tiistai 15. toukokuuta 2012

Lahjoja, vatsavaivoja ja hyviä tuoksuja

Menneenä viikonloppuna kävimme pitkästä aikaa Rajasaaressa. Meri oli aava avoinna ja Typy kävikin ahkerasti lotraamassa rantavedessä. Tällä retkellä törmäsimme yhteen rotukaveriin ja kyseinen beagleuros olikin aikamoinen jytkylä. Meidän tytöt näyttivät sen rinnalla laihoilta luikuroilta.

Lauantaisen iltapäiväulkoilun reitti kiersi kaupan kautta emännän hakiessa lisävarustusta sunnuntain jääkiekkokisakatsomoa varten. Isäntä jäi Pimun ja Typyn kanssa odottamaan kaupan ovelle, kun piipahdin pikaisesti ostoksilla. Kun tulin ulos kaupasta, oli isännällä  kädessään kaksi jäätelöpuikkoa. Toinen vaniljaa ja toinen mansikkaa. Eräs vanhempi herrasmies oli myös piipahtanut kaupassa ja ostanut isokorville jäätelöt! Oli tuonut kuulemma kahta laatua, sillä hän ei ollut varma, olivatko koirimukset tyttöjä vai poikia. Isäntä oli kohteliaasti yrittänyt vastustella lahjoja mutta oli sitten lopulta ottanut tarjotut puikot vastaan. Olipa herra kovin koiraihmisiä, mukavaa! Valitettavasti jäätelöt päätyivät kotona pakastimeen emmekä antaneet niitä kaksikolle. Isokorvat saivat tyytyä lenkin jälkeen koirankekseihin.

Pimulla on ollut reilun vuorokauden ajan ripuli. Se alkoi toissayönä ja viime yön nukuin sohvalla, jotta heräsin viemään vanhusta yön aikana ulos. Kolme reissua tulikin tehtyä, nyt painaa uni hiukan silmäkulmaa... Soitin eilen eläinlääkäriin, sillä ripulin seassa on verta. Tämä säikäytti meidät sen verran pahasti, että oli viisainta kysyä tohtorin mielipidettä. Lääkäritäti arveli, että Pimulin peräaukko on ärtynyt rajusta ulostamisesta, joten syy verenvuotoon on hyvin todennäköisesti se. Lääkkeeksi lääkäri määräsi tarkkailua, keitettyä riisiä raejuuston kera sekä koirien vatsapillereitä. Ja mikäli tilanne ei ala parin päivän sisällä paranemaan, on edessä lääkärireissu Kangasniemellä. Vanha neiti vaikuttaa kyllä olevan entinen itsensä eikä siitä päälle päin näe, että maha reistailee. Mutta tarkkailemme silmät kovina tilannetta. Pimulla on ollut ripuleita aiemminkin mutta tämä tuntuu nyt olevan sitkeämpää laatua. Voi meidän vanhaa....

Niin, ehkäpä potilaan mieltä piristää se, että suuntaamme taas mökille pyhien viettoon. Ohjelmassa on ainakin kukkapenkkien mylläämistä, sillä ostin lisää siemeniä ja taimia penkkeihin istutettavaksi. Typy pääsee vihdoinkin vapauteen, sillä tällä reissulla sitä ei tarvitse pitää enää fleksin päässä heikkojen jäiden vuoksi. Tämä reissu sisältää myös vierailun Haukivuoren mökillä, jossa varmasti riittää paljon tutkittavaa sitten viime kerran eli viime kesän. Ja molemmilla mökeillä lämpenee sauna ja grilli, joista jälkimmäisestä nousevat tuoksut nostavat veden kaverusten kielille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva, kun kommentoit!
Hippu, Myttö ja emäntä kiittävät.