Painia lumimolskilla



"Meinaako tuo vanhus heittää voltin?"


Pakkanen paukkuu ja beagleneitien lenkit tehdään nyt takit päällä. Valitettavasti ne eivät auta tassujen jäätymiseen mutta pysyypähän muu kroppa lämpimänä. Ja onneksi kaverukset osaavat keksiä lämmittelykonstit, joista yksi on pieni painiottelu tasaisin väliajoin.



Liikettä niveliin näillä pakkasilla!


Tällä viikolla ikäneitomme täyttää kunnioitettavat 12 vuotta! Juhlapäivänä tarjoamme päivänsankarille herkkuruokaa eli lenkkimakkaraa. Lahjan kanssa sen sijaan olen joutunut tekemään tiukempaa ajatustyötä, Pimulla kun on jo kaikenlaista tarpeellista. Mitähän sitä keksisi... ideoita vastaanotetaan!

Let it snow, Let it snow, Let it snow!

Voi tätä talven riemua! Lunta on viime päivinä satanut tänne pääkaupunkiseudulle niin paljon, että eilen näin jo innokkaita hiihtäjiä sivakoimassa pururadalla ja lumiukkojakin on ilmaantunut talojen pihoille. Nyt on tavaraa mistä ukkoja tehdä! Koiranomistajan kannalta tällainen sää on ihannetila, sillä koiria ei tarvitse lenkin jälkeen pestä eikä ole niin kylmä, että lenkkejä joutuisi vielä lyhentämään.

Ja meidän isokorvaiset kaverukset; kyllä vauhtia riittää. Typy on aivan tohkeissaan korkeista hangista ja nietoksista. Se juoksee pitkin peltoja ja ojia, työntää kuonoaan (ja koko päätänsä) lumeen ja ottaa sitten vauhdikkaat kierrokset niin että lumi pöllyää. Pimu tykkää myös kovasti lumesta. Sekin mönkii lumen seassa ja kaivelee sen alta kaikenlaista mielenkiintoista. Vaikka vauhti ei ole Typyn luokkaa, jalat kipittävät silti eteenpäin sen minkä ehtivät. Eli nyt ei lenkeillä madella vaan mennään reippaasti eteenpäin! Tuntuu kuin Pimusta tulisi lumen tulon myötä eri koira kuin mitä se on kesällä. Isäntäkin totesi eilen iltalenkiltä tultuaan, että koirilla on niin kova meno päällä, että hyvä, kun itse pysyy enää perässä. Ja allekirjoitan tämän, sillä eilisellä aamulenkillä Typy nykäisi usemman kuin kerran todella kovasti ja yhden repäisyn ansiosta kaaduin nurin pitkin pituuttani keskelle tietä.

Viikonlopuksi on luvattu kylmenevää ja on aika kaivaa Pimulle ja Typylle takit esiin. Mitähän Typy tuumaa rotsista, sillä vielä viime talvena sillä ei sellaista ollut. Jalat kun eivät pikkuisella olisi kestäneet kovaa pakkasta vaikka takki olisikin muuta kroppaa suojannut. Pimustahan tiedän jo sanoa, että se yrittää kaikin tavoin päästä takista eroon kierimällä lumihangessa. Ja Typyn tuntien se tykkää takista varmasti vielä vähemmän kuin Pimu. Sehän vaan hidastaisi vauhtia!

Hertta 28.2.1997-22.11.2010

Taas on yksi joukosta poissa. Pimun pentuaikojen riehumiskaveri staffordshirenbullterrieri Hertta nukkui eilen maanantaina ikuiseen uneen. Hertta kärsi ikääntymiseen liittyvistä krempoista ja sairauksista. Omistajien oli tehtävä viikonloppuna raskas päätös ja päästää Hertta kivuista lepoon.



Hertta Kangasniemellä toukokuussa 2010.

Tunsimme Hertan pennusta saakka ja neiti kävi mm. Kangasniemen mökillä muutaman kerran. Viimeksi toukokuussa olimme Hertta, sen emäntä ja minä viettämässä leppoisaa tyttöjen viikonloppua mökillä. Ja mukavaa oli!

Hertan omistajille, hyville ystävillemme esitän lämpimän osanoton koko meidän poppoolta. Ikävä tulee tätä mukavaa ja aina ystävällistä karvakuonoa.

Monen monta tarinaa

Huomasin, että olen kirjoittanut Pimun blogiin kuluneena vuonna lähemmäs 70 juttua. Ja vuottahan on vielä jäljellä. Edessä siintää Pimun 12-vuotissynttärit perinteisine kekkereineen, joulu ja vuoden vaihtuminen. Kyllä näistä varmasti kerrottavaa riittää loppuvuoden ajaksi.

Olen pitänyt blogia ajatuksella, että kirjoitan silloin, kun mukavaa ja kiintoisaa jutunjuurta keksin. Monet bloginpitäjät päivittävät blogiaan joka päivä mutta itse en ole siihen ryhtynyt. En nimittäin usko, että kukaan jaksaisi lukea kertomuksiani, jos niiden sisältö olisi kovin usein yhtä ja samaa. Kaaos meillä on joka päivä töistä tullessamme, Typy ja Pimu lukevat joka päivä lehtiä ja kirjoja, Pimu kerjää joka aamu keksin minulta ja jok´ikinen aamu koirat haistelevat niin, että vedän kivirekeä perässäni. Käykäähän arkistosta lukemassa näistä sekä paljon muusta! Ja vaikka meillä varsinainen Ryhmä Rämä asusteleekin, ei veijarit sentään joka päivä keksi konnuuksia tai erityisiä jekkuja, joista voisin tänne kirjoittaa. Onneksi... Toki voisin kehua ja ylistää tyttöjen ihanuutta, ihmisrakkautta, Pimun viisautta ja Typyn kekseliäisyyttä loputtomiin. Niin kovin rakkaita kaverukset meille ovat. Mutta tämäkin taitaisi olla pitkässä juoksussa tylsää luettavaa.

Mutta loppuvuonna saatte siis kuulla ensilumen riemuista ja päivänsankarin juhlatunnelmista. Joulun odotuksesta ja siitä, miten sitä tänä vuonna vietimme, unohtamatta rakettien paukkeessa vaihtuvaa vuotta. Ja eiköhän niitä konnuuksia ja koiruuksiakin riitä kerrottavaksi. Pysythän siis mukana matkassamme!

Vetoomus vanhukselle

Arvatkaapa mikä alkaa taas pakkaskelien myötä? No, sonnansyönti tietenkin. Pimu alkaa toteuttaa jokatalvista ruokavaliota, johon kuuluu omistajien antaman koiranruuan ja -herkkujen lisäksi pökäleet tienvarsilta ja metsistä. Se on aivan sama, ovatko ne ihmisen vai eläimen (luojan kiitos harvoin törmäämme ihmisen jätöksiin). Eikä kyseessä ole vitamiininpuutos tai väärä ruokavalio, kuten olen jo aiemmin todennut. Ei; kyseessä on inhottava tapa, jota karvanaama toteuttaa ihan piruuttaan meitä omistajia ärsyttääkseen. Tätä mieltä minä olen. Ja menepä kieltämään pökälettä napsivaa Pimua ja saat nähdä, miten se suorastaan hotkii kielletyn "herkun" ettei kukaan ehdi tulla väliin. Olen muutaman kerran kaivanut sen suusta näitä "makupaloja", jotta koiramme ei ehtisi niitä nielaisemaan. Ei ole kiva operaatio enkä mielelläni sitä tee. Ja kun siitä ei siis ole mitään apuakaan, syököön sontaa! Ei kai tuo niin vaarallista ole, kun koskaan siitä ei mitään vaivoja ole tullut (beagleillä on tunnetusti rautamaha) ja matolääkkeen isokorvamme saavat kaksi kertaa vuodessa.

Toivon silti sydämestäni, että Typsy ei opi tätä oksettavaa tapaa. Tänä aamuna se uteliaana seurasi, kun Pimun suu jauhoi lajitoverin tuotoksia. Kielsin kovasti Pimua ja toivon, että viesti meni sitä kautta Typylle perille. Eikä pikkuneiti onneksi ainakaan vielä ollut  katselua enempää kiinnostunut Pimun suupielestä roikkuvasta pötkylästä. Pimun suhteen olen siis luovuttanut mutta vetoan sinuun, vanhus; kerro Typylle koirien kielellä, että sille saa jatkossakin riittää siansaparot, lampaankorvat ja koirankeksit. Pökäleherkut pysykööt sinun yksinoikeutenasi.