Pimun isäntä lähti maanantaina viikoksi Ateenan auringon alle kivikasoja katsomaan. Joten jäimme Pimun kanssa pitämään huushollia pystyssä.
Kuten aina ennenkin, kun jäämme pidemmäksi aikaa kahdestaan, alkaa Pimulla ns. mammailu (itse keksimäni termi). Tämä tarkoittaa loputonta emännän tarkkailua ja seuraamista sekä lisääntynyttä kerjäämistä (KAIKESTA, mitä suuhuni laitan, pitäisi Pimun mielestä antaa hänelle kuuluva osuus). Syli on paras paikka nukkua ja välillä voi kiepsauttaa itsensä selälleen, jotta saan rapsutella ja silitellä tätä ikävän tuskassa rypevää koiravanhusta. Kyllähän Pimu muutenkin näitä edellä mainittuja asioita harrastaa, mutta nämä tavat lisääntyvät huimasti, kun isäntää ei näy eikä kuulu takaisin kotiin.
Muistan, kun ensimmäisen kerran jäin Pimun kanssa yön yli kahdestaan kotiin. Tai oli meitä silloin vielä kolme, myös chinchillani Nuppi (haudan levossa joulukuusta 2006). Isäntä lähti Tukholmaan ja jäin puolivuotiaan ylienergisen koiran kanssa kotiin. Tämä viikonloppu sisälsi mm. karkumatkoja vessaan sekä loputonta ulkoilua, jotta olisin saanut olla hetken rauhassa. Pimu juoksi ympäri kotiamme ottaen seinistä vauhtia, roikkui jaloissani ja käsissäni, kantoi leluja, joilla piti leikkiä... Sitten aina välillä se kaatui suorilta tassuilta nukkumaan hetkiseksi ja taas mentiin... Kun isäntä palasi kotiin, itkin että "tämä on ensimmäinen ja viimeinen kerta kun ikinä jään tuon koiran kanssa yksin kotiin".
Aika kultaa muistot ja reissuja on tehty yksin ja yhdessä, koiran kanssa ja ilman. Siellä se vanha neiti nytkin odottaa, että tulen töistä kotiin ja pitää illalla minulle seuraa. Voidaan myös yhdessä ikävöidä isäntää ja odottaa häntä kotiin, rakkaat terveiset siis Ateenaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiva, kun kommentoit!
Hippu, Myttö ja emäntä kiittävät.