maanantai 12. toukokuuta 2014

Liika on aina liikaa, huomionkipeälle beaglellekin

Tylsää seisoskelua, miksi minä en
saa juosta...
Antaa mennä vaan! Vielä muutama kilometri jäljellä! Näin me kiljuimme isännän kanssa kaula pitkällä, kun siskoni mies pyyhälsi ohitsemme juostessaan Helsinki City Run-tapahtumassa lauantaina. Pikkumatka siskoni miehelle ja askel näytti viimeisten kilometrien kohdalla vielä hyvin lennokkaalta. Itse olisin ollut jo alkumetrien jälkeen kanveesissa. Isäntä taas totesi juoksijoita kirittäessään, että pitäisi kai itsekin alkaa jälleen lenkkeilemään. Niin pitäisi minunkin. Typyä ei juoksijat kiinnostaneet vaan se keskittyi tuijottamaan vieressämme seisovan pikkutytön kädessä ollutta karjalanpiirakkaa. Pisti varmaan harmittamaan, ettei murustakaan tipahtanut maahan mutta onneksi isännällä oli remmiräyhäys-koulutus-keksejä taskussa. Sellaisen Typy sai kotimatkalla vaikkei auton takapenkillä istuminen palkintoa olisi vaatinutkaan.

Rajiksessa.
Ennen kuin menimme juoksureitin varrelle kirijoukkoihin, piipahdimme Rajasaaressa. Saarella oli yllättävän vähän koiria vaikka meri oli miltei rasvatyyni ja aurinko paistoi. Liekö juoksutapahtuma säikäyttänyt ainakin autolla saareen kulkevat... Typy haisteli innokkaasti pusikoita ja rantaa. Uimaan se ei tällä reissulla mennyt mutta kahlaamassa piti toki käydä. Typsykän piti myös ärähtää, sillä sen takamukseen liimautui kiinni liian innokas ihailija, nuori labradoriherra. Vikatikki oli se, kun miekkonen läiskäisi etukäpälällään Typyä selkään. Poika sai huutia ja emme voineet nuorukaisen omistajan kanssa kuin nauraa moiselle touhulle. Edes väsytystaktiikka ei tuottanut nuoren miehen haluamaa tulosta, sillä Typsy ei innostunut lyömään herran kanssa leikiksi. Ei sitä nyt kaikenlaisten pojan jolppien kanssa aleta kaveeraamaan...





4 kommenttia:

  1. No huh! Tuommosille lähestyjille huutija! Sitä on kaekennäköstä venkulata liikkeellä, piähhä varas.
    Meejjän yks tuttuhhii ol ollunna tuola juoksemassa. Mahotonta männöö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä oli aikamoista haipakkaa, juoksu nimittäin. En olisi perässä pysynyt millään.

      Typy ei tykkää, jos joku äijä alkaa selkään läiskimään. Se menee jo liian pitkälle vaikka huomiosta tykkääkin. Ja kukapa siitä nyt tykkäisi, että joku tuntematon alkaa liikaa kaveeraamaan... Pidetään siis varamme! Mukavaa viikon jatkoa sinulle, Iivari!

      Typyn emäntä

      Poista
  2. Tässä on mun uuden blogin osoite chihujenmaailma.blogspot.com

    VastaaPoista

Kiva, kun kommentoit!
Hippu, Myttö ja emäntä kiittävät.