Eilen illalla emännälle tuli taas heikko hetki ja päädyin nukkumaan makuuhuoneen lattialle, jotta koirien ei tarvitse olla yksin olohuoneen puolella. Typylle iskisi kuitenkin eroahdistus ja se pissisi olohuoneen matolle, Pimukin haluaisi nukkua sängyssä isännän kainalossa... Tämä etuoikeus kun poistettiin vanhukselta Typyn tullessa taloon.
Koirat siis nukkuvat pääsääntöisesti oven takana, jotta Typy ei opi sängyssänukkujaksi. Tämä oli isännän ehdoton vaatimus, kun toisen koiran hankinnasta ryhdyttiin puhumaan. Ja kieltämättä on mukavaa, että mahtuu itse omassa sängyssään kääntymään miten lystää ja peittoakin riittää koko kropan ylle. Kannatan siis koirakieltoa sänkyymme ja sen vuoksi säälin iskiessä laitan patjan lattialle ja siinä sitten Typyn kanssa nukumme Pimun ja isännän kuorsatessa sängyssämme. Systeemi on toiminut yllättävän hyvin. Kun Typy pari kertaa kokeilee sänkyyn menoa ja saa huutia sekä isännältä että Pimulta, se luovuttaa ja kömpii minun täkkini alle.
Mutta systeemipä heitti illalla kuperkeikan; kokeiltuaan sänkyyn pääsyä ja saadessaan taas kerran pakit, pikkuneiti katosi sängyn alle nukkumaan. Ei kelvannut emännän peitto. Tällä välin Pimu istui lattialla patjani reunalla ja seurasi Typyn liikkeitä sekä katseli sängyssä nukkuvaa isäntää. Minä vedin peiton korviini ja toivotin koirille hyvää yötä. Nyt joutuisin nukkumaan lattiapedissäni yksin, pikkuriiviö valitsi minun seurani sijaan sängynalusen. Mutta... hyvän yön toivotukset sanottuani Pimun katse siirtyi minuun. Viisaan näköisenä hetken katseltuaan se kömpi viereeni, käpertyi käärölle ja kohta jo kuului tuttu tuhina peittoni alta. Tätä se on, ikuinen ystävyys!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiva, kun kommentoit!
Hippu, Myttö ja emäntä kiittävät.