perjantai 16. elokuuta 2019

Jotain uutta, vähän pinkkiä ja paljon vanhaa

Pikkubiigelin kotiintulo alkaa lähestymään. Ja sitä myöten minäkin olen alkanut jännittämään. Sekä odottamaan ihan hirmuisen paljon. Edessä on touhukas, vauhdikas ja mieleenpainuva syksy. Meidän lisäksemme moni läheisistämme pohtii, mitähän Hippu tuumailee uudesta kaverista. Minä luulen, että alkuun on hiukan mustasukkaisuutta. Mutta en usko, että mitään ongelmia on tulossa sen suhteen, etteikö Hilpuri hyväksyisi uutta perheenjäsentämme.


Emme ole hankkineet pennulle juurikaan uusia varusteita ja tarvikkeita. Kierrätys kunniaan! Meillä on runsaasti Pimun ja Typyn vanhoja remmejä, pantoja, valjaita. Ruokakippoja ja -kuppeja löytyy, myös pieniä pentuaikaisia sellaisia. Pelastusliivit pentu perii Typyltä, kuten myös talvitakin. Jotakin toki olemme ostaneet ihan uuttakin. Muutamia leluja, heijastavan mökkipannan sekä sängyn. Sänky on muovia, kuten Hipullakin. Kolmen beaglen kokemuksella emme hanki pehmeitä koiranpetejä. Muoviseen löytyy meiltä runsaasti peittoja, tyynyjä ja täkkejä. Niitä voi vapaasti repiä ja raastaa. Kuvassa näkyvä pinkki talutushihna on löytö Kangasniemeltä kirppikseltä, täysin käyttämätön ja uusi sekin.

Ennen kuin kohokohta on käsillä ja haemme pikkusiskon kotiin, lähden lyhyelle reissulle Puolaan. Edessä on 130-vuotissyntymäpäivämatka hyvien ystävieni kanssa. Reissussa kilistellään maljoja meidän kaikkien synttäripäivien kunniaksi ja nautitaan loppukesän kauniista Varsovasta. Isäntä jää pitämään Hipsun kanssa huushollia pystyssä. Hyvin tulevat pärjäämään vaikka varmasti ikävöinkin kovasti. Ja tuliaisia tuon tietysti, myös meidän pikkuhaukulle.

4 kommenttia:

  1. Oi oi oi, kui ihanan jännittävää ootella pikkupiikeliä kotiinne, kerrassaan mainiota. Joo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alkaa h-hetki lähestymään ja jännitys vaan kasvaa. On hirmuisen mukavaa, että saadaan kohta pikkubiigle kotiin.

      Hipun emäntä

      Poista
  2. Onnea kaikille syntymäpäiväreissulaisille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti! Meillä oli hauska ja lämmin reissu. Hellettä riitti vähän liikaakin. Varsova on hieno kaupunki.

      Hipun emäntä

      Poista

Kiva, kun kommentoit!
Hippu, Myttö ja emäntä kiittävät.