torstai 15. marraskuuta 2018

Hommia ja hepuleita

Tällä kuluneella viikolla kävimme Hipun kanssa lukukoirailemassa kotikirjastossa. Rapsuttelijoita riitti ja Hilpuri kuunteli monta tarinaa. Pikkuhiljaa kirjasto on tullut tutuksi ja Hilpu on hoksannut jutun juonen. Kuuntelu sujuu kerta kerralta paremmin. Hyvä tästä vielä tulee! Typyä on jäänyt kaipaamaan moni meidän vakiolukija. On hienoa nähdä, miten Hippu on saanut oman paikkansa heidän sydämissään. Hipun vatsavaivat taantuivat, onneksi. Lääkekuuri tepsi ja Hilpuri on taas terveen kirjoissa. Sekin on ihan mahtavan hieno juttu.

Päivän eka lukija halusi ottaa Hipun syliin.
Sehän sopi meidän Hipsulle mainiosti,
sillä se rakastaa olla sylissä. 

Kelit ovat kamalan harmaita ja sateisia. Enemmän ne kuitenkin tympivät meitä kaksijalkaisia kuin Hippua. Se ei säästä välitä, kun olemme ulkona. Lenkit ovat yhtä mukavia oli sitten helle tai loskaräntä. Suihkukeikoista se ei tosin tykkää. Ja niitähän riittää. Suihkun jälkeen se saa hepulit. Kuivaaminen on usein hieman hankalaa, kun se venkoilee ja vetkuilee. Ja kun tämä operaatio on suoritettu, se juoksee koko huushollin matot kasaan ja heittelee lelukorinsa sisällön pitkin olohuonetta. Eihän siinä muuta voi kuin nauraa, katsellessa Hippulin valtaisaa riemua. 

Viikonloppuna saamme yökylään Keravan kaksospojat, kun vanhemmat ja isoveli ovat reissuissa. Hippu tykkää pojista ja on varmasti innoissaan jälleentapaamisesta. Rapsutuksia on ainakin tiedossa runsain mitoin. Kevään työvuorot sekä koti- että naapurikirjastoon lyötiin jo lukkoon. Hipulla on työhommia oikein sopiva määrä tammikuusta toukokuulle. Mutta vielä ennen joululomaa lukukoiraillaan, seuraavan kerran taas jo ensi viikolla!

perjantai 9. marraskuuta 2018

Vainoharhainen virittelee jo joulua

Sateisen harmaa marraskuu etenee arkisten askareiden parissa. Ensi viikolla lukukoiraillaan Hipun kanssa. Isännällä on työkiireitä ja itse odottelen omalla työmaallani "tuomiota" siitä, miten käy. Isoja muutoksia on tulossa ja toivottavasti asiat ratkeavat pian.

Elämän parhautta: pötköttely isännän
kanssa sohvalla.

Hippusella alkoi viime viikolla reistailemaan vatsa. Sillähän on ollut mahavaivoja silloin tällöin ja niitä yritetään ehkäistä mm. herkkävatsaisen ruokavaliolla. Ripulia kesti kuitenkin niin monta päivää, että maanantaina veimme sen eläinlääkäriin. Antibioottikuuri on tepsinyt ja eilen piipahdin Hipun kanssa verikokeessa. Niiden tulokset saamme tänään.

Koska Typylle kävi miten kävi, minusta on tullut vainoharhainen Hipsun suhteen. Suorastaan nolotti vaatia eilen laajaa verenkuvaa, kun lääkäri oli sitä mieltä, ettei se olisi tarpeellista. Meille jo hyvin tuttu tohtori kuitenkin taisi ymmärtää, miksi olin niin sinnikäs verikokeen suhteen. Pohdin isännälle, loppuuko tämä liikavarovaisuus ja vainoharhaisuus koskaan. Isäntä totesi, että ajan kanssa tulen varmasti rauhoittumaan. Ja niinhän se on. Moni asia, joka liittyy Typsyn poismenoon, vaatii vielä aikaa.



Pistin joululevyt alkuviikosta soimaan. Pikkujoulukutsut lähtivät postiin pari viikkoa sitten. Ostimme isännän kanssa uudet jouluvalot parvekkeelle. Kävin hankkimassa meille myös joulukalenterit, Hipulle omansa. Joulu on minulle juhlapyhistä tärkein ja rakkain. Maltoin odottaa tänne marraskuulle mutta nyt annan itselleni luvan ryhtyä valmisteluihin. Malttamattomana odotan jo sitä, että pääsen koristeostoksille ja virittelemään niitä uusia valoja.


Päivitys yllä olevaan kirjoitelmaani: Hipun verikokeen tulokset tulivat ja kaikki kunnossa. Olen enemmän kuin helpottunut.

torstai 1. marraskuuta 2018

Typyn viimeinen mökkireissu

Kirjoitan tässä kirjoituksessa Typyn viimeisestä matkasta. Koska Typsyn poislähtö tuli täydellisenä yllätyksenä, täysin ennalta-arvaamattomasti, on asia herättänyt erityisesti meissä isännän kanssa paljon kysymyksiä. Mutta myös sukulaisissamme, ystävissämme ja tuttavissamme sekä tätä blogia seuraavissa. En osaa suureen osaan kysymyksistä vastata eikä kukaan osaa. Miten Typy onnistui salaamaan kipunsa, miten emme huomanneet, että se oli vakavasti sairas. Milloin kasvaimet olivat alkaneet kehittyä, olemmeko itse jotenkin aiheuttaneet sen sairauden. Viimeisen reilun kuukauden ajan olemme kuitenkin oppineet elämään näiden vastaamaattomien kysymysten kanssa. Sen kanssa eläminen, että Typyä ei enää ole, vaatii vielä aikaa.

Lähdimme syyskuisena perjantai-iltapäivänä viikonlopun viettoon Kangasniemelle. Typy oli kuluneella viikolla ollut hiukan väsyneen oloinen. Lisäksi se arkaili hypätä sohvalle ja sänkyymme. Mietimme, että sen operoidut takajalat saattavat kipuilla, joten annoimme sille särkylääkettä. Päätimme, että mikäli tilanne jatkuu samanlaisena vielä seuraavan viikon alussa, viemme Typsyn eläinlääkäriin. Typy kuitenkin söi ja joi normaalisti, oli ystävällinen ja ihana oma itsensä. Tarpeet tehtiin ulos aivan normaalitapaan. Mikään ei kertonut siitä, että sen viimeiset päivät olivat aloittaneet lähtölaskentansa.

Ehdimme olla mökillä muutaman tunnin ennen kuin kävimme nukkumaan. Tai aioimme käydä. Typy alkoi muuttua levottamaksi, Ja kävi juomassa vesikupin toisensa jälkeen tyhjäksi. Se vaihtoi mökissä paikkaa taukoamatta; pöydän alle, sängyn alle, sitten keittiöön hellan eteen ja sieltä sänkyyn viereeni. Johon nostin sen, koska ylös se ei halunnut hypätä. Alas kylläkin. Päätimme, että lähdemme heti seuraavana aamuna kotiin ja viemme Typsykän lääkäriin. Jotain outoa ja omituista on, Typy ei ole oma itsensä.

Tilanne kärjistyi yön aikana ja Typy alkoi valittamaan, se oli kipeä. Ääni oli raastavaa ulinaa. Olin illalla katsonut netistä varmuuden vuoksi, mistä löydämme lähimmän päivystävän eläinlääkärin. Kun yö alkoi kääntymään kohti aamua, teimme lähtöpäätöksen päivystykseen Jyväskylään. Puimme päällemme, nappasin mökkikassin ja roskapussin mukaan. Isäntä pakkasi ruuat ja juoksi lukitsemaan aittojen ym. ovet. Ja niin lähdimme kylmänä, pimeänä aamuyönä ajamaan kohti eläinlääkäriä. Typy oli jo suurissa tuskissa. Emme tienneet isännän kanssa, mitä ajatella. Sen tiesimme, että Typy on todella sairas.

Jyväskylässä Typy laitettiin heti tiputukseen ja sille annettiin vahva kipulääkitys sekä antibiootti. Laajassa verenkuvassa näkyi ainoastaan, että tulehdusarvo on koholla. Vatsasta otetussa röntgenkuvassa ei näkynyt mitään omituista. Typy aristeli selvästi kuitenkin mahaansa, joten arvelimme eläinlääkärin kanssa, että siellä on jotakin pielessä.

Koska Jyväskylässä ei pystytty Typsyä tarkemmin tutkimaan, odotimme pari tuntia, jotta kipulääke alkaa vaikuttamaan kunnolla. Sen jälkeen aloitimme matkan kohti Vantaalla olevaa eläinsairaalaa. Hippu istutettiin vyöhön etupenkille, minä menin Typyn kanssa taakse. Se matkusti koko matkan tiputuksessa. Rauhallisesti nukkuen, kipulääke onneksi tepsi. Jotta isäntä pysyi ajokuntoisena, pysähdyimme Joutsaan, jotta kuski sai hieman syötävää ja juotavaa. Itse en pystynyt nielemään alas mitään.

Vantaalla Typy tutkittiin tarkoin. Eläinlääkäri kyseli paljon ja tarkasteli Jyväskylässä tehtyjen tutkimusten tuloksia. Välillä isäntä kävi ulkoiluttamassa pikaisesti Hippua, joka odotteli autossa. Ensimmäiseksi lääkäri totesi, että Typylle on syytä tehdä vatsaontelon ultraäänitutkimus, jota Jyväskylästäkin oli suositeltu. Totesimme, että se tulee ehdottomasti ja välittömästi tehdä. Tulos: neljä kasvainta vatsaontelossa. Järkytys ja täydellinen yllätys minulle ja isännälle. Isäntä totesi, että nyt sitten leikataan. Minullakin oli toivo vielä vahvasti yllä, kyllä tästä selvitään.

Eläinlääkäri ehdotti, että ennen kuin päätetään leikkauksesta ja muustakin etenemisestä, otettaisiin Typystä vielä kaularangan röntgenkuva. Suostuimme tietysti siihen. Tulos: kasvaimia myös keuhkoissa. Ja sanomattakin selvää; huonolaatuisia. Syöpä oli levinnyt vatsasta keuhkoihin. Paranemisennuste: erittäin huono. Leviämisennuste: leviää ja etenee varmuudella.

Tämän jälkeen meidän silmissä sumeni. En ole koskaan tuntenut niin epätodellista oloa ja tunnetta. Eihän tämä voi olla totta... hoitohuoneeseen Typyn kanssa palattuamme lääkäri aloitti lauseen, "ymmärrätte varmaan, ettei... ". Keskeytin hänet sanomalla, että "ei tarvitse sanoa, ymmärrämme kyllä". Hyvästelimme Typyä pitkään. Se nukkui rauhallisesti kipulääkkeen vaikutuksesta. Kiitimme sitä kaikesta. En meinannut pysyä pystyssä. Isäntä oli järkytyksestä turtana. Silitimme Typyn päätä ja se lipui paremmille uimapaikoille.

Läksimme perjantaina mökille ja palasimme lauantaina iltapäivällä sieltä Jyväskylän kautta kotiin, ilman Typyä. Sen ymmärtämisessä menee vielä pitkään. Kuten jo aiemmin kirjoittelin, päässä on pyörinyt paljon erilaisia ajatuksia. Typyn kuolema on ottanut koville, sillä emme voineet valmistautua siihen mitenkään.

Tähän loppuu laitan anopiltani saamani muistokirjoituksen, jonka hän löysi eräästä sanomalehdestä. Typyä jäi kaipaamaan niin moni itseni, isännän ja Hipun lisäksi. Sen kohtalo on koskettanut syvästi meidän läheisiä. Muistokirjoituksen alkuperäisen järven nimen muutin Puulaksi. Paikaksi, jossa rakas Typy nyt lepää ja jota se niin valtavasti rakasti.

Kuljet yhä vierellä,
mukana elämämme tiellä.
Olet yhä läsnä valossa aamun uuden,
aalloissa Puulan,
jotka mökin rantoja huuhtelee, 
olet paikassa tärkeimmässä, 
- ikuisesti syvällä sydämessä. 

torstai 25. lokakuuta 2018

Synttäripäivä, jota ei tullutkaan

Typy olisi täyttänyt tänään yhdeksän vuotta. Paljon onnea Typy, sinne parempaan paikkaan. Olin ostanut koira-aiheisen kakkukoristeen ja isännän kanssa mietittiin lahjaideoita. Typsy lähti luotamme aivan liian aikaisin. Ja sitä on hyvin vaikea ymmärtää ja myös hyväksyä.

Hautasimme Typyn syyslomalla mökille Puulan rannalle. Laitoin hautaan sen mukaan mökkipannan ja pentuaikaisen lelun. Kuten teimme Pimunkin kohdalla. Jätin sunnuntaina haudalle yhden lyhdyistä palamaan ja lisäsin kukkien kaveriksi kanervia. Eihän ne talvea tule säilymään mutta halusin tehdä näin. 



Meillä oli hieno syysloma vaikka mieli oli viikon aikana ajoittain hyvinkin maassa. Saimme tehtyä polttopuita, erityisestu isännän ansiosta, tulevia mökkikausia varten. Suppilovahveroita oli metsässä valtavasti ja saimme niitä mukavan saaliin talven varalle. Sää ei parempi olisi voinut olla. Ainostaan yksi päivä viikosta oli sateinen. Muuten saimme nauttia raikkaan aurinkoisista ja kauniista syyspäivistä. Mökkivanhus on nyt talviteloilla ja jäi odottamaan meitä. Keväällä taas nähdään!


Loman jälkeen olemme palanneet töihin. Hippu peri Typyn lukukoirailut sekä koti- että naapurikirjastossa. Näin kirjastot halusivat ja kyllähän se meille passasi hyvin. Suuntasimme siis alkuviikosta molempiin paikkoihin. Hippu on vielä harjoitteluvaiheessa mutta hienosti se suoriutui molemmista työkeikoista. Ajan myötä siitä tulee loistava lukukoira, josta Typy olisi varmasti ylpeä. 

Seuraavassa kirjoitelmassani kirjoitan Typsykän lähdöstä sen viimeiselle reissulle. Siitä on nyt hiukan aikaa ja uskoakseni pystyn siitä kertomaan ilman musertavaa tunnevyöryä. 


keskiviikko 17. lokakuuta 2018

Surun sävyttämä syysloma

Olemme viettäneet syyslomaa Puulan rannalla. Sunnuntaina laskimme Typyn uurnan hautaan. Pimun ja Nupin viereen. Tänne mökille, joka oli Tyyperille rakkaista rakkain paikka. Paluu tänne oli vaikeaa. Sillä täällä Typy vietti sen elämänsä viimeiset hetket. Täältä lähdimme pimeänä aamuyönä eläinlääkäripäivystykseen Jyväskylään. Sieltä matka jatkui aamun tunteina eläinsairaalaan Vantaalle. Sinne Typyn matka päättyi.

Ajattelin ennen loman alkua, että en pysty tulemaan tänne. Mutta ihan mukavasti meillä on mennyt. Olemme Hipun kanssa sienestäneet ja käppäilleet muuten vaan metsässä. Hilpu on reipas tyttö. Mutta  huomaamme sen yhä kaipaavan Typyä. Touhuamme sen kanssa ja yritämme korvata kaverin.

Laitamme tällä reissulla möksän talviteloille. Sekin surettaa mutta kelit alkavat kääntyä koleiksi ja sateisiksi. Mökki jää odottamaan tulevaa kevättä ja kesää. Toivottavasti talvi kohtelee mökkivanhusta  hyvin. Loppuloman ohjelmassa on polttopuusavottaa. Sieniäkin kerätään lisää. Piha raivataan kalusteista ja vene kiepsautetaan nurin. Ja ennen kaikkea ammennamme hyvää mieltä meidän ihanasta Hippusesta.  Ilman sitä tämä mökkiloma tuntuisi raskaimmalta ikinä.