keskiviikko 20. joulukuuta 2017

Helpot lahjahankinnat

Lähestymme joulua. Täällä etelässä on rippunen lunta. Mutta myös kovin liukasta. Eikä tässä vesisateiltakaan vältytä ennen pyhiä. Tähän mustaan joulun aikaan alkaa jo tottua. Mutta siitä huolimatta en kuitenkaan pidä siitä. Olisi niin kovin hienoa, kun olisi kauniin valkoinen joulu.

Meillä ei vielä sen ihmeemmin ole jouluvalmisteluita aloitettu. Keskityn niihin loppuviikosta, kun aloitamme joululoman. Tänä vuonna Typsykälle ja Hippuselle oli harvinaisen helppoa keksiä joululahjat. Hilpu tarvitsee uudet valjaat. Se on tähän saakka kulkenut Pimulta ja Typyltä perityillä valjailla.  Typsynen saa uuden fleksitaluttimen. Molemmille pitää hankkia myös uudet mökkipannat. Katsotaan, löytyykö sopivat. Jos ei jouluksi, niin hankitaan pannat sitten keväällä.

"Ramaisee...Kaveri torkahti jo. Kohta minäkin keikahdan
tähän sohvalle päiväunille."

Mökistä puheenollen; siellä ei ole vielä päästy puusavotan kimppuun. Maa ei ole jäinen, joten motokone ei voi lähteä vielä hakkuuhommiin. Eiköhän Kangasniemelle kuitenkin pakkaset viimeistään tammi-helmikuussa saavu. Jännittävää keväällä nähdä, miltä maisemat näyttävät puunkaadon jäljiltä... valoa tulee ainakin möksän pihapiiriin lisää.

Pimun kuolemasta tulee jouluyönä kuluneeksi neljä vuotta. Aika on kiitänyt vauhdilla. Meillä on edelleen kirjahyllyssämme esillä yhteiskuvia Pimusta ja Typystä. Koirien panta- ja remminaulakkoa koristaa kaksikon kuva. Olen pyytänyt hyvän ystäväni miestä ottamaan talven aikana vastaavanlaisia kuvia Typystä ja Hipusta. Nyt on ehkä aika vaihtaa ainakin muutamaan kehykseen tuoreemmat kuvat. Se on reilu teko Hippua kohtaan, joka on ollut perheenjäsenemme jo yli kaksi vuotta. Eikä me Pimua unohdeta, ikinä. 

6 kommenttia:

  1. Uskon sen, että Pimu ei teiltä unohdu! Eihän sitä toinen koira koskaan korvaa, koska jokainen on oma ihana itsensä.
    Teillä on hyvässä mallissa tyttöjen joululahjamietinnät ja mukava, että saatte lomailla vähän ennen joulua. Meillä mies on puuhannut kotona kaikkea kuntoon, kun minulla ei ole vapaita ja hän on taas työttömänä. Olen välillä ajatellut, että hullu kun lähti pois isosta talosta 17 vuoden jälkeen, kun sen jälkeen 2 paikkaa on purkanut työsuhteen koeaikaperusteella, mutta itse hän on ollut tyytyväisempi elämäänsä nyt, niin ehkä ratkaisu on ollut oikea ja hänenkin paikkansa vielä löytyy.
    Ihanaa joulunalusaikaa teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lahjat on nyt hankittu ja alamme rauhoittua joulun viettoon. Tänä vuonna oli tosiaan helppo ostaa tytöille lahjat, sillä sekä uudet valjaat Hipulle että uusi fleksi Typylle tulevat tarpeeseen.

      On hienoa, että ihmisillä on rohkeutta tehdä ehkä uskaliaitakin valintoja elämässään. Pääasia, että miehesi on nyt onnellisempi elämäänsä. Varmasti hän löytää vielä oman paikkansa työelämässä.

      Ihanaa joulun aikaa teille ja voimia kun Ekan poismenosta on kuitenkin vasta lyhyt aika.

      Typyn ja Hipun emäntä

      Poista
  2. Juu, ei ne tuonilmasiin siirtyneet lemmikit ikuna unohdu, sanos meijän äippäkin. Valokuvat ovat ihania muistoja.
    Muiskuja teille, Tytöt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvat ovat hienoja ja rakkaita asioita, joiden avulla voi muistella tuonpuoleiseen lähteneitä. Pimusta on paljon kuvia.

      Isot muiskuterkut teille tuuliselle kolmikolle!

      Typy, Hippu ja emäntä

      Poista
  3. Párekin Palvelijatar21. joulukuuta 2017 klo 22.26

    Jokaisella lemmikillä on ikioma sopukkansa sydämessä eikä yksikään ole huonompi tai parempi toista.
    Muiskuja Hipulle ja Typylle Párekilta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on juuri näin, Palvelijatar. Kaikki ovat omalla tavallaan hienoja ja rakkaita, nämä meidän nelijalkaiset kaverit.

      Suuret joulumuiskaukset Párekille Typsyltä ja Hipsulta!

      Typyn ja Hipun emäntä

      Poista

Kiva, kun kommentoit!
Hippu, Myttö ja emäntä kiittävät.