tiistai 5. heinäkuuta 2016

Uimareita meressä ja järvessä

Olemme hyvästelleet kesäkuun ja toivottaneet tervetulleeksi heinäkuun. Moni sanoo, että Suomen kesä on parhaimmillaan näin heinäkuussa. Niinhän se monesti on, ainakin ilmojen suhteen. Itse pidän elokuutakin vielä kuulaan kesäisenä kuukautena, jolloin on hyvinkin kaunista.

Isäntä oli piipahtanut lauantaina Typsyn ja Hippulin kanssa Rajasaaressa, kun minä vietin viikonloppua möksällä. Typy oli käynyt uimassa ja oli Hippukin noutanut sille mereen heitettyä keppiä. Hyvä Hippu! Kyllä siitäkin vielä vesipeto syntyy.

Minä vietin rennon ja hyvin iloisen viikonvaihteen Kangasniemellä. Naisporukkamme nauroi välillä niin, että koko lahti raikui. Saatoimme jopa herättää vastarannalla paikallisten keskuudessa paheksuntaa, kun häiritsimme heidän rauhaansa moisella mölyämisellä. No, kyllä maailmaan meteliä mahtuu. Grilliherkkujen ääressä paransimme maailmaa ja nyt minäkin olen heittänyt talviturkin uimalla useampaan kertaan Puulassa. Veden lämpötila oli peräti 23 astetta, joten kyllä siihen kelpasi pulahtaa.

Vielä alkuvuodesta pohdimme isännän kanssa, saadaanko Hipsukasta ollenkaan sisäsiistiä. Kyseinen operaatio on nimittäin kestänyt hyvin kauan. Paljon, paljon kauemmin kuin Pimulla ja Typyllä. Epäilimme jo, onko Hilpertillä jokin fyysinen vika. Olemmeko me tehneet jotakin väärin tai olleet laiskoja asian suhteen. Mietimme kuitenkin, että ollaanhan me jo kaksi koiraa saatu sisäsiisteiksi. Ehkä Hippukin oppii. Ja onhan se oppinut! Useampi kuukausi on jo menty ilman ainaista mattopyykkiä ja yöulkoiluja. Kauan se kesti ja vaati todennäköisesti ensimmäisen juoksun, joka Hipulla oli keväällä. Mutta nyt koirahuussi pölyttyy kaapin päällä ja olemme ylpeitä meidän pikkuneidistä. Hienoa Hippu!

8 kommenttia:

  1. Párekin Palvelijatar5. heinäkuuta 2016 klo 18.24

    Koirat kehittyvät omaan tahtiinsa kuten ihmislapsetkin. Hippu ei pitänyt kiirettä, mutta onneksi hoksasi kupletin juonen ja päätti alkaa noudattaa sitä. Minä en enää muista missä iässä Párek oppi sisäsiistiksi, mutta tosi nopeasti se kävi. Olin silloin vielä työelämässä ja Párek osasi jäädä metelöimättä kiltisti yksin kotiin. Eroahdistus syntyi kun jäin eläkkeelle ja koiruuden säännöllinen päivärytmi katosi. Nykyisin pääsen kyllä kauppaan aamulenkin jälkeen, mutta jos lähdet kotoa jonnekin iltapuolella alkaa meteli. Párekin mielestä minun on hoideltava asiani aamupäivällä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on, Párekin Palvelijatar. Jokainen koira on oma yksilönsä. Jotkut oppivat nopeasti, jotkut hitaammin. Onneksi Hipun kohdalla voidaan fyysinen ongelma sulkea nyt pois. Ehdimme jo sitäkin miettiä ja pelätä. Mutta siinäkin tapauksessa oltaisiin menty sitten tilanteen mukaan.

      Pusuterkut Párekille meidän tytöiltä ja mukavaa viikon jatkoa teille!

      Typyn ja Hipun emäntä

      Poista
  2. Upeeta Hippu ja hyvästi Pissis. Meijän Myrsky on viisvuatias, eikä oo vieläkään täysin sisäsiisti. Ei se sentään enää lorottele monta kertaa päivässä ja väännä torttua nurkkaan joka päivä, piänistä asioista täytyy iloita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei Hippukaan pysty puolta vuorokautta pidättelemään, kuten Typy niin halutessaan. Eikä ole tarviskaan. Viedään Hippulia useammin ulos. Ja tilanne on jo paljon parempi kuin talvella. Pökäleistä ei ollut ongelmaa mutta se pissi ei meinannut pysyä sisällä, ei sitten millään.

      Reipasta menoa teille ja aurinkoa! Muiskuja meidän uimareilta.

      Typyn ja Hipun emäntä

      Poista
  3. Hienoa Hippu, että olet oppinut siistiksi. Mä olin puolitoista-vuotias kun tulin tähän perheeseen, enkä ole varmaan tehnyt sisälle kuin yhdet vahinkopissat. Eli tämä perheeni ei tiedä millainen homma tuo opettaminen voi olla. Saan kyllä aina kiitosta isosta rakostani, kun pahimmillani olen joutunut olemaan yli 10 tuntia ilman pisulle pääsemistä. Mutta sitten kun tänne tulee joku kotiin niin on kyllä kiire ulos.
    Äippä lähettää emännälle terveisiä, että tuollaisia viikonloppuja pitää tyttöjen aina joskus järjestää. Niillä kuulemma jaksaa pitkään syksyyn! t. Eka
    ps. Minähän en uimaan mene, joten ihmettelen kovasti mitä hienoa siinä nyt sitten on....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hipulla on varmaan pieni rakko. Typykin pystyy pidättelemään aika kauan, samoin pystyi Pimu. Jokainen on oma yksilönsä, näin se on.

      Tyttöjen reissut ovat paikkansa lunastaneet. Joskus on tarpeen huolehtia vain itsestään.

      Ei Eka kaikkien tarvitse olla vesipetoja. Pimukaan ei uimisesta innostunut ja isäntä menee vain yli 22 asteiseen veteen.

      Ihanalle Ekalle terkkuja meidän tyttösiltä!

      Typyn ja Hipun emäntä

      Poista
  4. Olj se mullae meleko hijasta se oppiminen. Vuan opin kuitennii. Jokkaenen ommaan tahtiisa :) Uimarj´tytöelle tulloo kohta tuas hyvät uintikelit.Ja eekös se kohta oo sehhii loma teellä vai joko se nyt on...? Mukavata viikojjatkoo sinne ja muiskuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään on minun ensimmäinen lomapäiväni! Isäntä on lomaillut jo tovin. Töihin palataan vasta elokuussa.

      Hipulla otti oman aikansa tuo sisäsiisteys. Nyt tilanne on lupaavalla tolalla ja loman jälkeen laitetaan matot taas paikoilleen.

      Leppoisaa loppuviikkoa teille sinne Savon maalle ja muiskut Typyltä ja Hipulta!

      Typyn ja Hipun emäntä

      Poista

Kiva, kun kommentoit!
Hippu, Myttö ja emäntä kiittävät.