lauantai 21. heinäkuuta 2018

Suvisuunnitelmaa

Kesälomailumme jatkuu omalla möksällä Kangasniemellä. Ennen kuin saavuimme tänne, vietimme jälkijuhannusta Kotkan Suuri-Mustassa. Helle helli saariporukkaa. Harmiksemme sinilevä oli valloittanut rannat, joten uimaan ei ollut mitään asiaa. Typyä ja Hippua viilennettiin kaivoveden turvin. Typsykkä taisi kyllä ihmetellä miksi mereen ei saanut pulahtaa. Ehkäpä savulohiherkku lievensi pettymystä.

Täällä Puulalla ei ole levää. Typsy on uinut monta kertaa päivässä, kuten me kaksijalkaisetkin. Hipa tarkkailee meitä rannalta käsin. Tänä kuluvana viikonloppuna olemme saaneet vieraiksi iloisen Keravan poppoon. Poikakolmikko on ahkerasti viihdyttänyt meidän isokorvia. En muista, koska Hippu olisi edellisen kerran nukkunut niin sikeästi kuin se viime yönä teki.

Loppuloma oleillaan siis täällä. Piipahdamme Haukivuorella ja teemme päiväretken Jyväskylään. Muuten oleilemme mökin rauhassa. Lämmitämme saunaa, grillaamme, luemme, uimme ja teemme pieniä askareita. Ihan mainio suunnitelma, vai mitä!

8 kommenttia:

  1. Kerrassaan loestavalle kuulostaa teejjän lomasuunnitelma! :) Ja siähhii tulloo suosimmaan ku se helleputki vuan jatkuu. Ilosta lommoo teelle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helle näyttää jatkuvan. Järvikin on tässä meidän rannassa 27-28 asteista. Vielä se hiukan virkistää ja yöt on onneksi ”viileitä” vain noin 20 asteen hujakoilla. Ei kyllä parempaa lomasäätä voisi toivoa! Terkkuja meidän tyttösiltä ihanalle Iivarille.

      Typyn ja Hipun emäntä

      Poista
  2. Kuulostaa täydelliseltä suunnitelmalta! :) Hyvä, ettei teidän mökillänne ole sinilevää. Se on helteiden ikävä puoli, että levä kasvaa riehakkaasti ja pilaa uimavedet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Levä on tosi kurja juttu. Tällä kuumuudella se, että pääsee uimaan, auttaa sekä ihmisiä että eläimiä helteen kourissa. Me kaikki (paitsi Hipa) uidaan monta kertaa päivässä.

      Typyn ja Hipun emäntä

      Poista
  3. Vastaukset
    1. En tiedä enkä muista järven olleen mökin yli 40-vuotisen historian aikana koskaan noin lämmin. Kyllä tuossa kelpaa nyt pulahdella!

      Typyn ja Hipun emäntä

      Poista
  4. Mökkiloma on ihan parasta! Mekin lähdetään kipinkapin pois kuumasta kaupungista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mökkeily on koirien ja ihmisten elämän parasta aikaa, sanoo koko meidän sakki yhdestä suusta!

      Typyn ja Hipun emäntä

      Poista

Kiva, kun kommentoit!
Hippu, Myttö ja emäntä kiittävät.