perjantai 13. kesäkuuta 2014

Kesähupien alkuvihellystä odotellen

Autuaan ja onnellisen oloisena Typsykkä makaa retkotti hieronta-alustan päällä. Kevään viimeinen hieronta oli yhtä mukavaa kuin aina aikaisemminkin. Toivottavasti pitkäkoipea ei harmita, että tapaamme hierojan seuraavan kerran vasta syksyllä. Kesällä kun lomailee sekä hieroja että meidän poppoo, joten tulevat pari kuukautta ovat hierontavapaata aikaa.

Juhannus on jo asetettu pilkulle ja odottaa potkua kohti Kotkaa. Lomaviikko Kangasniemellä katselee kentän laidalla, milloin on sen aika aloittaa oma pelivuoronsa. Ja tuon viikon kruunaa perinteinen tyttöjen viikonloppu Puulan maisemissa, joka sekin verryttelee jo pukuhuoneen puolella. Kaikenlaista huisin hauskaa meininkiä on siis luvassa! Keskiviikkona pääsin taas pesemään Typyn, sillä se päätti kieriä ojassa, jonka pohjalla oli muutakin kuin kuraa... Ja kun tämä pyöriminen oli suoritettu, säntäsi Typsy loppulenkillä vielä toiseen mutalääryyn ja näky oli melkoinen. Ohitsemme kävellyt naisporukka katseli Typyä pitkään ja tunsin olevani selityksen velkaa. Naisia nauratti Typyn tempaukset ja he ilmoittivat yksissä tuumin etteivät rapsuta meidän sotkupelleä vaikka ihastuttava beagle muuten kuulemma olikin.

Isäntä on tallentanut puhelimeensa kaikki MM-futiksen otteluajankohdat ja kisakatsomo on pystyssä harvasa ilta ja yö. Elokuussa saa seurata yleisurheilua ja eiköhän myös formulat, tennis ja amerikkalainen jalkapallo välähtele telkkariruudussamme. Me Typsyn kanssa emme ole innokkaita penkkiurheilijoita vaikka miltei joka ilta katsonkin Urheiluruudun. Ihan yleissivistyksen vuoksi. Kisakatsomon tarjoiluista innostumme kyllä, joten isäntä; Typylle vaikkapa poronkorva ja minulle poppareita limpparin kera, kiitos!

2 kommenttia:

  1. Kuulostaa mukavalle kesälle! Taekka oekeestaa iha huippukesälle :) Typykii on hierottu vetreeks ja notkeena ku rasvattu remeli paenaltaa pitki rantoja :) Ja välillä pittää tietennii vähä pyörähtee hajjuin perässä jossae mukavassa ojassa.
    Meellä alakaa pallovööhötys het ku suan sen aejjan pihhaa. Muuta palloeluva ee katota. Eekä urheeluva muutenkaa. Elämä tässä huushollissa ku on muutennii melekosta urheeluva :) Mukavata viikolloppuva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, nyt on Typy notkea ja vetreä, joten voi huoletta viettää kesää juoksemalla metsässä. Ojissa pyöriminen on myös jonkinlaista lihasjumppaa mutta toivon, että Typsykkä jättäisi valitsematta ne ojat, joihin joku elukka on jättänyt merkkinsä... kiinteässä muodossa. Pahimmassa tapauksessa ihminen... No, onneksi tätä pelkoa ei ole mökkilomia vietettäessä.

      Toivottavasti aitaprojekti on jo loppusuoralla ja pääset Iivari kohta kirmailemaan pallon perässä. Se on hupia se ja paljon kivempaa kuin töllöstä pallopelien seuraaminen. Uskoisin, että Typykin on tästä täysin samaa mieltä.

      Mukavaa viikonloppua sinne Savoon myös! Toivottavasti siellä aurinko paistelee, täällä etelässä kun sataa vettä...

      Typyn emäntä

      Poista

Kiva, kun kommentoit!
Hippu, Myttö ja emäntä kiittävät.