sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Suuntana Savo


Haapsalun piispanlinna.
Terveisiä Haapsalusta! Vietimme siellä isännän kanssa muutaman yön ja reissu oli onnistunut. Sää suosi, sillä aurinko paisteli miltei helteisesti matkamme ajan. Haapsalu on mukava pikkukaupunki, jossa riittää pariksi päiväksi hyvin näkemistä. Kiersimme paikalliset nähtävyydet ja teimme hieman ostoksia. Tallinnasta johti Haapsaluun hyväkuntoinen maantie, jota pitkin matka Viron pääkaupungista tähän vanhaan kylpyläkaupunkiin vei reilun tunnin.

Niinhän siinä kävi, että Hippukin sai kennelyskän. Tiistaina se alkoi köhisemään ensimmäistä kertaa ja keskiviikkona yskä oli jo ottanut niskalenkin meidän pikkuisesta. Olen edelleen närkästynyt siitä, että ihmiset tuovat sairaita koiria koirapuistoihin tai antavat niiden tervehtiä vastaantulevia haukkuja. Tuo yskä kun todella tarttuu toiseen koiraan hyvinkin helposti. Vaikka olisi rokotuksetkin kunnossa. Lisäksi tuntui kurjalta jättää sairaat koirat hoitoon vaikka hoitopaikka onkin paras mahdollinen.

Kaupunkinäkymää.
Hoitoretki oli kaikesta huolimatta sujunut mukavasti. Hippu oli viihtynyt anopin ja appiukon hoivissa ja tytöt olivat saaneet runsaasti huomiota sekä hyvää sapuskaa. Ja kun tukena ja turvana oli oma isosisko, ei Hippu ollut ikävöinyt meitä. Mieltäni lämmittää, että Hipsun ensimmäinen hoitokerta osoittautui kivaksi kokemukseksi. Voin siis jatkossakin luottaa siihen, että Hippu pärjää yökylässä.

Ja siitä yskästä vielä; Typy ei köhise juuri ollenkaan ja Hippukin vain silloin tällöin. Vielä en uskalla julistaa Tyyperiä täysin tervehtyneeksi mutta tilanne on huomattavasti parempi kuin viikko sitten. Hippua vielä tarkkaillaan ja mikäli tilanne kääntyy huonompaan suuntaan, viemme sen lääkäriin. Mutta nyt näyttää siltä, että tauti alkaa olla molempien osalta miltei selätetty. Viskaamme siis hyvillä mielin kapsäkit autoon ja suuntaamme kohti Savonrantaa.


5 kommenttia:

  1. No voi Hippua! Kennelyskä on kurja vaiva, vaikka Hipulla taitaa olla aika lievänä. Rokotuksista ei tosiaankaan ole aina apua, koska ne tehoavat vain yhteen kennelyskän muotoon.
    Ja valitettavasti kovin monet koiranomistajat eivät tunnista kennelyskää, varsinkaan lievää muotoa, ja siksi eivät ymmärrä eristää sairasta koiraansa. Aika harva varmaan pelkkää välinpitämättömyyttään levittää tautia.

    Hauskaa lomaa Savon sydämessä! Ja tytöille tietenkin niitä parantavia ajatuksia, kun suojaavat aallot eivät tehonneetkaan.

    VastaaPoista
  2. Párek ja Palvelijatar19. heinäkuuta 2015 klo 14.41

    Hauskaa, että teidän reissu oli onnistunut, vaikka huoli koiruuksien kunnosta tietenkin oli mielessä. Hyvinhän ne karvakuonotkin pärjäsivät ja ovat toivottavasti nyt jo taas ihan täydessä iskussa.
    Toivotaan enemmän aurinkoa koto-Suomeen, Savoonkin, johan tätä päivittäistä sateenlotinaa on kuultu ihan tarpeeksi.

    VastaaPoista
  3. Ompa mukava ku reessu onnistu hyvästi:) Niin tytöellä ku teelläe.
    Jospa se yskä alakas olla voetettu ja suatta naattija lomasta Savommualla :)
    Ilosta ja hyvvee lommoo teelle kaekille!

    VastaaPoista
  4. Hus hus köhät! Iloista lomamenoa Tytöille ja koko perheelle.

    VastaaPoista
  5. Kiitos teille, uskolliset blogikamut, kommenteistanne! Reissu oli tosiaan mukava ja yskä selätettiin molempien isokorvien osalta.

    Typyn ja Hipun emäntä

    VastaaPoista

Kiva, kun kommentoit!
Typy, Hippu ja emäntä kiittävät.