maanantai 11. huhtikuuta 2016

Lotrauskausi avattu

Viikonloppuna oli jo niin lämmintä, että Typy päätti avata lotrauskauden. Sunnuntaina tehdyn lenkin varrelle osui tuttu oja, jonne oli kiva mennä kahlaamaan. Hippu tyytyi haistelemaan ojanpenkkaa mutta kastoi kuitenkin tassunsa kuraiseen veteen.


Pahoittelen kuvan heikkoa laatua. Isokorvia on vaikea kuvata, sillä ne eivät suostu poseeraamaan paikoillaan. Ainakaan silloin, jos ei ole mitään kuvauspalkkiota tarjolla. Ja jos on kyseessä kevään ensimmäinen ojalotraus. Silloin Typsy ei malta pysähtyä vaan ojaa on kahlattava kuraläärystä nauttien.

Hipsukka on repinyt hajalle kaikki sen pöksyt, joten annamme kulkea sen ilman niitä. Muuten menemme moisten housujen vuoksi vararikkoon. Mitkään viritelmät, lahjomiset, kehumiset ja kommervenkit ei tunnu tepsivän. Myönnämme siis tappiomme ja olemme vuoranneet sohvan sekä nojatuolit rätein ja lumpuin. Mattoja meillä ei vielä olekaan lattioilla, sillä pissivahinkoja Hipsukalla syntyy edelleen.

Mutta mitäpä noista miettimään ja ressaamaan. Kone pesee likaiset peitot. Hippu kirmailee rinta rinnan Typyn kanssa kuin kesälaitumelle päässyt vasikka. Molemmat tosin nyt remmien päässä. Mutta sitä riemua on ilo katsella! Aurinko lämmittää ja lähettää meille valoa. Kevät on hurmaavaa aikaa!

8 kommenttia:

  1. Kleopatra läträsi maitokylvyissä ja jälkipolvet ottavat kalliita mutakylpyjä kylpylöissä. Tokihan beagletytöt ovat ajan tasalla ja käyttävät tilaisuuden hyväkseen kun sellainen tarjoutuu ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Typy on todellinen uimamaisteri-kylpijämestari. Se rakastaa myllätä vesissä!

      Aurinkoista viikon jatkoa teille toivottaa Typy, Hippu ja emäntä

      Poista
  2. Voe jukrampujut... on siinä rohkeita tyttöjä :) En mänis vetteen vaekka millä kanavilleillä hookuteltas.Vuan mukava se muuten on tämä kevät.Meelläe on nyt kuiva tie lenkillä käävvä. Aenahhii toestaseks:)Ilosija lätreemisijä vuan tytöelle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän kaikki kaksijalkaisetkaan välitä uida. Osa jopa pelkää vettä. Muistan yhden serkkupojistani, joka ei uskaltanut laiturille tulla. Minusta siskoni kanssa se oli kummaa, koska me pentuina suorastaan asuimme järvessä, kun oltiin mökillä.

      Onko teiltä jo kaikki lumet kaikonneet? Mukava talsia kuivia teitä, ei tarvitse kurahaalareita laittaa päälle. Reippaita lenkkejä tälle alkaneellekin viikolle ja muiskuterkut Typsyltä ja Hilpurilta!

      Typyn ja Hipun emäntä

      Poista
  3. Hip hei, se on kevät ja Typyn lotrauskausi korkattu. Mekin ollaan uitettu tassuja lammessa, kun pallot tuppaa pomppimaan sinne, ihan vahingossa tiätty. Ilosta menoo ja muiskuja teille Tytöt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos meillä olisi tuollainen lampi pihassa, Typyä ei saisi sieltä minnekään. Ainakaan hellepäivinä. Mutta kai se lenkki olisi uimalenkkikin.

      Vauhdikkaita pallopelejä teille! Typyltä ja Hipulta isot muiskut!

      Typyn ja Hipun emäntä

      Poista
  4. Se taitaa olla samantyyppistä tämä beaglejen ja dreeveredin elämä. Eka ei juuri kahlaa ojissa, mutta kyllä sinne aina tassut pitää upottaa ja juoda. Juoda pitää joka paikasta, ojasta, lätäköstä, joesta. Missä vain vettä löytyy. Onneksi ei ole vielä saanut mitään tauteja moisesta nautiskelustaan.
    Yhtä vauhdikastakin tuntuu kavereiden meno olevan kuin Ekalla.
    Mukavaa kevättä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myös Typy juo usein jokaisesta lammikosta ja ojasta, mikä vastaan tulee. Olen todennut, että beagleilla on rautavatsa, se ei mene juuri mistään sekaisin. Ja onneksi on vältytty taudeilta.

      Dreeverien ja beaglein elämä on varmaan hyvin samankaltaista. Hajumaailma vetää puoleensa ja ne eivät ole mitään hienohelmoja esim. ulkoilusään suhteen. Paljon terveisiä meiltä Typyn ja Hipun kanssa ihanalle Ekalle!

      Aurinkoista ja lempeää viikonloppua teille!

      Typyn ja Hipun emäntä

      Poista

Kiva, kun kommentoit!
Hippu, Myttö ja emäntä kiittävät.