tiistai 8. helmikuuta 2011

Beaglekaupunki



Näkymää Pestin puolelle Budan linnavuorelta.
Minilomamme Budapestissä sisälsi historiallisia monumentteja, museoita ja leivoskahveja kaupungin lukuisissa kahviloissa. Tietysti kävimme myös eläintarhassa, jossa näimme mm. ihastuttavia orankeja. Itseäni ilahdutti erityisesti kaksi orankivauvaa, jotka lepäilivät emojensa sylissä. Kevätaurinko paistoi, joten mukaan ottamani kahdet talvisaappaat olivat aivan liian järeät varusteet kaupungilla tallailuun. Ostin sitten tennarit, joilla askel taittuikin huomattavasti mukavammin. Isäntä tutustui Széchenyin kylpylään ja minä kävin kauhistelemassa Terrorin taloa. Näkemistä olisi riittänyt vaikka kuinka mutta mukavan pintaraapaisun näimme sekä Budasta että Pestistä.

Ja se beaglein määrä! Kaupunkia voisi kutsua todelliseksi beaglekaupungiksi, sillä näimme reissun aikana lukuisia luppakorvia. Kaupungissa riitti koiria ylipäätään paljon ja niistä valtaosa sai tepsutella vapaana pitkin katuja omistajan tullessa perässä, remmi kädessä. Kuitenkin kaikki beaglet, joihin törmäsimme, olivat kiinni remmin päässä... Tätä ei tarvinne varmasti ihmetellä, ajatella jos Typynkin päästäisi irti keskellä Helsingin keskustaa. Huh...

Pimu ja Typy olivat pärjänneet hoitapaikoissaan vallan mainiosti. Pimulla oli kaiketi ollut hiukan ikävä Typyä, niin onnellisen näköisenä se haisteli pikkuneitiä haettuani sen kotiin Keravalta. Molemmat isokorvat olivat tehneet pitkiä lenkkejä ja yöt olikin kuulemma nukuttu varsin sikeästi. Typy taisi olla vieraskorea, sillä mitään tihutöitä sen päähän ei ollut pälkähtänyt ja ylikierrospissejäkään ei oltu lirauteltu kuin kerran. Olemme siis hyvillä mielin siitä, että hoitoreissut sujuivat kaikilta osin moitteettomasti. Lasten lelut säilyivät ehjinä, Pimu tyytyi nukkumaan olohuoneessa ja emännän ikävöinti ei mennyt överiksi.

Toki tuliaisiakin tuotiin koirimuksille, mukaan tarttui unkarilaista makkaraa ja Pedigreen koiranherkkuja, joita löytyy täältä Suomestakin. Paikallisia koirankeksejä tms. kun ei kauppojen hyllyillä ollut. Koska Pimu odotti meitä paluuiltana kotona, annoin sille yhden makkaran maistettavaksi. Hämmästelin, kun makkara ei maistunut Pimulle ja vanhus vain näykki sitä. Mutta eipä se ihme ollut, ettei makkara tehnyt kauppaansa. Se oli muovikuoressa! Joten nakkimakkarat piti kuoria tytöille, jotta ne voitiin syödä. Ja kun kuoret olivat pois, makkara maistui sekä Pimulle että Typylle paremmin kuin hyvin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva, kun kommentoit!
Typy, Hippu ja emäntä kiittävät.