keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Ei nimi herkkuja pahenna

Piipahdimme isännän kanssa viikonloppuna minilomalla Tallinnassa. Pimuli ja Tyyperi jäivät anopin hoiviin ja mikäpä siellä ollessa. Oltiin kuulemma lepäilty, tehty pitkiä lenkkejä ja kaiketi herkkujakin oli ollut tarjolla. Anopin aamutohveli oli käsitelty uuteen uskoon ja syyllisyys paistoi Typystä pitkälle. Tossu nimittäin löytyi sen pedistä kotiin palattuamme ja kun havainto tossusta tehtiin, säntäsi Typy piiloon keittiön pöydän alle. Me reissulaiset tutustuimme Tallinnassa mm. uuteen merimuseoon, jota voimme suositella kaikille museoista kiinnostuneille.

Tuliaisia Tallinnasta.
Ainahan matkoilta pitää tuoda tuliaisia tytöille. Niin nytkin ja kapsäkistä löytyi isokorville Vinku lihapallid ja Jussi viiner. Hiukan hymyilytti paikallisessa Rimissä, kun hoksasimme isännän kanssa nuo lihapullat. On tuo lihapulla eestiksi niin veikeä sana... Tuliaiset olivat hyvin mieluisia karvakorville ja herkut olisi hotkittu jo heti kotiinpaluu-iltana, jos se olisi kaksikosta ollut kiinni. Pistin kuitenkin makupaloista suuren osan säästöön ja niillä onkin herkuteltu koko alkuviikko.

"Anna jo sellainen pallid!"
Pimu saa tänään pitkästä aikaa hierontaa tutun koirahierojan saapuessa visiitille. Aion kysäistä hierojan mielipidettä Pimun saamaan "kramppikohtaukseen"; olisiko se voinut johtua esim. jämähtäneestä selästä. Uskon, että kun Pimu saadaan hierontamaton päälle, vanha nauttii taas täysin siemauksin tästä mukavasta tuokiosta. Toivottavasti ikäneito olisi kesän jäljiltä hiukan vetreämmässä kunnossa kuin keväällä, jolloin hieronta oli välillä jonkinlaista tahtojen taistelua jumissa olleen selän ja lapojen vuoksi.

Ja tuleva viikonloppu; sen vietämme Puulan rannalla mökkivanhuksen hellässä huomassa! On eri kiva päästä mökille, sillä edelliskerrasta on aikaa jo vaikka kuinka ja paljon. Ohjelmassa on perinteistä mökkitouhua ryyditettynä sieniretkillä mikäli satoa riittää. Typy varmaankin ottaa ja lähtee taas juoksureissulle mutta onneksi Pimu on emännän ja isännän uskollinen sienestyskaveri.




keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Muistutus emännälle (ja isännälle)

Pimu säikäytti minut viikonloppuna toden teolla. Kerjätessään keittiössä lauantai-iltana emännän pizzaa, ikäneidolla taisi jollain tapaa krampata selkä tai takajalat. Ainakin näin luulen ja toivon, ettei kyse ollut mistään vakavammasta. Valahdettuaan lattialle makaamaan, kampesi Pimuli itsensä ylös melko vaivalloisen näköisesti. Ja kun se pääsi ylös, se pyllähti uudelleen persuuksilleen. Ja uudelleen. Minä säikähdin ja Pimu säikähti. Soitin isännälle hätäpuhelun (isäntä säikähti) ja valmistauduin lähtemään kiikuttamaan isokorvaa lääkäriin. Hätäpuhelun jälkeen kaivoin kaikki ylimääräiset matot esille ja levitin ne lattioillemme, jottei vanha liukastelisi hoiperrellessaan. Mutta kun matot oli levitelty, ei lääkärille ollut tarvetta. Pimu nimittäin makasi jo sohvalla syöden luuta. Eikä merkkiäkään tuosta "kohtauksesta", ei sen koommin.

Tuo hetki oli kuitenkin muistutus minulle ja tajusin taas, että Pimu on vanha. Ja kuten olen täällä blogissakin monet kerrat todennut, vanhuus ei tule yksin. Pizza jäi syömättä, sillä minulta meni ruokahalu. Pelästyin todella ja mielessä vilisi monenmoiset ajatukset. Niistä surullisempana se, että nytkö on lähdön aika... Nukuin iltaa seuranneen yön sohvalla ja uni oli mitä oli. Usein nousin katsomaan, miten vanhus pärjäilee sohvan jalkopäässä. Hyvin pärjäsi.

Sunnuntaina reissasimme retkelle Rajasaareen. Pimu haukkua räksytti vaatien heittämään keppiä ja välillä se kaivoi kuoppaa yhteistyössä Typyn kanssa. Virkeänä, tyytyväisenä, omana itsenään. Tämä nosti hymyn huulillemme edellisillan säikähdyksen jälkeen ja lupasin itselleni, että yritän olla liikoja murehtimatta tulevaa. Koirien omistamisessa ja monessa muussakin elämän asiassa sananparsi "elä tätä päivää, uneksi huomisesta, opi eilisestä" on oiva neuvo. Yritän muistaa myös tämän syksyn edetessä kohti talvea.





torstai 13. syyskuuta 2012

Ramasee...


Meidän tytöt ovat hiukan aamu-unisia. Rutiineihin kuuluvan aamukeksin tulee Pimu kyllä hakemaan emännältä heti, kun nousen sängystä ylös. Typy ei yleensä viitsi keksin takia herätä mutta tasapuolisuuden nimissä kiikutan herkkupalan sille sen petiin... joo, saa nauraa. Olen höpsö, kun on kyse rakkaista karvakavereista. Keksien jälkeen tuttu tuhina alkaa kuulumaan uudelleen sohvalta sekä pedistä, kun beaglet vaipuvat takaisin unten maille. 

Tässä hiukan kuvasatoa tältä aamulta, kun houkuttelin koiria lähtemään ulos lenkille. Venyttää, vanuttaa, haukotuttaa, ramasee, silmät lerpattaa tai katse seisoo... Pitääkö lähteä, nyt jo, ei kai, nukuttaisi vielä...

nukahtaa, ei nukahda, nukahtaa...
hoh hoijaa...
krooh... ai, ulos vai?






tiistai 11. syyskuuta 2012

Selvittiin vain säikähdyksellä

Ihan tavallinen iltalenkki sen piti eilen olla. Mutta Typyn päälle hyökkäsi äkäinen jackrussellinterrieri. Koiran omistajat istuivat lähikaupan pihalla olevalla penkillä ja olivat nauttineet muutakin kuin kansalaisluottamusta. Ja ei varmasti ensimmäistä kertaa, ulkonäöstä ja olemuksesta päätellen. Pikkurakki säntäsi panta kaulassa fleksiä perässään vetäen suoraan Typyn päälle, kun ohitimme jonkin matkan päästä kyseisen konkkaronkan. Russeli hyökki Typyn niskaan hampaat irvessä ja välillä se pyörähti autotien kautta ottamassa vauhtia hyökkäykseensä. Minä vedin Typyä syrjään ja työnsin omaa jalkaani hyökkääjän pään eteen suojellakseni Typsykkää vaikka se kunniakkaasti puolustikin itseään. Typeräähän se oli mutta ihme kyllä koira ei käynyt minuun kiinni vaan keskittyi jahtaamaan Typyä. Pimun se jätti jostain syystä rauhaan eikä Pimukaan reagoinut tappelijaan kuin katselemalla sen sekopäistä riehumista.

Siinä sitten mentiin eteenpäin kohti kotia. Pimu toisessa kädessä yritin toisella kädellä miltei kantaa Typyä sen valjaista ja edetä reippaasti. Russeli säntäilee autotiellä ja meidän perässä yrittäen näykkiä Typyä päästä ja kaulasta. Välillä pysähdyimme, sillä pelkäsin, että sekopää on kohta auton alla ja sitten voi tulla pahaa jälkeä. En edes tajunnut ihmetellä miksei sen omistaja tule hakemaan koiraansa pois. Vasta kun kovaäänisesti kehotin hyökkääjää painumaan helvettiin, lähti koiran isäntä hoippuroimaan meitä kohti. Ja saihan herra koiransa kiinni selittäen, että hänellä on kaksi koiraa ja he odottavat taksia... En osannut sanoa moiseen epäselvään möngerrykseen mitään muuta kuin "jaa, vai niin" ja kiihdytin askelia. Pysähdyin vielä tarkistamaan ettei Typylle tullut rähäkästä mitään vammoja. Ei onneksi tullut, ehkä pientä henkistä järkytystä lukuunottamatta. Itselläni mielessä pyöri, mitä jos hyökkääjä olisi ollut rottweiler tms. isokokoinen koira. En halua edes ajatella, mitä siitä olisi saattanut seurata.

tiistai 4. syyskuuta 2012

Mökkimetkuja osa II

Syyskuu on kuin salaa hiipinyt esiin ja tästä se syksy alkaa. Palataan vielä hetkeksi lomatunnelmiin ja mikäs tässä mukavaa lomaa muistellessa.

Typy on erityisen kiinnostunut mökkirannassa uiskentelevista linnuista, kuten olen aiemminkin maininnut. Tänä kesänä saimme tutustua uuteen tuttavuuteen, jonka isäntä tunnisti riskiläksi. Tämä melko pieni, musta lintu oli hyvin ihastuttava sen uiskennellessa pitkin rantaa etsien syötävää. Yönsä se vietti ainakin muutamaan otteeseen rantakiven päällä, josta iltauinnillani sen havaitsin. Ensimmäiset tapaamiset Typsykän kanssa sujuivat huonosti, sillä pitkäkoipi räksytti lintuparalle oikein olan takaa. Mitäs tuli liian lähelle! Mutta kun Typy havaitsi, ettei tästä kaverista ollutkaan suurempaa uhkaa, se tyytyi katselemaan linnun uiskentelua laiturin nokasta. Olipa mukavaa, että saimme uuden kasvon rannallemme!

Mustikkasato oli tänä vuonna valtaisa ja tuttuun tapaansa Typy poimi itse omat mustikkansa. Vadelmatkin tekivät kauppansa ja ne ovat erityisesti Pimun herkkua. Ja herkullisiahan ne ovatkin, joten kyllä vanha neiti ymmärtää hyvän päälle. Hiukan pettyneenä jouduin toteamaan, että isäntä paistaa paremmat muurikkamuikut kuin emäntä. Tämä tuli selväksi, kun tarjosin eräänä iltana ikäneidolle paistamiani kaloja ja Pimu jätti osan niistä syömättä! Ja kun tuli isännän kokkausvuoro, muikut hävisivät Pimulin ruokakiposta sekunneissa. Ok, myönnän että isäntä taisi laittaa pannulle enemmän voita...

Ensi viikolla isäntä pakkaa kapsäkkinsä ja suuntaa kohti Tamperetta. Sen jälkeen koko poppoo on koossa vain viikonloput. Mutta ennen sitä juhlistamme tulevana viikonloppuna hiukan jälkijunassa isännän kesällä ollutta synttäripäivää. Toivottavasti kemut eivät saisi yhtä dramaattista alkua kuin vuosi sitten. Muuten kekkerit viedään läpi samalla kaavalla kuin kaikki aiemmatkin; kuohuvaa, kakkua ja mukavaa seuraa. Näistä kahta jälkimmäistä myös isokorville!