tiistai 28. syyskuuta 2010

Sanokaa muikku (paistettu sellainen)!

Eilen Pimua ja Typyä katseltiin kameran linssin läpi ammattilaisen ottein. Ystäväpiiriimme kuuluu harrastelijavalokuvaaja, (erinomainen sellainen!), jota olimme pyytäneet kuvaamaan tyttösiämme. Samalla otettiin myös virallinen perhepotretti, sillä vanhassa versiossa Pimun kaverina poseerasi vielä Nuppi-chinchillamme. Ja isäntä ja emäntä ovat kyseisessä otoksessa vielä nuoria ja nättejä (nyt enää nättejä!).

Typyn ollessa linssilude Pimu tyytyi välillä haukottelemaan ja taisi ihmetellä moista salamavalon räpsintää ympärillä. Mieluummin vanha neiti olisi loikoillut ja ottanut nokkaunia kuin istunut Typyn vieressä kameraan tuijottaen. Paikallaan kun piti yrittää pysyä, että kaverikuva onnistui. Mutta vanhan konkarin elkein kuvaussessio onnistui Pimun sekä Typynkin kohdalla mainiosti ja muistoksi saimme useamman hienon otoksen karvakuonoista.

Tarjoan teille lukijoille makupalan kuvaushetkemme tuotoksista seuraavassa bloggauksessa, pysykää siis kuulolla!

maanantai 27. syyskuuta 2010

Ihana vapaus!

Viime viikolla sain postia koskien adoptiotytärtäni Sogo Sogoa. Se on ollut vapaudessa reilut puoli vuotta ja on tullut aika päästää se elämään itsenäistä elämää. Tämä tarkoittaa sitä, että kuntoutuskeskus ei jatka enää Sogon tarkkailua ja myös adoptiosuhteesta on näin ollen luovuttava. Lapsi lähtee siis maailmalle ja toivon tytölle kaikkea hyvää sen loppuelämäksi! Vaikka harmittaakin, että tämä suhteemme Sogon kanssa päättyy, on selvää että vapaus on näille eläimille tärkeintä. Sepilokin kuntoutuskeskus tekee hyvää työtä auttaessaan näitä ihmisapinoita elämän alkuun ja sen jälkeen vapauttaa ne niiden luonnollisille asuinsijoille. Onnea matkaan Sogo, uskon että nautit vapaudesta!

Kun seuraan meidän beagletyttöjä, huomaan myös niistä, miten mukavaa on olla vapaa. Mökillä ollessamme kaksikko ei sisätiloissa paljoakaan viihdy, sillä siellä on mahdollisuus mennä ja tulla miten haluaa. Ei remmejä eikä kaulapantoja (lukuunottamatta nimikyltillä varustettuja heijastinpantoja karkumatkojen varalle) eikä etenkään remmin toisessa päässä komentavaa emäntää tai isäntää! Ja pidämme koirimuksia vapaana myös kaupunkioloissa aina mahdollisuuksien mukaan, läheinen koirapuisto on meille tuttu paikka.

Parin kuukauden sisällä minun tulisi päättää, haluanko adoptoida uuden orankilapsen ja kenet Sogon tilalle. Apua tarvitsee Michelle-tyttö sekä pojat Sen ja Ceria. Kenen elämää kuntoutuskeskuksessa siis jatkossa seuraan, siitä loppuvuoden blogijutuissa!

tiistai 21. syyskuuta 2010

Mökkivieraita

Viikonloppu Kangasniemellä sujui tutuissa kuvioissa. Sienisaalis jäi edelleen varsin köyhäksi mutta makkara kärysi grillissä ja sauna kuumeni. Uimaan en uskaltautunut vaikka veden lämpötila oli varsin lämmin, 15 astetta. Eikä meidän superuimari Typykään syöksynyt järven aaltoihin vaan tyytyi kastelemaan varpaansa. Kaiken kaikkiaan kiireisen viikon jälkeen rentouttava ja rauhoittava mökkireissu, sen voimalla jaksaa taas!

Kävihän meillä viikonlopun aikana myös "mökkivieraita", joista toinen edusti jo pois nukkunutta. Isäntä löysi puuliiteristä halkopinon välistä kuolleen hiiren (kaiketi lajiltaan kotihiiri). Yllätyksekseni koirakaveruksia ei tämä pallokorva juurikaan kiinnostanut. Laiskasti Pimu ja Typy nuuhkaisivat kuollutta elukkaa, sitten nenä vei neitejä jo muihin maisemiin. Itse ihastelin hiiren sileää turkkia ja lopulta isännän käskystä vein sen kompostiin. Oma ehdotukseni oli hiirulaisen hautaaminen kunniallisin menoin...

Sunnuntaina kotiinlähdön koittaessa saapui toinen vierailija mökille sen ollessa täysissä sielun ja ruumiin voimissa. Pihalle juoksenteli suomenajokoira, joka tutkapanta kaulassaan taisi olla jäniksenhakureissulla. Voi sitä riemua, kun Typy hoksasi saaneensa uuden kaverin! Nuori ajokoirapoika löysi Typyn kanssa heti yhteisen sävelen ja parivaljakko juoksi peräkanaa pitkin pihamaata ja mökin ympäristöä. Pimu tyytyi tapansa mukaan katselemaan menoa hiukan kauempaa ja jos poika yritti tehdä tuttavuutta vanhan neidin kanssa, sai se niskaansa kunnon haukkuryöpyn. Noin tunnin visiitin jälkeen ajokoira lähti jatkamaan matkaansa, missä lie sen isäntä mahtoikaan olla... saapa nähdä, tuleeko tämä kyläilijä toisenkin kerran visiitille.

Ps. Otimme myös ajokoirulista hienoja kuvia Pimun ja Typyn  kanssa. Koska koiran omistajasta meillä ei ole tietoa enkä voi siis lupaa kysyä, en  julkaise kuvia tässä blogissa.

tiistai 14. syyskuuta 2010

Vihollinen kohdattu

vihollinen
Pentukoiran elämään mahtuu kaikenlaista uutta ja ihmeellistä. Typyn täyttäessä reilun viikon päästä 11 kuukautta, on tuohon 11 kuukauteen mahtunut kaikenlaista ihmettelyn aihetta, sekä meillä omistajilla että tytöllä itsellään. Mieleen nousevat myös muistot Pimun pentuajoista ja siitä, mitä kaikkea silloin hämmästeltiin. Usein me omistajat saimme ja saamme nyt Typyn myötä nauraa näille uusien asioiden kohtaamisille.

Eilisellä iltapäivälenkillä törmäsimme putkeen. Muoviputken päähän, joka törröttää ojanpientareella kävelyreittimme varrella. Ja tämähän oli Typylle vihollinen numero yksi! Kamala haukku pystyyn, nopeita hyökkäyksiä kohti putkea (muristen tietysti), isoja jänisloikkia kun putki tulikin liian lähelle... En edes yrittänyt pidätellä naurua. Ryhdyin koputtelemaan putkea ja houkuttelin Typyä lähemmäksi tutustumaan tähän hirviöön. Ei auttanut, vaaralliseksi koettua vihollista piti säikytellä ryhtymällä beaglemäiseen ulvontaan. Pimu seurasi tilannetta syöden ruohoa ojanpohjalla, sitä ei moinen muovikapistus kiinnostanut.

"Mulle et rupee..."
Kun vanha neitimme oli pentu, samanlaisia "kohtauksia" aiheuttivat mm. jätesäkit, isot kannot, risukasat ja tietysti muoviputket. Niille piti haukkua, murista ja uhitella ja pitkän maanittelun jälkeen koirimus saatiin tutustumaan tarkemmin näihin epäilyttäviin olentoihin. Kun tutustuminen oli suoritettu, ei tarvinnut enää räyhätä ja uhkaava olento oli todettu harmittomaksi. Mikä helpotus!

Tulevana viikonloppuna suuntaamme mökille Kangasniemelle. Toivon saavani runsaan saaliin kanttarelleja ja koirat saavat nauttia vapaudesta metsässä tutkimusretkiä tehden. Koskahan ryhtyisin kouluttamaan niistä kanttarellikoiria...

torstai 9. syyskuuta 2010

Rakkaat tihutyöläiset

Edellisessä kirjoituksessani kehuin karvakorvia siitä, miten paluu arkeen on sujunut mallikkaasti ja tihutyöt ovat jääneet nenäliinoihin, joita kilvan on revitty takkien taskuista. Olisi pitänyt koputtaa puuta, kun menin moista hehkutusta pitämään...

Kuluvalla viikolla kaverukset olivat maanantaina tutustuneet kameran saloihin; ylimääräinen muistikortti ja ekstra-akku oli järsitty uuteen uskoon (=käyttökelvottomia). Tiistaina emännän käsilaukulle oli kaiketi löytynyt käyttöä ja hihna oli nakerrettu säpäleiksi (ei saa korjattua). Lisäksi toisesta koiranpedistä oli revitty sisukset ulos ja olohuoneen lattia olikin superlonilla kuorrutettu. Alkuviikon ohjelmaan voidaan lisätä myös Pimun vatsanväänteet, jonka ansiosta pääsin eilen mattopyykille kolmen matollisen verran. Eikä unohdeta lukuisia nenäliinoja, joita löytyy silputtuna miltei joka huoneesta. Eilinen päivä tuotti kyllä iloisen yllätyksen, sillä nenäliinojen lisäksi muuta hävikkiä ei oltu tehty.

Nuo ihanat rakkaat suloiset beagletyttömme... Mutta: onneksi kamera toimii ja tuhotut "osat" olivat vain varakappaleita. Minun olikin jo aika saada uusi käsilaukku ja matot olisi joka tapauksessa pitänyt pestä. Uusi koiranpeti on ollut ostoslistalla jo pitkään ja nenäliinoja meillä on aina pakettikaupalla siivouskomerossa. Eli annan neitokaisille anteeksi ja sovitan kalenteriini shoppailureissun!

maanantai 6. syyskuuta 2010

Taas saapui syys

Nyt kai voi jo sanoa, että elämme syksyn aikaa. Kesäseikkailut ovat takanapäin ja edessä siintää talven tulo. Saammeko samanlaisen pakkasta paukkuvan ja lumirikkaan talven kuin edellistalvena, sen tulemme näkemään. Ainakin koirien kannalta en toivo mitään hirmupakkasia, sillä lyhytkarvaiset kaverukset eivät kovaa kylmyyttä kestä. Ja se taas tietäisi lyhyempiä lenkkejä, josta taas seuraisi hullunmyllyn pyöriminen kotona sisätiloissa...

Menneenä viikonloppuna vietimme isännän myöhästyneitä synttärikekkereitä ja Pimu sekä Typy saivat myös oman osansa huomionosoituksista. Ja kyllä kaksikolla mahat olivatkin herkkuja pullollaan, joita sitten sulateltiin reippailla lenkeillä syksyn merkkejä tutkaillen. Niitä on jo ilmaantunut, sillä pihlajat notkuvat marjoja ja omenapuut näyttävät antavan runsaan sadon. Sieniäkin on alkanut nousemaan maasta sateiden ansiosta ja odotan innolla seuraavaa mökkireissua. Ehkä silloin saamme kanttarelleja myös Kangasniemeltä.

Viime viikolla palasimme normaaliin arkeen, sillä opiskelut ja työt käynnistyivät meillä omistajilla täydellä teholla. Hyvin Pimu ja Typy olivat ekasta "työ- ja kouluviikosta" selvinneet, huusholli oli pystyssä töistä tullessani. Ainoaksi hävikiksi voi laskea nenäliinat, joita oli revitty takkien taskuista ja silputtu pitkin olohuoneen lattiaa. Ja jos tuo projekti on tuonut iloa ja ajanvietettä beagletytöillemme, annan mieluusti niiden jatkossakin tehdä nenäliinasilppua vaikka pakettitolkulla.