keskiviikko 1. kesäkuuta 2011

Eteeriset isokorvat

Päätimme tänä kesänä hankkia Pimulle ja Typylle punkkipannat. Tähän on useitakin syitä; viime kesänä (ja kesällä 2009) punkkeja oli aivan mahdottoman paljon. Kaverukset eivät myöskään nuku sängyssämme. Tämä kun oli vain Pimun etuoikeus silloin, kun Tyyperiä ei vielä ollut. Lisäksi tänä päivänä löytyy pantoja, joiden kanssa voi uida ja ne eivät eritä mitään kovia myrkkyjä vaikka koirat joskus sänkyymme eksyisivätkin.

Pannat siis ostettiin jo kevättalvella, kun niitä alkoi ilmestyä kauppoihin. Viime viikolla isäntä asensi rinkulat koirimusten kaulaan. "Luonnolliset, eteeriset öljyt eukalyptus, meelia ja puolanminttu auttavat pitämään ulkoloiset kuten täit, punkit, hyttyset yms. loitolla". Näin kuvaillaan kyseistä pantaa ja tehoa pitäisi riittää neljän kuukauden ajaksi.

Eteeriset öljyt... totta tosiaan! Kun pannat oli laitettu Pimun ja Typyn kaulaan, levisi kotiimme todella yrttiset tuoksut. Itselleni tuoksusta tulee mieleen kylpylä, isännälle taas sauna. Haju leijaili useamman päivän hyvin vahvana ja ihmettelinkin, eikö tuoksut käy tyttöjen herkkiin neniin. Nyt "yrttitarha" on jo laantunut mutta toki mieto tuoksu leijailee koirien ympärillä edelleen. Onneksi isokorvia ei näytä haju haittaavan ja muutenkin ne ovat suhtautuneet pantoihin tyynen rauhallisesti. Eipä ne menoa näytä haittaavan. Ja isäntä sanoo, että kerrankin koiramme tuoksuvat hyvälle...

Toivotaan, että näistä rinkuloista on myös jotakin hyötyä. Punkit se ainakin saisi pitää poissa. Pimu varmaan toivoisi, että myös paarmat ja kärpäset kiertäisivät ikäneidon kaukaa. Typyn kohdalla toivon, että ampiaisiinkin panta saisi tehota. Viime kesänä pikkuakka kun rymysi turhan usein mökin vadelmapuskissa, joissa on ampparipesiä.

Meidän poppoo valmistautuu pikkuhiljaa mökkimatkaan. Mitä reissussa tapahtui, siitä ensi viikolla!

1 kommentti:

  1. Hei, mullakin on pitkät korvat. Oonkohn mä puoliks kuitenkin beagle. Mun päänikin on laatikkomainen, kaikella ystävyyllä tarkoitan tätä. Pitkäkorvat rules!

    VastaaPoista

Kiva, kun kommentoit!
Hippu, Myttö ja emäntä kiittävät.