keskiviikko 18. lokakuuta 2017

Sateista hiljaisuutta

En heti muista, että meillä olisi koskaan ollut näin sateinen syysloma täällä Puulalla. On ollut joskus lunta, pakkastakin. Myräkkää mutta myös aurinkoa. Kuulaita syyspäiviä ja tähtitaivasta. Tällä kertaa vettä on satanut joka päivä. Harmittaa mutta minkäpä tuolle mahtaa. Ei muuta kuin sadevermeet ylle, kun puuhaillaan ulkosalla.

Ja mukavasti on ehditty jo puuhaillakin. Lomaviikko on puolivälissä ja polttopuita on valmiina kivan iso kasa. Pihaa on siistitty. Kesäkukat kippasin metsään maatumaan ja ulkotiskipaikan raivasin pois. Loman tiskit tiskaan saunassa. Eikä tämä puhdasta työleiriä ole. Iltaisin luetaan kirjoja, saunotaan ja tuijotetaan järvelle. Hiljaisuudessa. Kaupungissa tällaista hiljaisuutta ei saa kokea koskaan.

Typy ja Hippu nauttivat mökkilomasta. Mökin tienoolta löytyy paljon erilaisia hajuja. Välillä otetaan juoksukisat ja painitaan. Päivätorkkuja unohtamatta. Eilen kävimme kauppa-autolla ja auton vastaanotti kaksi haukkuvaa biigleä. Tyttöjä taisi vähän jännittää, kun iso auto lähestyi tutulla mökkitiellä. Harvinainen ilmestys tuollainen jättiauto meidän rannoilla.

Sytytän liki joka ilta Pimun haudalle kynttilän. Sille ja tälle kaikelle muullekin heitämme haikeat heipat ihan kohta. Mökkivanhus on palvellut meitä taas yhden kesän paremmin kuin hyvin. Kiitämme lämpimästi siitä ja ymmärrämme, että nelikymppinen möksä tehtiin aikoinaan vain kesäkäyttöön. Nautimme loppulomasta ja jäämme sen jälkeen odottamaan uutta kesää.

8 kommenttia:

  1. Voe että! Teellä kulukoo kaappa-aato! :) Tiälläe kuluki joskus ennevvanahaan vuan ee ennee vuosiin. Se oes jo mukava nähtävä se.
    Mitenkä se tuntuu että vasta sanoen teelle että äkkijä se talavi männöö ja piäsettä tuas mökille...ja nyt seon tuas se aeka. Vuan sielä se mökki ens kessee ja teetä ootteloo :) Järvelle kahtominen ja hilijasuuvven kuunteleminen lattoo hyvästi syksyyn. Ja kohtahan seon jo jooluhhii... :)
    Mukavata loppulommoo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaan, kauppa-auto kulkee noin kilometrin päähän. Kerran viikossa, tiistaisin. Joskus siellä piipahdetaan ihan huvin vuoksi vaikka jätskiostoksilla. Erinomainen palvelu syrjäkylillä ja harmillisesti on katoavaa kansanperinnettä.

      Mökki on nyt hyvästelty ja jälleennäemme taas ensi kesänä. Isokorvien puolesta harmittaa, kun tulee pitkä talvi ilman "vapautta".

      Isot muiskut meidän likoilta ihanalle Iivarille!

      Typyn ja Hipun emäntä

      Poista
  2. Harmihan se on, että kaiken aikaa sataa. Mutta teillä on hyvä asenne ja säähän on aina pukeutumiskysymys. Pitkän talven jälkeen on taatusti hauskaa taas palata Puulalle nauttimaan aidoista asioista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi loppuloma oli kuivaa. Kylmää kylläkin mutta se ei haitannut. Säät on tosiaan varustelukysymys. Nyt sitten jäämme odottelemaan ensi kesää...

      Magamuiskusia Párekille meidän tyttösiltä!

      Typyn ja Hipun emäntä

      Poista
  3. Sateesta hualimatta teijän möksäloma on ollu puuhakas ja riamuisa. Ens kesänä sitten taas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riemukas ja hauska oli meidän loma. Sateista mutta loppua kohti jopa talvista. Toivottavasti jo toukokuussa näemme taas Puulan ja sen rannat.

      Teille tuulisille veljeksille muiskusia meidän tytöiltä!

      Typyn ja Hipun emäntä

      Poista
  4. Ihanan rauhoittavalta tuo teidän lomanne kuulostaa tähän mennessä. Sateelle ei mitään voi, joten siitä pitää ottaa kaikki irti. Täällä on onneksi ollut melko poutaisia päiviä, vesi on tullut yöllä. Tänä aamuna sai jo raapia auton lasit töihin lähtiessä. Kävin eilen pikaisesti mökillä laittamassa vesisaavit pois talon päädystä, etteivät jäädy kuten viime syksynä ja yksi haravointipäivä siellä pitää vielä pitää sekä yksi kerta saunoa, jotta voimme kauden päättää. Mökki on varmasti 100-vuotias ja peruskorjauksen tarpeessa, mutta hyvin sekin meitä taas kesän palveli. Vesi ei tule sisälle ja piippu kestää lämmittämistä niin muutahan emme tarvitse. Rapsutukset tytöille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syyshommat saatiin tehdyksi ja mökki jäi nyt odottamaan talvea. On aina yhtä haikeaa hyvästellä Puulan rannat ja jäädä odottamaan taas seuraavaa kesää.

      Sähköä ei ole meilläkään, ei juoksevaa vettä. Agrigaatti antaa lamppuihin valoa sekä kahvinkeittimeen ja kännyköihin virtaa. Vesi kannetaan saunaan järvestä ja ruokahommia varten S-marketin seinästä, vesitonkissa. Mutta meistä onkin parasta mökkeilyssä juuri se, että olot ovat aivan muunlaista kuin täällä kotona kaupungissa. Aitoa mökkitunnelmaa! Ymmärrän toki myös niitä, jotka haluavat mökiltään täysin varusteltua lomataloa. Siskollani on tästä upea esimerkki Savonrannalla.

      Ekalle paljon muiskuja Typsyltä ja Hilpulta!

      Typyn ja Hipun emäntä

      Poista

Kiva, kun kommentoit!
Hippu, Myttö ja emäntä kiittävät.