keskiviikko 2. helmikuuta 2011

Multasormet (-tassut)

Isäntä pääsi maanantai-iltapäivänä siivoilemaan beagleneitien aikaansaannoksia. Oliko asialla ollut yksin Typy vai Pimu vai molemmat kimpassa, sitä emme tiedä. Mutta viimeinenkin viherkasvi oli tuhottu ja jatkossa aionkin ostaa tilalle tekokukkasia. Lisäksi jo toinen dvd-soittimen kaiutin oli saanut kyytiä (kuvassa etualalla), niitä on sentään vielä kolme jäljellä. Miten me ihmiset olemme sellaisia pahkapäitä, että emme vieläkään ole oppineet siirtämään kaikkea syötäväksi ja tuhottavaksi kelpaavaa piiloon kaappeihin ja komeroihin...

Kohta on aika pakata kapsäkit ja me kaksijalkaiset suuntaamme minilomalle Tonavan rannalle. Pimu nauttii tämän aikaa olostaan Haagan rusakoita ihmetellen ja Typy pistää leikit pystyyn Keravalla. Myönnän, että minulla tulee ikävä meidän luppakorvia mutta uskon, että tytöt nauttivat kovasti olostaan hoitapaikoissaan. Joten täältä tullaan Budapest!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva, kun kommentoit!
Hippu, Myttö ja emäntä kiittävät.