maanantai 11. toukokuuta 2015

Jännittää jo!

Viikonloppuna tapahtui kaikenlaista mukavaa. Lauantaina kävimme kyläilemässä Risun ja Escon luona. Esco alkaa nykyään jo olemaan melko rauhallinen Typsykän kohdatessaan. Ensimmäiset tapaamiskerrat kun olivat räyhäämistä puolin ja toisin. Risun kanssa riitelyä ei ole ollutkaan, sillä Risu on rauhallinen kaveri ja keskittyy ihailemaan Typyä. Mainioita veikkoja nuo pojat!

Eilen piipahdimme pitkästä aikaa Rajasaaressa. Siellä oli porukkaa jonkin verran ja osa koirista näytti uivan jo täyttä päätä hyisessä meressä. Typy ei uskaltautunut uimaan mutta kahlasi kyllä rannassa. On hyväkin, ettei se mene kylmään veteen. Tiedä vaikka saisi takapäähänsä jonkin tulehduksen. Muistan, kun Typy ensimmäisenä keväänään sai pari päivää kestäneen pissivaivan. Ja se johtui ihan siitä, että se oli lotrannut mökillä viikonlopun järvessä yötä päivää.

Rajasaaren rannalla. 

Tällä viikolla meillä on tuurauskeikka kirjastossa ja toivottavasti lukijoita riittää vielä näin kevään viimeisellekin tapaamiselle. Ja mitä muuta tällä viikolla... haemme Typyn pikkusiskon kotiin! Jäänkin reilun viikon kestävälle "mammalomalle" pennun haettuamme. Teen myös etäpäiviä, jotta karvakaksikon ei tarvitse jäädä keskenään kotiin heti yhteiselon alkumetreillä. Nyt kyllä jännittää jo kovasti! 


12 kommenttia:

  1. Me jänskätetään täällä kaukana teidän kanssanne. Toivottavasti saadaan paljon kuvia Hänestä sitten, kun Hän saapuu. Edestä ja takaa, istuu ja makaa, Typyn kanssa ja yksin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitan kuvia heti, kun kaikesta alun mahdollisesta kaaoksesta, hurmiosta, riemusta, jännityksestä sun muusta ollaan selvitty väljemmille vesille.

      Typyn emäntä

      Poista
  2. Voi että, kyä nyt jännittää, että mimmosen pikkusysterin sä saat, Typy. Varmalla ihq.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti se on Typsyn mielestä ihkis. Meistä kaksijalkaisista kyllä on!

      Typyn emäntä

      Poista
  3. Párekin Palvelijatar11. toukokuuta 2015 klo 10.50

    Iiiiik, meitä jännittää ihan hurjasti miltä se hauvavauva näyttää ja miten yhteiselo alkaa sujua. Varmasti ihan sujuvasti. Hyvä juttu, että mammalomaakin on otettu. Olosuhteet ovat loistavat pienen tytön kotiutumiseen.
    Párekilta muiskuja Typylle ja hienoa alkanutta viikkoa teille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännitystä on ilmassa, sillä mietin kovasti miten kahden biigelitytön yhteinen reissu alkaa sujumaan. Toivon mukaan hienosti, kuten Pimulla ja Typyllä (okei, alussa oli vähän hankaluuksia Pimun ollessa alkujärkyttynyt).

      Typy lähettää isot muiskuterkut takaisin Parékille. Mukavaa viikon jatkoa teille!

      Typyn emäntä

      Poista
  4. Apua! Se hetki lähestyy, kun Typystä tulee isosysteri <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on Mai. Ja mitähän mahtaa Typy tuumailla asiasta.... toivottavasti hyväksyy pennun vaikka alkukankeuteen on kyllä varauduttu.

      Typyn emäntä

      Poista
  5. Voe että...tiälä jännitettään kansa! Etennii sitä minkänäkönen se vaavva on ja mikä tulloo nimeks :) Typy kyllä ossoo hommat pikkusiskon kansa. En uskokkaa että tulloo mittää ruamoo siitä :)
    Ompa teellä sielä mukavat ja iloset aejjat tulossa. Typylle tsemppimuiskuja että jaksaa pikkusiskon kansa toohuta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivon, että uuden tulokkaan myötä Typykin vähän reipastuu ja tulee uutta aktiviteettia elämään. Kovasti toivomme, että kaikki lähtee menemään hyvin. Typy kiittää muiskuista ja lähettää isot muiskaukset takaisinpäin ihanalle Iivarille!

      Typyn emäntä

      Poista
  6. Onpas teillä jännät päivät tällä viikolla! Innolla odottelemme täällä kuvia teistä molemmista. Kyllä se on parempi Typy, että keskitytään vain kahlaamiseen. Kylmä vesi ei ole hyväksi. Paitsi ettei meidän äippä tätä usko, se tykkää käydä avannossa.....yöökk! t. Eka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitähän sanotaan, että avantouinnilla on hyvin terveyttä edistäviä vaikutuksia. Itse en kyllä tarkenisi mennä... 11-12- asteisessa järvessä olen uinut ja sekin oli aika kalsa kokemus.

      Jännittää kyllä, en varmaan nuku keskiviikon-torstain välisenä yönä... kuvia lupaan heti, kun alkutohinoista on selvitty. Terkkuja Typyltä Ekalle!

      Typyn emäntä

      Poista

Kiva, kun kommentoit!
Hippu, Myttö ja emäntä kiittävät.