keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Isot onnittelut Pimulle, tuonne jonnekin...

Tänään olisimme puhaltaneet Pimun synttärikakusta 16 kynttilää. Mutta isoksi suruksemme Pimu ei ole enää täällä, meidän kanssamme, iloitsemassa juhlapäivästään. Harmittaa, että Pimulin hautapaikka on sen verran kaukana, että en pääse tänään Kangasniemelle sytyttämään hautalyhtyyn kynttilää Pimun muistolle. Mutta toivotamme täältä kotoa käsin paljon onnitteluja tuonne jonnekin, missä Pimu meitä varmasti katselee.


Pimu veneilemässä Haukivuorella elokuussa 2013.


En pysty vieläkään yleensä puhumaan Pimusta ilman, etteikö kyyneleet kihoa silmiin. Joskus poskelle vierähtää niitä vain muutama, joskus itkeskelen silmät päästäni. On ollut ihan hirveän kova paikka, että jouduin sanomaan Pimulle jouluyönä heipat. Ainakin varmasti kaikki te, joilla on tai on ollut kotona oma nelijalkainen kaveri, tiedätte, miten tärkeitä nuo karvanaamaiset ystävät meille ovat. Ja vaikka tiedän, että me kaikki täältä joskus lähdetään, on luopuminen ollut kamalaa. Isännällekin Pimun poismeno oli järkytys mutta viisaana miehenä hän muistuttelee minua, että Pimpulan aika oli tullut, sillä se oli sairas ja sillä oli varmasti jo kipujakin. Näinhän se on mutta minä olen sellainen itkupilli.

Iltapäivällä suuntaamme Typyn kanssa kirjastoon lukukoirailemaan. Tämä on meidän viimeinen kuuntelukeikka tämän vuoden puolella ja ensi vuonna harrastus taas jatkuu. Kevään kuunteluvuorot on merkitty kalenteriin ja on hauskaa jatkaa tätä harrastusta, joka tuo iloa sekä meille että muille. Pimusta olisi ollut loistavaksi lukukoiraksi mutta hyvin me ollaan Typynkin kanssa työt hoidettu. Tulossa siis ollaan, kirjasto, korvat höröllä valmiina hommiin!



11 kommenttia:

  1. Párekin Palvelijatar3. joulukuuta 2014 klo 16.09

    Niin hyvin tiedän tuon ikävän, jonka lemmikin siirtyminen sateenkaarisillalle jättää. Minun edellinen koirani, keskikokoinen musta villakoirapoika eli 17 vuotta ja samaan ikään ylti seuraavakin lemmikkini, punainen persialaiskissapoika. Molemmat ovat edelleen mukana elämässäni rakkaina muistoina. Olen välillä näkevinäni nykyisessä riiviösäni Párekissa jotain samaa veijarimaisuutta kuin edesmenneissä lemmikeissäni oli.
    Varmaan sytytät tänään kynttilän kotonasi suloisen Pimun muistoksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Typyssäkin on samoja piirteitä kuin Pimussa. Huomaan tämän aika ajoin. Lisäksi Pimu jätti arvokkaan perinnön, se opetti Typyä ja omalla esimerkillään Typystä on kasvanut hieno biigeli. Typyllä oli siis hyvä opettaja elämänsä ensimmäiset vuodet.

      Ikävä on iso edelleen mutta välillä kyllä nauraen jo muistelemme Pimun hauskoja tempauksia.

      Typyn emäntä

      Poista
  2. Siellä sydämessähän ne kuitenkin asustavat, kaikki edesmenneet koiraystävät. Joskus muistuttelevat itsestään, ja silloin pakkaa itkettämään. Ja joskus aina tulee mieleen, että ehkä koiruli olisikin vielä tullut terveemmäksi ja voinut jatkaa elämäänsä. Mutta eihän se niin ole: kyllä ystävien on pitänytkin päästä sinne pilven reunalle pakoon vaivojaan ja kipujaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on. Sydämestä löytyy kaikki poismenneet lemmikit, ystävät ja sukulaiset. Ja vaikka Pimun viimeisen piikin päätös oli todella raskas, oli se ainut oikea päätös. Näimme, että se ei siitä vakavasta kohtauksesta, joka vei mm. Pimun näön, olisi toipunut ollenkaan entiselleen.

      Typyn emäntä

      Poista
    2. Kumman venyvä paikka se on tuo sydän. Niin paljon kaikenlaista tallaajaa siellä asuu, mutta silti on aina tilaa vielä yhdelle.

      Poista
  3. Surullistahan seon. Luopuminen ja ikävä. Hirveen surullista.
    Vuan Pimu sae ellee teellä hyvän ja pitkän elämän. Teelle jäe paljo hyvijä ja onnellisija muistoja <3
    Pimu kyllä näkköö vaekka sytytät sen kynttilän kotonahhii...

    Tuo lukukoerahomma on kyllä tosj hyvä. Siiton hyötyvä ja illoo niin teelle ku niille lukijoellehhii :)
    Mukavata loppuviikkoo, ikävästä huolimata <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri tänä aamuna isännän kanssa puhuttiin, että Pimulla oli varmasti onnellinen elämä. Ja kaikkemme tehtiin sen eteen, että olisi selviydytty maksa-vioista sun muista krempoista. Mutta ikä tekee tehtävänsä, sille ei mahda mitään. Meillä ei ole ainakaan mitään syytä syyllistää itseämme, loppuun asti Pimu sai elää arvokasta elämää ja tämä lohduttaa vähäsen.

      Teille sinne myös mukavaa loppuviikkoa! Lukukoirailut on nyt koirailtu tämän vuoden osalta. Mukavaa hommaahan se on ja tammikuussa taas jatketaan.

      Typyn emäntä

      Poista
  4. Onhan se selvä, että ikävä kaihertaa, joskus isomminkin. Eikä siinä auta mitkään vakuuttelut, että Pimun aika tuli. Ikävänkin aika tuli, vaikka se tuntuukin pahalta. Kyllä kai me näitä kaikkia tunteita johonkin tarvitaan, vaikka joskus ilman pillitystä olisi helpompaa...

    Toi kuullostaa niin kivalta, kun käytte Typyn kanssa lukuhommissa :) Jos itsellä olis aikaa ja energiaa mihinkään töiden lisäksi, voisin kysyä, onko täällä jotain vastaavaa. Karvakaveri-keikat meiltä on toistaiseksi ajan puutteen vuoksi tauolla, mutta kirjasto löytyisi ihan läheltä :)

    Hyvää adventin aikaa Typyn perheelle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, joskus olisi ilman itkemistä helpompaa. Tuntuu välillä itsestäkin hassulta, että Pimun muisteleminen nostaa niin vahvan ikävän pintaan. Mutta aika tekee tehtävänsä, ihan joka päivä eikä viikkokaan enää itkeskellä.

      Lukukoirailu on mukavaa hommaa ja se ei vaadi kovin suurta sitoutumista kertojen suhteen. Meilläkin on kuuntelukerta joka 5. viikko. Ja se on ihan sopiva tahti sillä näin se on, kuten Mai totesit, että töiden lisäksi energiaa ei minullakaan jäisi siihen, että kävisimme esim. joka viikko kirjastolla. Vaikka meillä kivaa siellä onkin.

      Mukavaa joulun odotusta sinulle ja Arttu-herralle!

      Typyn emäntä

      Poista
  5. Pimuja on kyllä kova ikävä <3 :')

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on Inkku. Pimut oli parhaista parhaimpia kamujamme.

      Typyn emäntä

      Poista

Kiva, kun kommentoit!
Typy, Hippu ja emäntä kiittävät.