maanantai 29. huhtikuuta 2013

Vatsavaivainen vanha

Lauantai valkeni siihen, että Pimulla oli ripuli. Ikäneidon taudista huolimatta emännän synttärikekkerit sujuivat mukavissa merkeissä ja vaikka Pimu vaikutti hiukan voipuneelta, jaksoi se häntä heiluen pyöriä vierasjoukon jaloissa. Valitettavasti en voinut antaa Pimulle lupaamaani synttärikakkua, koska kaikenlainen syötävä laitettiin pannaan lukuunottamatta hiilitabletteja. Pimuhan ei tableteista tykkää mutta ei auttanut itku markkinoilla. Vatsa oli hyvä saada rauhoittumaan, jotta edes vesi pysyisi Pimun sisällä. Tasapuolisuuden nimissä myös Typy jäi ilman kakkupalaa mutta lupaan korjata asian viimeistään ensi viikolla, kun lähdemme mökille. Mökkikauden avausta voisi juhlistaa vaikka mansikkakakulla!

Vaikka lauantai-iltana näytti jo siltä, että tauti on selätetty, oli ilo ennenaikaista; ripuli iski eilen takaisin suuremmalla voimalla ja volyymilla. En jaksa edes muistaa, kuinka monta kertaa päivän aikana juoksin ulos Pimun pyyhältäessä edellä. Melkein joka reissulla ehdimme talon takana olevaan metsään mutta jouduin myös kantamaan ämpärillä vettä pihamaalle ja huuhtelemaan sinne tehtyjä lääryjä. Aivan jokainen kerta kun emme metsän puolelle kerenneet... Hiilitablettien antaminen jatkui siis eilisenkin päivän ja isännän tultua illalla töistä, oli hänen vuoronsa kiikuttaa Pimulia talon taakse. Onneksi vanhuksen vatsa alkoi yötä kohti rauhoittua ja saimme kaikki nukkua rauhaisasti. Mutta tablettikuuri jatkuu ja mikäli tauti ei ala helpottamaan, on huomenna edessä lääkärireissu. Kunpa vaan tietäisi, mistä näitä ripuleita oikein tulee...

Synttärijuhlien jälkeen on vuorossa kevään juhla, vappu. Aiomme suunnistaa koko porukan voimin Keravalle  viettämään vappuaattoa mikäli Pimun vointi kohenee. Tiedossa on grillausta ja sään suosiessa Typsy saa riehua poikakolmikon kanssa ulkona. Pidetään siis peukkuja, että Pimulin olo on huomenna parempi. Ja jos ei ole, jäämme kotiin viettämään vappua oman poppoon voimin. Vappuherkut, sen saamatta jääneen kakkupalan tavoin, joudumme varmaankin säästämään Pimun osalta vaikkapa sinne mökkireissulle, jotta ripuli heittäisi lopullisesti. Pääasia, että vanhus saadaan kuntoon. Herkutella ehtii myöhemminkin. Ja koska Typylle on kertynyt talven aikana muutama lisäkilo, saa pitkäkoipikin viettää askeettisempaa suomalaisen työn juhlaa.

2 kommenttia:

  1. Voi harmitus, vatsavaivat on kurjia. Varsinkin koiralla, joka ei voi juosta vessaan, pitää aina saada emännälle kengät jalkaan ja sitten ravia ohi pihan!

    Oletko kokeillut hiilitablettien lisäksi Inupekt (Forte) -tabletteja, tai jotain maitohappobakteerivalmistetta (esim. Biobak). Niillä voisi olla hyvä vaikutus, jos sekoitat pieneen määrään jotain kevyttä ruokaa (pakastekala, raejuusto...)

    Paranemista beagle-tytölle <3

    VastaaPoista
  2. Kiitos Mai vinkeistä. Pitääkin kokeilla noita suosittelemiasi rohtoja. Pimu on nyt jo paranemaan päin, ainakin siltä näyttää. Mutta on tässä taas ollut aikamoinen show muutaman päivän ajan...

    Iloista Vappua!

    Pimun ja Typyn emäntä

    VastaaPoista

Kiva, kun kommentoit!
Typy, Hippu ja emäntä kiittävät.