tiistai 10. joulukuuta 2013

Palttoo-Pimu

Takana on pitkä viikonloppu, joka sisälsi Itsenäisyypäivän viettoa Keravalla herkullisen ruuan ja mukavan seuran ääressä, jouluvalmisteluja ja ulkoilua pakkassäässä. On tänne etelään saatu myös hiukkasen lunta, joka tuntuu hurjan kivalta kurakelien jälkeen. Pimulle piti eilen pukea takki päälle lämpömittarin osoittaessa kymmentä pakkasastetta. Vanhukselle tulee tätä nykyä nopeasti kylmä ja kymmenen astetta aiheuttaa sille vilunväreitä miltei välittömästi, kun ovesta ulos päästään. Mitenhän sitä pärjätään, jos talven mittaan saadaan oikein paukkupakkasia... Se on selvää, että silloin ei kovin pitkiä lenkkejä heitetä.

Varasin Pimulle ensi viikolle ajan eläinlääkäriin kontrollikäyntiä varten. Tarkoituksena on ottaa verikoe ja tutkia pissinäyte, jotta nähdään onko verenpainelääkkeestä ollut mitään hyötyä mm. maksa- ja urea-arvoihin. Muutamat ystävämme ja sukulaisemme ovat sanoneet, että Pimu vaikuttaa virkeämmältä kuin mitä se oli syksyllä. Samaa mieltä olemme itsekin ja vieras näkee eron vielä paremmin. Itse kun jollain tapaa sokaistuu eri asioille, koska me näemme Pimua joka päivä. Toivottavasti nämä tuntemukset saavat ensi viikolla vahvistuksen ja lääkkeen avulla Pimu jaksaisi porskutella eteenpäin vielä pitkän aikaa.

Tällä alkaneella viikolla virittäytyminen joulun viettoon jatkuu joulukonsertin merkeissä, jonne isännän kanssa suuntaamme torstai-iltana. Perjantaina jätän isokorvat vuorokaudeksi isännän hoteisiin, sillä suuntaan Päijät-Hämeeseen viettämään hyvän ystäväni synttäripäivää. Pieni irtiotto arjesta ennen joulutohinoita tuntuu tervetulleelta ja reissusta saatavalla hauskanpitoterapialla on varmasti voimaannuttava vaikutus loppuvuoteen.

2 kommenttia:

  1. Kiva postaus :)Ulkona on tosiaan ihan jääpalakylmä, mutta Josea ei palele tai sitten se ei halua näyttääsit. Se vaan pomppii ja riiehuu iloisena hangessa.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Inkku! Typykin kierii lumessa ja haistelee todella paljon kaikkia mahdollisia jälkiä. Kylmä ei siis haittaa Typyä mutta Pimu ei oikein tykkää. Mukavia talvipäiviä teille!

    Pimun ja Typyn emäntä

    VastaaPoista

Kiva, kun kommentoit!
Hippu, Myttö ja emäntä kiittävät.