automatkoista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän suureksi yllätykseksi autoilu Hipun kanssa sujuu ongelmitta. Se nukkuu autossa kaikki matkat. Mieluiten kiinni Typyn kyljessä, joka taas ei pidä autossa olosta yhtään ja istuu jähmettyneenä seuraten liikennettä.

      Terkkuja Artulle ja mukavaa viikon jatkoa teille!

      Typyn emäntä

      Poista
    2. Niin, toi hassu kommenttini jäi kesken =D
      Piti sanoa, että Hippu näyttää ihan spanielinpennulta pehmeän turpansa ja luppakorviensa kanssa. Ja tosissaan, törmäilen koko ajan tuttavissa ja blogeissa spanielinpentuihin. Ja Hippu kaiken kruununa biigelinä nostattaa hauvakuumetta, jolle ei nyt ole aikaa ja tilaa <3

      Poista
  5. Hyvä Hippu! Minusta on aina mukava käydä klinikalla, kun siellä lahjotaan ihan reilusti.
    Kyllä varmasti Kangasniemi kuulee, kun kaksi noin nohevaa neitikoiraa availee ääniään. Mekin käytiin tänään mökillä haukkumassa ohiajavia veneitä. Karkuun menivät, joten tehosi haukkuminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä Kangasniemi kuulee varmasti, kun Typy ilmoittaa haukkuen perillepääsystämme heti, kun saamme sen irti turvavyöstä ja ulos autosta. Sitten tarkistetaan tontti ja sen rajat Hippulin seuratessa perässä. Pitäähän pikkuisellekin opettaa mökkirutiineja.

      Mitä parhainta loppuviikkoa teidän pesueelle toivottelee Typy ja Hippu sekä emäntä

      Poista

Kiva, kun kommentoit!
Hippu, Myttö ja emäntä kiittävät.