torstai 17. syyskuuta 2015

Käytöskukkanen

Kävimme eilen eläinlääkärissä ja tohtorinainen tutki Hippulaisen tarkasti. Lääkäri mittasi lämmön, otettiin verikoe, katsottiin hampaat ja suu. Kuunneltiin keuhkoja ja sydäntä. Hippu sai lääkäriltä kovasti kehuja rauhallisesta ja sopeutuvaisesta käytöksestään. Hippu oli tyyni eikä arkaillut antaa tutkia itseään. Verikokeen ottokin sujui vallan loistavasti. Sain taas kerran olla ylpeä meidän isokorvista, tällä kertaa siis Hipusta. Se on kyllä ihastuttavan hyväkäytöksinen kaveri.

Kaikki veriarvot olivat Hipulla normaalit eikä keuhkoista kuulunut mitään epäilyttäviä ääniä. Eläinlääkäri antoi diagnoosiksi ylähengitystieinfektio. Siis flunssa, nuha, köhä. Ja tämän se on saanut joltain toiselta koiralta. Taas. Kennelyskästä ei lääkärin mukaan ole kyse ja hän epäili myös Typyn kesällä saaman kennelyskädiagnoosin paikkaansa pitävyyttä. Silloinkin kyseessä on saattanut olla "pelkkä" räkäinen yskä.

"Kyllä tämä ovi aukenee, kun tarpeeksi kauan jaksaa sitä
tuijottaa. Eikö tää lääkärireissu ollut jo tässä!?"


Mutta tämä huolehtijatyyppi nukkuu nyt yönsä taas paremmin. Mitään vakavaa ei löytynyt ja se on tärkeintä se. Hipulle voi antaa viikon verran yskänlääkettä, ihmisten sellaista. Köhiminen on rauhoittunut alkuviikkoon verrattuna, joten Hipsukka tervehtyy jo vauhdilla. Tänään juhlistamme Hipun puolivuotispäivää tarjoamalla sille järsittäväksi peurankorvan. Typyllekin on varattu samanlainen. Viikonloppu huutelee jo ovella. Huomenna huristelemme nelostietä pitkin määränpäänä Kangasniemi ja pieni punainen möksä.

10 kommenttia:

  1. Párek ja Palvelijatar17. syyskuuta 2015 klo 13.31

    Olipas reipas tyttö, Hipsukka! Ja tosi hienoa, ettei sen kummempaa vikaa löytynyt. Tuo kuva on tosi ihana, jossa neitokainen tuijottaa ovea.
    Rentouttavaa ja hauskaa mökkeilyä ja tytöille suukkoja Párekilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hippu on hyvin reipas ja valloittava tyttönen! Eikä Typy jää yhtään huonommaksi.

      Mukavaa viikonloppua teille myös ja Párekille muiskuja Typyltä ja Hipulta. Toivottavasti löydämme sieniä mökkimetsästä, kun nyt on satanut viime aikoina.

      Typyn ja Hipun emäntä

      Poista
  2. Voe miten hyvä uutinen ettee mittää löötynnä Hipusta vikkoo! Ja nii on hienosti käättäätynnähhii. Sitä ku raahassa ja rakkaavvessa kasvaa ni ee sittä turhoo tarvihe tiukemmissakkaa paekossa hötkyillä:) Sen Hipusta näkköö. Niinku Typystähhii.
    Mukavata ja lepposata viikolloppuva sielä mökillä! Paljo pusuja tytöelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se oli ihan paras uutinen, ettei mitään isompaa vaivaa löytynyt. Hippu ottaa hienosti yskänlääkkeenkin vaikka se sen suussa maistuu varmasti erikoiselta.

      Leppoisaa ja pallopelien värittämää viikonloppua sinulle ihana Iivari! Typy ja Hippu lähettävät isot muiskut hyvälle plokikaverille!

      Typyn ja Hipun emäntä

      Poista
  3. Ei kai se haittaa, vaikka lääkäri sanoisi käynnin turhaksi, kunhan koiralla ei ole mitään vakavaa.
    Hauskaa viikonloppua! Märkää on ja syksyistä, ja Puulan vesi edelleen hyvin alhaalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, minua ei haittaa vaikka kuka sanoisi, että kiikutan isokorvamme liian heppoisesti lääkäriin. Oman mielenrauhani vuoksi teen kaiken, jotta Typyllä ja Hipulla olisi paras mahdollinen olla. Siihen kuuluu myös se, että jos jotakin uutta ja erikoista, pientäkin, ilmaantuu niiden terveydentilassa, varaan ajan tohtorille.

      Mukavaa viikonloppua teille myös! Saapa nähdä, tarkenemmeko Typyn kanssa vielä uimaan.

      Typyn ja Hipun emäntä

      Poista
  4. Hippu, pian sä oot terve. Mut hei Tyttö, sä oot kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hippu punastuen kiittää teidän komeiden poikien terkuista!

      Typyn ja Hipun emäntä

      Poista
  5. Hienoa, ettei kyseessä ollut mitään vakavaa. Mä en ollut yhtään noin tyyni lääkärillä, mutta mulla olikin silloin kesällä ne toisen koiran puremat jotka oli kipeitä. En olisi halunnut kenenkään niitä koskevan ja murisin kaikille. Hyvää syksyä! t Eka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä oli helpottunut olo, kun lääkäri totesi että kyseessä on vain flunssa. Minä kun pelkäsin jo jotain pahempaa keuhkosairautta...

      Ihan hirmuisen kurja juttu, että sinua purtiin. En ihmettele yhtään, ettet antanut koskea kinttuihisi. Toivottavasti jalat on jo kunnossa eikä sinulle jäänyt mitään kamalia pelkotiloja. Typy ja Hippu lähettävät sinulle jäkiparantavia muiskauksia!

      Leppoisaa viikon jatkoa teille!

      Typyn ja Hipun emäntä

      Poista

Kiva, kun kommentoit!
Hippu, Myttö ja emäntä kiittävät.