keskiviikko 21. helmikuuta 2018

Työntäyteistä

Täällä etelässä vietetään hiihtolomaviikkoa. Eikä parempaa säätä lomalaisille voisi toivoa. Lunta on mukavasti hiihtämistä ja mäenlaskua ajatellen. Pakkasta on ollut sopiva määrä ja aurinko on näyttäytynyt. Kyllä nyt kelpaa ulkoilla ja nauttia siitä, että kurakelit eivät kiusaa.

Isäntä lomailee tämän viikon minun paiskiessa töissä. Myös Typyllä on vilkas työviikko. Eilen kävimme Typsyn kanssa naapurilähiössä lukukoirailemassa. Siellä oli hienosti lukijoita, joista yhtä vakiolukijaa lukuunottamatta kaikki muut olivat uusia tuttavuuksia. Kirjasto oli upean näyttävästi markkinoinut Typyn tuloa ja se lämmitti mieltäni. Tänään suuntaamme kotikirjastolle ja siellä lukukoirailu on sen verran suosittua, että varauslistamme on luultavasti taas täynnä. 


Hippu on riehakas ja iloinen oma itsensä. Ostin sille ystävänpäivän kunniaksi Star Wars-aiheisen koirien pehmolelun, Chewbaccan. Parissa minuutissa Han Solon apupilotilta oli revitty toinen jalka ja sen sisällä ollut vinku irti. Totesin, että joskus on kiva ilahduttaa meidän pikkuriiviötä aidolla koirien pehmolla mutta pysymme edelleen pääosin huokeampihintaisissa Ikean ja kirpputorien pehmiksissä. 

8 kommenttia:

  1. Teillä puuhaa riittää, aktiivista sakkia. Hih, Hippu on oivaltanut lelujen perimmäisen tarkoituksen: ne pitää avata ja päästää vinkuvista osistaan.
    Mukavaa viikkoa teille kaikille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tälle viikolle osui tosiaan kaksi lukukoirailua. Yleensä emme Typyn kanssa molemmissa kirjastoissa samalla viikolla käy. Seuraavan kerran sitten taas maaliskuussa!

      Hipsukka käsittelee pehmot hyvin nopeasti. Kai se tosiaan on homman ydin, saada vingut ja rahisevat muovit sun muut irti. Sen jälkeen raatoa voi kuljetella huoneesta toiseen ja myös painia sen kanssa.

      Talvisen viikon iloista jatkoa teille myös ja pitäkää itsenne lämpiminä.

      Typyn ja Hipun emäntä

      Poista
  2. No juu, ainahan se katottava, mistä matskusta pehmo on tehty. Vai mitä Tytöt?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, Hippuli on sen verran uteliasta sorttia, että pehmojen sisukset tulee ensin tutkia. Sen jälkeen niillä vasta leikitään.

      Typyn ja Hipun emäntä

      Poista
  3. Oekeeta toemintata, aena pittää kahtoo mittee lelut on nielly :) Toevottavasti olj mukava viikko sielä lommaellessa ja lukuja kuunnellessa. Ilosta viikolloppuva, pysykeehän lämpiminä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lomaviikko sujui hyvin. Typy ja Hippu tykkäsivät kun isäntä oli kotosalla. Kirjastoreissut menivät hienosti. Niitä jatketaan sitten maaliskuussa taas.

      Isot muiskut meidän likoilta ihanalle Iivarille!

      Typyn ja Hipun emäntä

      Poista
  4. Mukavaa, että lukeminen ja lukukoira kiinnostavat lapsia! :)
    Tuota vinkujen ulos kaivamista me emme ole vielä oikein keksineet, mutta hauska kuulla, että Hippu on saanut nauttia lelun suolistuksesta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yksi Hipun lempihommista on pehmojen suolistaminen ja kaikenlainen operointi. Typy katselee usein vierestä, että mitähän tuo pikkukakara taas touhuaa.

      Kyllä meillä on mukavasti riittänyt lukijoita ja lukukoirat kiinnostavat. Typyhän nauttii, kun saa jakamatonta huomiota.

      Iloista viikkoa teille!

      Typyn ja Hipun emäntä

      Poista

Kiva, kun kommentoit!
Hippu, Myttö ja emäntä kiittävät.