tiistai 30. syyskuuta 2014

Heippa kotipäiville ja lampaille

Tylsyys... nimittäin pääsin (jouduin) palaamaan taas työmaalle. Olen toipunut leikkauksesta hyvin ja vaikka haavat muistuttelevat olemassaolostaan vielä pitkään, ei se enää estä konttorissa istumista. Yötkin sujuvat jo kohtuullisen mukavasti ja parina menneenä yönä olen jo nukkunut osittain kylkiasennossa. Ihanaa!

Tylsäähän tämä työhönpaluu on Typyn puolesta. Se joutuu taas olemaan päivisin yksin ja vaikka tiedän, että se pärjää, harmittaahan tuo. Saattaahan meidän isokorva olla tyytyväinen, että saa olla taas omassa rauhassa. Ei tarvitse kesken päiväunien nousta kerjäämään tai lähteä ulkoilemaan. Voi vapaasti myllätä meidän sängyssä eikä tarvitse tarkkailla mitä emäntä puuhailee. JOS se vaikka sattuisi menemään jääkaapille...

Lämpimästi kiitän Typyä toipilasajan mukavasta päiväseurasta! Kun oloni koheni, vietimme aikaa mökillä ja reippailimme kotimaisemissa. Yksin ei tarvinnut lounastaa tai nauttia kahveja. Aina löytyi kaveri... Ehdimme katsella yhdessä monet Alcantaran perheet, Kostot ja Pahan jäljillä. Tai minä katselin, Typsy nukkui sohvalla vieressäni. Peiton alla.



Kävimme eilen Typyn kanssa varmuuden vuoksi hyvästelemässä kotimme lähistöllä kesää viettäneet lampaat, sillä ne saattavat siirtyä jo lähipäivinä viettämään talvea muihin maisemiin. Kiitos siis lampaillekin, jotka olitte ilonamme keväästä tänne syksyyn saakka. En tiedä, nähdäänkö juuri näitä yksilöitä taas ensi keväänä vai joutuvatko ne pääsiäispataan... Toivottavasti määkijöitä ilmestyy kuitenkin lähipellollemme jatkossakin.  

torstai 25. syyskuuta 2014

Kaikenmoisia kulkuneuvoja

Sunnuntaina suuntasimme päivälenkille siten, että isäntä nappasi skeitin mukaansa. Menneenä kesänä skeittaus jäi työ- ja opiskelukiireiden vuoksi vähemmälle mutta voihan tuota touhua harrastaa vielä syksylläkin lumien tuloon saakka. Minäkin nousin laudan päälle ja laskettelin sillä suurin piirtein huimat viisi metriä... hui!

Nyt juostaan!

Typy ei tykkää, kun ajan pyörällä. Isäntä on silloin tällöin tullut minua Typsyn (ja aikoinaan myös Pimun) kanssa vastaan töistä tullessani ja Typykkä nostaa tuolloin ison rähinän, kun poljen fillarilla. Ja sama havainto tehtiin myös skeittauksen kohdalla. Kun isäntä lähti etenemään laudan päällä, ryhtyi Typy räksyttämään kiivaasti ja sain juosta sen perässä remmi pitkällä. Ei voinut välillä kuin nauraa meidän isokorvalle... voi raukkaa. Se varmaankin luulee, että isäntä yritti sitä karkuun. Aivan kuin minä yrittäisin pyörän selässä paeta meidän pitkäkoipea. Eihän me sinua jätetä koskaan, rakas Typy! Mutta oli Typsyllä kivaakin skeittireissulla, sillä välillä isäntä nappasi Typyn mukaansa ja riemulla häntä heiluen Typy ravasi (ja haukkui) isännän rinnalla. Mitä juoksun hurmaa!


Tässähän tulee kuuma, sekä beaglelle että isännälle.

Alkuviikolla koirahierojamme kävi kesätauon jälkeen hieromassa Typyn ja sehän oli tietysti mukavaa. Vähän oli Typsykän selässä jäykkyyttä mutta hieroja sai mukavasti pahimpia jumituksia heltymään. Lukukoirailua harrastimme myös tällä viikolla, sillä lupasimme tuurata ringistä poisjääneitä koiria. Seuraava kuuntelukerta onkin sitten vasta lokakuun lopulla ja toivottavasti myös silloin lukijoita on runsaasti liikkeellä. Eilisellä kirjastoreissulla teimme nimittäin oman ennätyksen, sillä kuudesta lukuajasta (yhdelle lukijalle varataan 15 minuuttia lukuaikaa) oli varattu viisi. Hienoa! Sillä lukeminen kannattaa aina, etenkin lukukoiralle.


sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Elokuun illassa

Palataanpa hetkeksi elokuun 9. päivään, jolloin juhlistimme helteisenä iltana tuoretta maisteria sekä keväällä pyöreitä ikävuosia saavuttanutta allekirjoittanutta. Sää ei olisi voinut suosia paremmin ja ruuan sekä kahvin ajan vierasjoukolla taisi olla suorastaan hikiset oltavat. Onneksi ilma yötä kohti viileni ja loppuilta juhlapaikan puutarhassa pistettiin jalalla koreasti ja nautittiin virkistäviä juomia.

Pirskeisiin oltiin kutsuttu meille tärkeät ihmiset. Joukkoon mahtui lähisukua, opiskelutovereita, lapsuudenystäviä ja entisiä työkavereita. Kaikkia heitä halusimme juhlien avulla kiittää isännän opintojen polulla tukena ja hengessä mukana olemisesta. Omalta kohdaltani lausuin kiitokset myös hyvistä ystävistä, joista osan kanssa yhteistä matkaa on kuljettu pikkutytöistä asti. Ja niitä vuosia on siis takana jo jokusen kymmentä...

Itseoikeutetusti myös Typy pääsi juhlatunnelmiin mukaan. Laitoimme sille ulos, talon nurkalle, oman paikan jossa se sai pötkötellä. Kun me kaksijalkaiset olimme sisätiloissa nauttimassa tarjoiluista, odotti Typy kiltisti omalla paikallaan puutarhassa. Eikä sitä suinkaan unohdettu, sillä anoppini piti huolen, että myös Typy sai oman juhla-ateria-annoksensa. Illan aikana Tyyperiä käytiin kovasti rapsuttelemassa ja tervehtimässä. Kukaan ei ihmetellyt, miksi se oli otettu kekkereihin mukaan. Ja mitäs ihmeellistä siinä olisi ollutkaan, Typy on meille kovin rakas perheenjäsen. Emmekä hetkeäkään epäilleet, etteikö se osaisi käyttäytyä ja ilta sujuisi mutkattomasti. Irti emme sitä kuitenkaan laskeneet vaan pitkän pitkässä remmissä se kierteli pihamaalla. Oltiin sentään keskellä kaupungin hälinää.



Kun juhlien "virallinen osuus" oli takanapäin, totesimme että Typsyn on aika lähteä kotiin nukkumaan. Talutin melkoisen väsyneen biigelin siskoni ja hänen miehensä autoon ja he veivät meidän pitkäsäären kotiin. Discorieha jäi siis Typyltä näkemättä mutta en usko, että sitä jäi harmittamaan. Ja kun loppuyöstä palailimme kotiin, ovelle lampsi vastaan puoliunessa oleva Typy. Tervehdittyään se suuntasi samaa tietä omaan petiinsä ja vaipui takaisin unten maille.


perjantai 19. syyskuuta 2014

Kaikenlaista kuultua

Lääkärisetä ilmoitti, että vielä muutaman viikon minun tulee toipua leikkausoperaatiosta kotosalla eikä työmaalle ole asiaa. Mutta Typyn oli aika aloittaa työt. Lukukoiratyöt. Syksyn ensimmäinen kuuntelukeikka sujui hienosti ja vaikka lukijoita oli niukalti, muuta väkeä hääräsi Typsykän ympärillä sitäkin enemmän. Rapsuttelijoita, silittäjiä, halaajia ja paijaajia. Itse sain vastata pikkuihmisten kysymyksiin, jotka ulottuivat aina Typyn juoksuvauhdista emännän leipomistaitoihin...

Lukijoilta kuultua: "Ihana koira!"

Sen lisäksi, että lapset saavat harjoituttaa lukutaitoaan lukemalla koiralle, joka ei korjaa eikä arvostele, huomaan näillä kuuntelukerroilla, että lukukoiralle on myös "sosiaalista tilausta". Olemme Typyn kanssa saaneet kuulla monenlaisia kertomuksia lasten omista lemmikeistä, koulusta, kavereista, harrastuksista, lempiruuasta tai mummon kutomasta villatakista. Ja mehän kuuntelemme nämäkin tarinat yhtä sujuvasti kuin kirjasta luetut. Ei ole turhaan sanottua, että lapsi usein kaipaa ihan vaan ihmistä (tai koiraa), joka kuuntelee heitä.

" Ja seuraava lukija sisään, kiitos!"

Appiukko on työreissussa Euroopassa ja isäntä puurtaa työpäivän jälkeen vielä hommia kotikonttorissa. Senpä vuoksi me tytöt vietämme rentouttavan pizzaillan ja lähdemme Typyn kanssa pois isännän kintuista häiritsemästä. Hyppäämme iltapäivällä bussiin, josta vaihdamme Typsyn kanssa junaan. Perillä Haagassa odottaa anoppi ja parannamme maailmaa herkkujen äärellä. Typylle on luvassa maksalaatikkoa, nam!

Tänne etelään on luvattu viikonlopun ajaksi aurinkoisia ja lämpöisiä syyspäiviä. Toivottavasti ne ulottuisivat ihan pohjoiseen saakka, sillä kyllähän tällaiset säät taitavat vedellä viimeisiään ja kohta tulee vettä ja räntää. Iloitaan siis tästä, mukavaa viikonloppua kaikille PSB:n ystäville!

maanantai 15. syyskuuta 2014

Pari sääntöä mökkimetsään

Sienireissussa.

Uskon, että saan vielä Typystä itselleni sienikaverin. Pimuhan oli uskollinen sienestystoveri Typsyn säntäillessä pitkin kuusikkoa. Sitä ei viis kiinnostanut hitaasti lampsiminen metsän siimeksessä silloin, kun Pimu vielä kulki emännän rinnalla. Mutta kun viime viikolla kävimme mökkimetsässä keräämässä kanttarelleja ja mustatorvisieniä, ei Typy lähtenyt seikkailemaan päättömästi vaan pysyi koko reissun ajan näköpiirissäni. Vai johtuiko rauhaisa käytös siitä, että sunnuntainen sekoilu painoi vielä beaglen luissa ja ytimissä....

Lenkillä vähän isommalla tiellä...
remmissä.
Vietimme Typsyn kanssa mukavan viikon mökillä. Mitään kovin erikoista tai hyödyllistä ohjelmaa meillä ei ollut mutta ulkoilimme, kävimme kirkonkylällä, lämmitin saunaa ja luin kirjoja. Typsykkä kävi uimassa ja olisihan Puulaan vielä itsekin voinut pulahtaa, sillä vesi oli 17-asteista. Mutta jätin uintihommat nyt Typylle. Kuikat eivät olleet vielä aloittaneet muuttomatkaansa ja tukkakoskeloäiti toi näytille isoksi kasvaneet poikasensa. Oravalla oli kova homma, kun se piilotti sienien palasia puiden koloihin. Syksyn merkkejä oli mökilläkin jo vahvasti ilmassa mutta päivisin aurinko jaksoi mukavasti lämmittää. Iltaisin, pimeän tultua ihailimme mökin kuistilta tähtiä ja kirkkaana mollottavaa kuuta.

Ja lenkin jälkeen uimaan!

Eilen piipahdimme pitkästä aikaa Rajasaaressa. Melkoisen vähän oli koiria saarelle saapunut ja Typykin keskittyi meidän vahtimiseen sen sijaan, että olisi ryhtynyt leikkiin muiden nelijalkaisten kanssa. Nykyisin näyttää siltä, että Typsyä ei kiinnosta leikkiä kuin ihmisten kanssa. Se on hiukan harmillista, sillä kirmailu muiden koirien kanssa olisi sille hyvää liikuntaa. Voimme vain arvailla syitä tuohon huonoleikkisyyteen; onko Typystä tullut aikuinen, onko se laiskistunut, onko se ronkeli leikkikamujen suhteen, onko sillä huono kunto... Eipä toista voi tietenkään leikkiin pakottaa, eihän kukkokaan käskien laula. Ja onhan olemassa se mökkimetsä, jossa voi kirmailla sielunsa kyllyydestä. Kunhan Typy vain muistaisi pari sääntöä; ei lähde liian kauaksi ja palaa takaisin...


tiistai 9. syyskuuta 2014

Huh, että säikähdettiin...

Kun perjantaina saavuimme mökille, hoksasi Typy pihalle ilmestyneen ampiaispesän. Pesä oli hajonnut muutamiksi isoiksi kappaleiksi ja isäntä arveli, että joku elukka on saattanut kuljettaa sen pihamaalle. Typsy päätti kieriä ja hangata kroppaansa pesän palasiin. Jonkinlaista hunajanaamiota se kai havitteli turkkiinsa vaikka hunajat olivat pesästä varmasti jo syöty.

Harvoin kai on näin lämpimiä syyskuun päiviä ja sen vuoksi päätin jäädä Typyn kanssa Puulan rannalle sairaslomailemaan. Olen siinä kunnossa, että pystyn saunapuita ja -vesiä kantamaan pienissä erissä ja makkaroiden heittäminen grilliin onnistuu hyvin. Kun kerran on tilaisuus löhöillä täällä metsän hiljaisuudessa, luonnon keskellä, olisi ollut ihan pöhköä lähteä kotiin. Toki, jos kuntoni ei olisi täällä korvessa oleilua sallinut, olisimme hypänneet autoon sunnuntai-iltana koko sakki.

Niin, isännän piti hypätä sunnuntaina linja-autoon mutta kotimatkasuunnitelmat menivät uusiksi. Ei sen vuoksi, että me tytöt jäimme mökkeilemään. Typsykkä päätti lähteä reissun päälle, jolla viipyi reilun viisi tuntia. Ja ei tuo olisi ihmeellinen juttu ollut, jos isokorva olisi seikkaillut tuossa meidän metsässä. Mutta neiti päättikin lähteä pidemmälle karkumatkalle ja suuntasi noin kilometrin päässä olevaan metsikköön. Ja minne lie sieltä, sen kun tietäisi... Etsimme Typyä auton ja pyörän kera. Kyttäsimme kelloa, ehtikö isäntä linja-autoon tai Mikkelistä lähtevään iltajunaan. Minä itkin ja panikoin, isäntä lohdutteli eikä suostunut harkitsemaan kotiinlähtöä ennen kuin koira on löydetty. Ja emäntä rauhoittunut...

Olin saanut laitettua pöytään iltapalaa, jonka syötyämme olisimme jatkaneet etsintöjä. Haukkua ei ollut kuulunut enää pariin tuntiin. Ja sitten; pihaan hölkkää kurasta ja liejusta musta, rättiväsynyt ja nälkäinen beagle. Typy ulisi jonkinlaista paniikkiansa, minä itkin ilosta ja isäntä hymyili. Olemme varmoja, että Typsy oli jossain vaiheessa eksynyt, Niin helpottuneen oloinen se oli, kun palasi takaisin mökille. Isäntä huuhteli isommat kurat pois Typsykästä ja minä tarjoilin sille ruokaa, jonka se ahnaasti hotki.

Miten isännän kotiinpaluun sitten kävi? Siskoni ja hänen miehensä pelastivat isännän pulasta. He olivat juuri ehtineet lähteä omalta mökiltään etelään päin, kun Tyyperi palasi. Hyppäsimme siis kaikki kolme autoon ja Mikkelissä isäntä sanoi meille Typyn kanssa heipat. Ajellessani takaisin Kangasniemelle päin takapenkillä tuhisi täydessä unessa oleva reissulainen. Ja minä itkin taas, onnesta.


maanantai 1. syyskuuta 2014

Yhteisiä harrastuksia

Olin menneenä viikonloppuna melkoisen kipeä eli toipumiseni otti hiukan takapakkia. Otin vahvaa särkylääkettä, joka ei sopinut minulle ollenkaan ja se aiheutti valtaisan pahan olon. Yhtä kokemusta taas rikkaampana näillä elämän poluilla; nyt tiedän, miltä tuntuu oksentaa yläruumis täynnä tikkejä. Teki häijyä... Mutta onneksi tänään oloni on jo paljon parempi ja olin ensimmäistä kertaa yksin Typsyn kanssa pitkällä lenkillä. Tästä eteenpäin aionkin tehdä Typyn kanssa normaalipituisia lenkkejä joka päivä.

Olemme hyvästelleet elokuun. Meidän perheelle se olikin tapahtumarikasta aikaa mökkeilyineen, juhlineen ja leikkauksineen. Isäntä aloitti uudessa työpaikassa ja enää ei tarvitse kulkea Mansen ja pääkaupunkiseudun väliä. Tämä tarkoittaa myös sitä, että Typyn arki ei ole enää pelkästään minun vastuullani. Ihan joka päivä ei tarvitse tukka putkella juosta töistä kotiin viemään isokorvaa ulos ja voin tehdä myös normaalipituisia työpäiviä. Toisaalta, olen jo tottunut lyhyempään työaikaan ja koska voin tehdä työtä joustavasti myös etänä sekä normaalin konttoriajan ulkopuolella, en taida arkirytmiäni kovin radikaalisti muuttaa. Mutta antaahan isännän läsnäolo täällä etelässä Tampereen sijaan mahdollisuuden siihen, että voin joskus työpäivän jälkeen suunnata tapaamaan ystäviäni tai käydä kampaajalla isännän huolehtiessa Typsykän iltapäivälenkityksestä.

Elokuisista juhlista lupasin kertoa teille lisää ja niin aion tehdäkin, kunhan saa vierasväeltä juttuun liittyvää kuvitusta (eli kuvia Tyyperistä juhlahumun keskellä). Tämä alkanut syyskuu tuo tullessaan lukukoirailut taas kuvioihin, ensimmäinen lukukoiravuoromme koittaa kuun puolivälissä. Koiraringistä on jäänyt kevään jälkeen pois kaksi kuuntelijaa ja lupasimme Typyn kanssa tehdä yhden ekstravuoronkin, jotta vuorot eivät jää ilman miehitystä. Poisjääneiden tilalle on kyllä rekrytointi käynnistetty. Olen todella iloinen, että rohkenin lähteä tuohon hommaan mukaan ja meillä on Typyn kanssa yhteinen harrastus. Sohvalla löhöilyn, mökkeilyn ja grillimakkaralla herkuttelun lisäksi...