maanantai 11. kesäkuuta 2012

Kaikkea sitä näkee!

Näkyykö hiippareita...
Olemme vuosien varrella nähneet isokorvien kanssa ulkoillessa jos jonkinmoista ihmeteltävää; oravia, metsäpeuroja, jäniksiä, rusakoita, lukuisia lintuja, kettuja, erilaisia eläinten raatoja yms. Mutta lauantaina ulkoillessani Pimun ja Typyn kanssa tutussa lähipuistossa (joka on  pikemminkin metsää) törmäsimme tähän mennessä erikoisimpaan näkyyn; itsensäpaljastajaan. En ryhdy tässä tarkemmin kuvailemaan tapausta, sillä se nostaa oksennuksen kurkkuuni vieläkin. Tyyppi kun ei pelkästään paljastellut itseään. Pulssi hakkasi, kun tämän iljettävyyden nähtyäni käännyin pikapikaa lenkkireittimme tulosuuntaan ja soitin hätänumeroon. Paljastelija ei hyökännyt eteeni puiden takaa pitkä popliinitakki päällä vaan istui puistonpenkillä, siinä reteästi kaiken kansan nähtävillä. Hätäkeskuspäivystäjä oli kanssani samaa mieltä, että moinen toiminta ei kuulu julkisille paikoille ja lähetti poliisipartion katsastamaan tilanteen. Luulen, että paljastelija ehti lähteä lipettiin ennen sinivuokkojen saapumista mutta omaa oloani helpotti, kun ilmoitin asiasta ja annoin tarkat tuntomerkit irstailijasta.

...ei näy, sehän on vaan orava.
En oikeastaan ihmettele, että eteeni osui tällainenkin tapahtuma tyttöjä ulkoiluttaessani. Niin usein lenkkimme kiertävät metsässä ja kinttupoluilla. Lauantaisessa tilanteessa en kokenut itseäni kohtaan uhkaa, sillä harvoin kuulemma moiset paljastelijat hyökkäävät yleisönsä kimppuun. Pimu oli irti metsässä ja ehti juosta kyseisen törkimyksen viereen ennen kuin hoksasi, että emäntä vaihtoikin suuntaa Typyn seuratessa remmin päässä. Ehkäpä koira riitti lähiyleisöksi tällä kertaa eikä iljetykselle tullut mieleen lähteä perääni.

Vaikka isäntä epäileekin Pimun ja Typyn suojeluvaistoa, luotan minä siihen. Tiesin, että koiran (ja vieläpä kahden) kanssa liikkuessani olin paremmin turvassa kuin yksin. Mutta kotiin päästyämme huokaisin syvään helpotuksesta. Valitettavasti iljettävä tunne jatkui koko loppupäivän ja päätin, että en muutamaan päivään mene kyseiseen metsään ilman isäntää. En halua nähdä tämänkaltaista esitystä toistamiseen, en ikinä.





 

2 kommenttia:

  1. Valitettavasti piikelin se suojeluvaisto taitaa olla aika olematon. No taitaa se pienikin koira omiansa puolustaa tosipaikan tullen. Yök mikä kokemus. Toivottavasti nyt saatiin kuitenkin äijänkäppyräinen kiinni. M-L ja Ossi

    VastaaPoista
  2. Hei Marja-Leena! Juu, beaglet eivät kovin suojeluvaistoisia vahtikoiria ole ja se on toisaalta hyväkin. Emme sellaista koiraa olisi ottaneetkaan, jätän vartioinnin mieluusti kaksijalkaisille viranomaisille. Mutta kyllä se itselleni toi lauantaina turvaa, kun törmäsin irstailijaan koirien kera. Yksin liikkuessani olisin varmasti juossut vieläkin lujempaa. Toivottavasti hiippari saatiin kiinni tai se ainakin säikähti siten, ettei meidän lenkkireiteille enää eksy.

    Pimun ja Typyn emäntä

    VastaaPoista

Kiva, kun kommentoit!
Typy, Hippu ja emäntä kiittävät.