Myttö toipuu operaatiosta

Mytön leikkausoperaatio on onnellisesti takanapäin. Keskiviikkona suuntasimme puoliltapäivin eläinlääkäri Jaakon luokse. Pikkuisen toipilaan kävin hakemassa kotiin iltapäivällä. Sterilointi onnistui hyvin ja kaikki sujui mallikkaasti. Kyllä minä kyyneleitä jouduin nielemään, kun jätin unessa olevan Myttösen hoitajan hoteisiin. Mutta tiesin, että Mytöstä pidetään hyvää huolta. 

Heräilyä heräämössä.

Mytön vatsassa on sulavat tikit sekä sisäisesti että ulkoisesti. Tämä on hyvä, ettei tikinpoistorääkkiin tarvitse ryhtyä. Tulehduskipulääkettä Mytölle määrättiin kolmeksi päiväksi. Haavaa pitää suihkutella kaksi kertaa päivässä ja liikunta tulee pitää lähipäivät rauhallisena. Hyppiminen, kiipeily ja riehuminen on reilun viikon ajan poissuljettu Myttösen päiväohjelmasta. 

Valitettavan harmillinen sivuvaiva iski, kun Mytön vatsa alkoi eilen aamuvarhain oireilemaan. Siitä asti ollaankin juostu ulkona tiiviisti. Tällaisina hetkinä oma piha olisi mukava juttu. Saatoin viime yönä herättää ihmetystä lammaskuvioisessa haalaripyjamassani, jos joku naapuri sattui katsomaan ikkunasta ulos. Mutta eipä tuolla väliä, toipilaalla oli kiire päästä "vessaan". Nyt, kun ollaan perjantain varhaisillassa, näyttäisi vatsa rauhoittuvan. Ruokaakin (riisiä ja raejuustoa) Myttöskä söi pienen annoksen suurella ruokahalulla. Eiköhän maha ala rauhoittumaan. Syy, mistä tuo ripuli on tullut, on meille epäselvä. Johtuuko se lääkkeestä, kivusta vai mistä. 

Koti on paras paikka toipua.

Hippu on huomioinut hienosti sen, että Mytöstä ei ole nyt leikkikaveriksi. Se antaa siskon huilata rauhassa ja odottaa kiltisti, kun ulkoillessa Mytön askel on vielä hidas. Isäntä on vienyt Hipsua pitkille lenkeille, kun on tullut töistä kotiin. Mytön kanssa pitkiä lenkkejä päästään tekemään vasta myöhemmin. Nyt on tärkeintä, että Myttö paranee ja toipuu leikkauksesta hyvin. Noudatamme tohtorin antamia ohjeita ja teemme kaikki vaaditut hoitotoimenpiteet. Ja Hippuli antaa parantavaa kuono- ja nuuskutteluhoitoa siinä rinnalla 😄.

Pikalumi

Viikot luiskahtaa vauhdilla ja joulukuu koputtelee kohta ovella. Ei me mihinkään olla karattu vaikka blogikirjoittelussa tulikin luvattoman pitkä tauko. Oikein mukavaa, että olet täällä lukemassa kuulumisiamme 😃.

Meidän päiviin ei mitään erityisiä tapahtumia sisälly. Tasaista arkea kuljetaan ja yritetään olla piittaamatta loppusyksyn harmaudesta ja vesisateista. Terveinä olemme pysyneet ja se on hienoa. Aurinkoisiakin päiviä on ja niistä nautitaan isokorvien kanssa metsälenkeillä. Ja saatiinhan me vajaa viikko sitten valkea maa tänne eteläänkin, hetkeksi ⛄. Myttö oli hyvin iloinen lumesta ja sillä oli valtava vauhti ulkona. Viime talvena lunta ei ollut ja Myttöskä ei päässyt siinä mylläämään. Nyt maassa oli sen verran lunta, että sitä pystyi kaivelemaan ja nuuskuttelemaan. Hippuliakin kiinnosti kovasti, mitä lumi oikein oli allensa kätkenyt. 

Lunta ja aurinkoa.

Huomenna meillä on jännittävä päivä 😬. Vien Mytön eläinlääkäriin ja se steriloidaan. Toivon, että operaatio sujuu mallikkaasti . Myttöskä on reipas likka mutta tiedän, että minua jännittää isosti tuo sen leikkaus. Kuten kaikki operaatiot, joita meidän biigleille on tehty. On kuitenkin järkevää jo ihan terveyssyistä tehdä tuo toimenpide. Ja koska äitiä Myttösestä ei olla suunniteltu tehtävän, on sterilointi hyvä asia. Pidättehän peukut ja tassut pystyssä meidän ihanalle pikkuriiviölle! 

Maa on taas paljas. Päivälenkillä
tähyiltiin metsässä.

Niin, ensi viikolla saa avata joulukalenterin ensimmäisen luukun. Hipulle ja Mytölle en hankkinut omia kalentereita, sillä Hippunen ei voi niissä olevia makupaloja syödä. Koirulit saavat joka aamu pienen herkkupalan ilman kalentereita. Isännälle mietin jo kiivaasti joululahjaa. Koska olemme tekemässä muutamia isoja kodinhankintoja loppuvuodesta, on niissä lahjaa kerrakseen meille molemmille. Mutta jotakin aion tuolle meidän perheen kaksijalkaiselle karvanaamalle kuitenkin hankkia 👨. Itse toivon, että kamala koronatauti vihdoinkin hellittäisi ja siihen löytyisi ehkäisykeino. Pääsisimme taas tapaamaan ystäviä, lukukoirailemaan kirjastoon ja tekemään niitä kaikkia mukavia juttuja, jotka nyt ovat pannassa. 

Aarteidenetsijä

Myttö on ahkera tyttö sekä löytämään että keräilemään aarteita lenkkipolkujemme varrelta. Kantoon se nappaa usein isoja oksia (pienet ja lyhyet ei kelpaa), tyhjiä pahvisia kahvimukeja ja erilaisia käärepapereita. Aarteista parhaimpia ovat jonkun tiputtamat hanskat tai pipo. Löysipä se alkusyksystä ojan reunalta miesten kalsarit. Silloin olin valitettavasti ilonpilaaja ja komensin napakasti hylkäämään alkkarit siihen, mistä Myttö ne suuhunsa nappasi. 

Mikään pikkukeppi ei kelpaa. Kuva ei
valitettavasti anna oikeutta sille, 
millainen seiväs tässä lähti
Mytön matkaan.

Täällä kaupungissa löytää valitettavasti myös kalsareitakin inhottavampia löytöjä tuolta teiden varsilta. Meidän lenkit kulkevat usein ns. yömajan ohi. Tänä syksynä olen törmännyt sen liepeillä ruiskuihin ja niissä töröttäviin neuloihin. Kaikki olen kerännyt nenäliinojen ja koirankakkapussien avulla pois ja laittanut roskapönttöön.  

Myttö teki näistä neulalöydöistä yhden ja säikähdin kovasti. Kyseisen kapistuksen käyttäjä oli käärinyt ruiskuneulayhdistelmän kasvomaskin sisään. Onneksi huomasin, että maskin sisältä pilkottaa jotakin erikoista eikä isokorvat ehtineet ruveta tonkimaan tätä pakettia tarkemmin. Mietin, että samoja teitä kulkee esimerkiksi pieniä koululaisia... Ja meidän näitä nelijalkaisia kavereita. 

Myttö ja turvallinen aarre.

En ole aiemmin tätä ilmiötä tuon yöpaikan luona havainnut. Mutta sen luin paikallislehdestä, että  koronan myötä päihde- ja mielenterveyspalvelut ovat säästöliekillä ja tuo nimenomainen yöpaikka on tupaten täynnä asiakkaita joka päivä. Yösijaa haluavia on enemmän kuin voidaan ottaa ja määrä vain lisääntyy, kun talvi tulee. Toki silti toivoisin, että mikäli ennen yömajaan menoa pitää vielä portilla itseään piikittää, hoitaisi kyseinen tyyppi nämä vaaralliset jätteensä roskapönttöön. Niitä näyttää kyllä yöpaikan ympärillä olevan, jopa ihan ruiskuille tarkoitettu oma roskis. 

Ja jotta tämä blogikirjoitus päättyisi nyt oikein synkkiin tunnelmiin, yllä olevassa kuvassa ruumislöytö. Tämä lintupoloinen löytyi meidän ulko-oven edestä, kun läksimme eilen Hilpusen ja Myttöskän kanssa ulos. Mikä lie harakan hengen vienyt.  Nostin tämänkin "aarteen" pussia hanskana käyttäen ja kannoin talomme taakse metsään. Levätköön siellä rauhassa. 

Iloa isokorvista

Marraskuu  on käynnistynyt tuttujen arkirutiinien parissa. Isännän kanssa tehdään töitä, minä edelleen kotoa käsin. Käydään ulkoilemassa Hipun ja Mytön kanssa. Usein tavataan lenkkireissuilla koiratuttuja, joista erityisesti Myttö jaksaa aina kovasti ilahtua. Hippulia vie hajumaailma, joten lyhyt moikkaaminen riittää sille. Myttönen voisi tervehtiä tuttuja tuntikaupalla. 

Tämän alkaneen kuukauden alkuun sain kovin surullisen uutisen tietooni Räntäsään kennelistä. Hipun äiti Milo (Räntäsään Aamuaurinko) oli äkillisesti siirtynyt paremmille metsämaille elokuun alussa. Milo oli hurmaava beagletyttö ja otamme lämpimästi osaa "perhe Räntäsään" suureen suruun. 

Viikonloppuna isännän vanhemmat muuttivat meidän kulmille. Isäntä huhki veljensä kanssa muuttoapuna ja minä isokorvien kanssa kävin morjestamassa muuttoporukkaa. Aiemman reilun 33 kilometrin välimatkan sijaan meiltä kulkee nyt kävellen noin vartissa tervehtimään anoppiani ja appiukkoani. Olemme iloisia, että saimme nämä meille tärkeät ihmiset tänne lähelle. 

Hipun ja Mytön harmonista yhteiseloa on ilo seurata. Kaksikko antaa paljon hymyn hetkiä työpäivieni keskelle. Ja mikä riemu syntyy aina siitä, kun isäntä palaa töistä kotiin. Näin on oikein hyvä kulkea kohti talvea. Kevään lukukoirailuista ei ole tullut vielä tietoa kirjastoilta. Toivottavasti Hippu pääsee taas töihin. Mutta epäilen, ettei se vielä alkuvuodesta onnistu. Minulta on kyselty, tuleeko Mytöstäkin lukukoira. En osaa siihen vielä vastata. Aika näyttää. Uskon kyllä, että Myttösestäkin voisi tulla oivallinen kirjastokävijä ja tarinoiden kuuntelija. Kunhan se vielä kasvaa vähän.