torstai 28. kesäkuuta 2018

Huvia ja hyötyä

Keskikesän juhla on takana ja koko perheen kesäloma häämöttää edessä. Meillä oli mukava ja rauhallinen juhannus Puulan rannalla. Valtava myräkkä piti meidät juhannusaaton pääosin sisätiloissa mutta onneksi tuuli laantui. Aurinko näyttäytyi kiitettävästi. Typy ui taas ahkerasti ja uskaltautuipa Hippukin vatsansa ja kinttunsa kastelemaan.

Typy päätti pitkästä aikaa kieriä sontakasassa. Joten pesin sen ja huuhtelu hoitui suoraan järvessä. Juhannusherkkuina tarjoilin tytöille kalkkunankaulat. Ne olivat eri mieluisia ja hujahtivat hetkessä isokorvien vatsoihin. Isäntä katseli tietokoneelta jalkapalloa. Grillattiin, saunottiin ja luettiin. Toki mökillä pitää aina tehdä vähän jotakin hyödyllistä, joten tyhjensin huussin ja isäntä maalasi takkamuurin.

Kaveri kuivaksi: Hippu kävi kastautumassa Puulassa,
joten Typy käynnisti kuivausoperaation.


Niin, tosiaan, lomani lähestyy. Olen työmaalla laittanut merkinnät kesälomalistaan ja äitini kanssa on sovittu siitä, millaisen lomapätkän vietämme Kangasniemellä. Tänä kesänä aion nauttia lomasta erityisen rennosti yhdessä isännän sekä Typsyn ja Hilpurin kanssa. Ensi kesänä tilanne voi olla täysin toinen. Työpaikallani on edessä suuri muutos. Säästösyistä. Enkä valitettavasti jaksa uskoa, että siinä sataprosenttisesti tulee käymään henkilöstön kannalta hyvin. Minä mukaan lukien.

Ennen kuin pääsen kirmailemaan lomalaitumille, pakerran kuitenkin vielä tovin töitä. Mutta kun hommat on aina päivän osalta hoidettu, voidaan suunnata koko porukalla lampaita moikkaamaan. Rajasaaressakin saatamme piipahtaa. Haltialan tilalla voisi käydä ihmettelemässä lehmiä ja possuja. Ja juoda munkkikahvit. On siis kivoja suunnitelmia, joita voi toteuttaa. Mitään ressiä ei näistä kuitenkaan oteta vaan lasketellaan kevyesti kohti yhteistä loma-aikaa.

4 kommenttia:

  1. Typy ja Hippu osaavat ottaa ilon irti ilmoista huolimatta, eikä teillä ihmisilläkään hassumpi juhannus ollut. Kiva lukea mökkireissuistanne.
    Kesästänne tulee varmasti oikein mukava. Ja me lukijat saamme lukea isokorvien puuhasteluista. Helppoja työpäiviä, kohta se loma jo alkaakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän tyttöjä ei kelit tosiaan häiritse vaikka olisivat millaiset tahansa. Ulkona riittää ihmeteltävää ja touhuttavaa, etenkin mökillä.

      Loma häämöttää jo. Vielä muutama päivä työmaalla. Voiton puolella siis ollaan! Mukavaa alkanutta viikkoa teille!

      Typyn ja Hipun emäntä

      Poista
  2. Mukavata männöö sielä teellä ja mukavalta kuulostaa nuo suunnitelmattii :)
    Jokapaekassa neon ne siästöt. Kyllä pistää ihmettelemmään että ku jos on vuosj´kaavvet siästöestä huastettu ja siästetty ni minnekkä ne siästetyt on sittä männy!? Ootoo hommoo.
    Mutta nyt on nyt ja tätä päevee ja kessee elettään. Ilosta lomanootusta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin se on, turha tuota on ensi kesää murehtia. Nyt nautitaan tästä kuluvasta. Heinäkuu on alussa ja loma edessä. Nuo säästöt on aika suhteellinen käsitys... joo, pitää säästää. Henkilöstöstä. Mutta muuten saattaa rahaa olla laitettavaksi jos jonkinlaiseen hullutukseen.

      Leppoisaa ja kivaa viikkoa, toivottavasti aurinko paistelee paljon.

      Typyn ja Hipun emäntä

      Poista

Kiva, kun kommentoit!
Hippu, Myttö ja emäntä kiittävät.