keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

Poroa ja pehmoja

Hippu vietti synttäripäiväänsä oman perheen kesken. Juhla-ateriana tarjoiltiin maksalaatikkoa hirvimakkaralla höystettynä. Lahjapaketeista paljastui poronkorvia, naudanmahatikkuja ja vinkupehmoleluja kaksin kappalein. Lisäksi ostettiin Hipsukalle oma pesäkolo, Teltta. Tästä lahjasta lisää ensi kirjoitelmissa....

Poronkorva on herkkua! Ennen korvaan siirtymistä
uudesta pehmosta revittiin toinen jalkapohja risaksi.

Kekkereitä jatketaan ensi lauantaina, jolloin nostan pöytään synttärikakun. Siitä tarjoilen pikkupalaset myös Hippulille ja Typsylle. Jääkaapissa on vielä tallessa hirvimakkaraa, jota sitäkin laitetaan ruokakippoihin. Meillä on siis herkulliset jälkijuhlat edessä!

Työkeikka takana. Bussin ikkunasta
on kotimatkalla kiva katsella ohikiitäviä maisemia. 

Alkuviikosta kävimme Typyn kanssa lukukoirailemassa naapurilähiössä. Lukijoita oli ihan mukava määrä ja rapsuttelijoita sitäkin enemmän. Sinnikäs työ tuottaa tulosta ja naapurissakin väki alkaa pikkuhiljaa löytämään lukukoiran. Kirjasto on myös esimerkillisesti aktivoitunut Typyn markkinoinnissa. Hieno homma! 

Minulla on takana miniloma, joka vietettiin isokorvien kanssa kotona köllötellen. Lukukoirailujen lisäksi. Piipahdin myös Tallinnan puolella ja keräilin lisää tavaraa Kassiin. Vappuun kun on reilut viisi viikkoa!

10 kommenttia:

  1. Ihanat synttärit teillä on vietetty ja muutenkin takana on mukavia hetkiä. Onneksi niitä juhlia kuuluu olevan vielä edessäkin. t. Eka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevät on meidän perheessä juhla-aikaa, synttäreitä nimittäin piisaa. Ja vappuhan kruunaa kaiken, kun päästään taas mökille.

      Aurinkoista loppuviikkoa ja muiskuterkkuja meidän tytöiltä sinulle Eka!

      Typyn ja Hipun emäntä

      Poista
  2. Juhlaa ja iloa teillä riittää. Ja välillä töitäkin. Oikeanlaista elämää!
    Muiskuja tytöille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Typy ja Hippu lähettävät isot muiskaukset sinulle Párek! Arkea ja juhlaa, sitähän tämä elämä on. Kyllähän nuo juhlahetket tuovat aina piristystä arjen kiireisiin ja hässäkkään.

      Mukavan letkeää loppuviikkoa teille!

      Typyn ja Hipun emäntä

      Poista
  3. Jäläkijuhlat kuulostaa mukavalle ja oekeestaannii kuuluu asijjaan :)
    Eepä oo ennee paljosta kiini teejjän mökkikaavven avvaas! Enkös vuan sanonna että jootuin männöö talavi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Isäntä oli jo huolissaan, kun perjantaina ei ollut Hipun kakkua tarjolla. No, asia korjaantuu lauantaina.

      Niinhän sinä tuumailit, että äkkiäkös tuo talvi menee. Ja niin se kyllä meni! Säiden suhteen täällä etelässä ei kunnon talvea edes nähty kuin hyvin harvakseltaan.

      Muiskusia valtakunnan vilosoville meidän tyttösiltä ja mukavaa loppuviikkoa teille!

      Typyn ja Hipun emäntä

      Poista
  4. Kylläpäs sua ny onnisti, Hippulainen, ku saat juhlia monet syntsät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ensin oli ihan oman porukan juhlat ja lauantaina tulee anoppini ja appiukkoni kyläilemään. Silloin on kakku pöydässä. Hippu ja Typy ansaitsevat useat juhlat.

      Reipasta menoa ja aurinkoa loppuviikolle sekä muiskuset meidät likoilta!

      Typyn ja Hipun emäntä

      Poista
  5. No jopas teillä on juhlaa ja herkkuja! Onnea! Ja mielenkiinnolla odotetaan kommentteja Teltasta, kuulostaa hienolta lahjalta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevät on meidän perheessä juhlaa, sillä synttäreitä piisaa. Pitää vaan katsoa, ettei syödä liikaa herkkuja. Jotta paino pysyy kurissa. Omasta ehkä ei niin nuukaa mutta koirien terveyden kannalta olisi hyvä, että ne pysyivät kohtuullisen sutjakkaina.

      Mukavia lukukoirailuja ja alkanutta viikkoa sinulle Sylvi!

      Typyn ja Hipun emäntä

      Poista

Kiva, kun kommentoit!
Hippu, Myttö ja emäntä kiittävät.