Kävimme eilen kennelissä katsomassa beaglevauvoja. Tällä kertaa Pimukin pääsi mukaan käymään syntymäkodissaan. Samalla se pääsi näkemään pikkusiskonsa.
Pimulle reissu taisi olla stressaava. Se juosta hölkötteli karkuun pitkin pihaa, kun yritimme houkutella sitä katsomaan sylissäni olevaa pentua. Kerran vanhus suostui nuuhkaisemaan vauvaa mutta sitten taas juostiin häntä koipien välissä auton viereen. Se halusi selvästi sinne omaan rauhaansa eikä sitä kiinnostanut tutustua pentuun yhtään enempää. Laitoimme Pimun siis takaisin autoon odottelemaan ja totesimme yhdessä kennelin väen kanssa, että paikassa taitaa olla liikaa hajuja ja muuta vierasta. Stressi siis iski ja siihen vaikutti tietysti myös se, että Pimu tiesi olevansa toisten reviirillä. Ehkä sitä vähän siis pelottikin. En ole ikinä Pimua noin "kauhistuneena" nähnytkään, kuola ja vaahto valui pitkin suupieliä, kun se istua kökötti takapenkillä.
Ei kuitenkaan syytä huoleen. Uskon, että koirista tulee vielä hyvät kaverit. Kennelin porukka oli vahvasti samaa mieltä, beaglet ovat ylipäätään sopeutuvaisia ja lempeitä luonteita. Kunhan pikkuneidin tulosta on toivuttu, Pimu ei varmaan laske pentua silmistään. Huomenna on sitten edessä leikkaus, toivotaan että kaikki menee hyvin. Pitäkäähän meille siis taas peukkuja! Itseäni jännittää kyllä aika paljon. Ja harmittaa kovasti, että Pimua taas ronkitaan ja leikellään. Mutta pidän mielen korkealla ja uskon, että Pimu toipuu operaatiosta entiselleen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiva, kun kommentoit!
Hippu, Myttö ja emäntä kiittävät.