keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Muistutus emännälle (ja isännälle)

Pimu säikäytti minut viikonloppuna toden teolla. Kerjätessään keittiössä lauantai-iltana emännän pizzaa, ikäneidolla taisi jollain tapaa krampata selkä tai takajalat. Ainakin näin luulen ja toivon, ettei kyse ollut mistään vakavammasta. Valahdettuaan lattialle makaamaan, kampesi Pimuli itsensä ylös melko vaivalloisen näköisesti. Ja kun se pääsi ylös, se pyllähti uudelleen persuuksilleen. Ja uudelleen. Minä säikähdin ja Pimu säikähti. Soitin isännälle hätäpuhelun (isäntä säikähti) ja valmistauduin lähtemään kiikuttamaan isokorvaa lääkäriin. Hätäpuhelun jälkeen kaivoin kaikki ylimääräiset matot esille ja levitin ne lattioillemme, jottei vanha liukastelisi hoiperrellessaan. Mutta kun matot oli levitelty, ei lääkärille ollut tarvetta. Pimu nimittäin makasi jo sohvalla syöden luuta. Eikä merkkiäkään tuosta "kohtauksesta", ei sen koommin.

Tuo hetki oli kuitenkin muistutus minulle ja tajusin taas, että Pimu on vanha. Ja kuten olen täällä blogissakin monet kerrat todennut, vanhuus ei tule yksin. Pizza jäi syömättä, sillä minulta meni ruokahalu. Pelästyin todella ja mielessä vilisi monenmoiset ajatukset. Niistä surullisempana se, että nytkö on lähdön aika... Nukuin iltaa seuranneen yön sohvalla ja uni oli mitä oli. Usein nousin katsomaan, miten vanhus pärjäilee sohvan jalkopäässä. Hyvin pärjäsi.

Sunnuntaina reissasimme retkelle Rajasaareen. Pimu haukkua räksytti vaatien heittämään keppiä ja välillä se kaivoi kuoppaa yhteistyössä Typyn kanssa. Virkeänä, tyytyväisenä, omana itsenään. Tämä nosti hymyn huulillemme edellisillan säikähdyksen jälkeen ja lupasin itselleni, että yritän olla liikoja murehtimatta tulevaa. Koirien omistamisessa ja monessa muussakin elämän asiassa sananparsi "elä tätä päivää, uneksi huomisesta, opi eilisestä" on oiva neuvo. Yritän muistaa myös tämän syksyn edetessä kohti talvea.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva, kun kommentoit!
Typy, Hippu ja emäntä kiittävät.