torstai 3. elokuuta 2017

Loppusoitto lähestyy

Kesälomamme soittelee kohta loppusävelmät. Alkuviikosta palaamme etelään. Isäntä aloittelee työt jo silloin. Minä palaan töihin vasta viikon lopulla. Lomani viimeiset päivät haluan pyhittää pyykinpesulle, pakaasien purkamiselle sekä tavaroiden paikoilleen saattamiselle. En halua sännätä töihin suoraan möksältä kotiin palattuamme.

Isäntä läksi viettämään pitkää ja viimeistä lomaviikonloppua Saimaalle. Tuo reissu on jokavuotinen perinne ja se hälle ilolla suotakoon. Jäimme Typpyrän ja Hippulan kanssa pitämään mökkiä pystyssä. Ja huomenna jatkamme täällä tuttua perinnettä, kun saamme vieraaksemme iloisen naisporukan. On aika tyttöjen mökkiviikonlopun ja tänä vuonna poikkeuksellisesti myös Typy ja Hippu saavat olla joukossa mukana. Edessä on varmasti naurun täyteinen ja rentouttava viikonvaihde.

Eilen piipahdimme Kangasniemen kirjastossa hakemassa lisää lomalukemista. Sateisilla säillä kirja viihdyttää hyvin. Kirjasto on muuttanut uusiin, hienoihin tiloihin. Kehuin kirjastotädille, miten komealta kirjasto nyt näyttääkään. Kyllä meidän kotikirjasto etelässä vaikuttaa tuon kirjaston nähtyäni melko antiikkiselta. Upeaa, että tällainen pieni maaseutupitäjä satsasi juuri kirjastoon noin mukavasti.

Typy ottaa parhaillaan Hipun kanssa päivätorkkuja. Mahat täynnä mustikoita. Aurinko paistelee pitkästä aikaa. Siivosin vieraita varten aitan ja leikkaan vielä mökkitien ruohon. Sen jälkeen pulahdan Puulaan. Kaunista elokuista viikonloppua myös teille, arvon lukijamme!

4 kommenttia:

  1. Mekin toivotaan teille riamullista ja lämmintä viikon loppua ilosessa seurassa!

    VastaaPoista
  2. Párek ja Palvelijatar3. elokuuta 2017 klo 17.07

    Erittäin mukavaa loppuviikkoa teille, aurinkoa ja viihtymistä.

    VastaaPoista
  3. Ihanaa viimeistä lomaviikonloppua teille ja mukavalle porukalle! Täällä satelee tänään, joten ei yhtään harmita olla töissä. Eipä minua tosin muutenkaan.
    Ihanaa, että toiset satsaavat kirjastoihin. Ne ovat parasta mitä kunta voi tarjota asukkailleen ja kesäasukkailleen. Minun pitää aina näin koulujen alkaessa käydä hieman kirjastossa haistelemassa. Tulee sellainen ihana syksyinen olo.
    Ekalta muiskut tytöille!

    VastaaPoista
  4. Kiitos teille M & T, P & Palvelijatar sekä Sari ja Eka mukavista terveisistänne! Loma on nyt ohi ja ollaan palattu kotiin. Kiva, kun olette lukeneet meidän kesäkuulumisia.

    Typsyltä ja Hippuselta megamuiskut teille kaikille komeille pojille!

    Typyn ja Hipun emäntä

    VastaaPoista

Kiva, kun kommentoit!
Hippu, Myttö ja emäntä kiittävät.