torstai 8. tammikuuta 2015

Sattui ja tapahtui

Lomani jatkuukin edelleen mutta sairausloman muodossa, sillä sain taas räkätaudin. Ja koska en ehtinyt kunnolla parantua edellisestäkään, oli aika käydä tapaamassa tohtoria. Sain käskyn levätä, joten nyt huilailen Typyn kanssa kotosalla ja töihin menen vasta ensi viikolla. Kamala tauti tämä on, en muista koskaan olleeni näin sitkeässä flunssassa. Huh!

Tässä kirjoituksessani muistelen menneitä viime vuodelta. Meillä oli varsin tapahtumarikas vuosi ja onneksi se miltei kakilta osin sisälsi vain kaikenlaista mukavaa. Vuosi 2013 kun päättyi karmeimmalla mahdollisella tavalla ja vuosi 2014 aloitettiin sopeutumalla siihen, että meidän lauma oli supistunut yhdellä, rakkaalla jäsenellä.

Pimun poismeno aiheutti vielä alkuvuodesta valtaisaa murhetta. Asiasta piti kertoa niille, jotka eivät suru-uutista joulun maissa olleet vielä kuulleet. Ilmoitin myös Pimua pitkään hoitaneelle lääkärille asiasta sekä laitoin viestin kenneliin. Kaikki nämä "ilmoitusasiat" saivat aina ison itkun silmään. Vuoden 2014 ensimmäiset kuukaudet olivat minulle henkilökohtaisesti raskasta aikaa.

Kaiken surun keskellä elämä ja arki kuitenkin rullasi eteenpäin. Aloitimme Typyn kanssa tammikuussa lukukoirailun, joka on osoittautunut eri kivaksi harrastukseksi. Isäntä ryhtyi määrätietoisesti kouluttamaan Typsyä, jotta pääsisimme eroon remmiräyhäyksestä. Koulutus on tuottanut hyviä tuloksia vaikkei tuosta huonosta tavasta täysin ole vielä eroon päästy. Koirahieroja vieraili vuoden aikana usempaan kertaan ja ammattilainen kun on, juuri hän hoksasi Typyn polvivian, joka johti lopulta marraskuussa tehtyyn molempien takapolvien operaatioon. Ilman hierojan kehotusta näyttää jalkoja eläinlääkärille, emme olisi tänäkään päivänä tietoisia siitä, miten huonossa jamassa Typyn takajalat olivat. Nyt ne on leikattu ja kuntoutuminen on ollut suorastaan loistavaa.

Typyn osalta murhetta riitti polvien lisäksi myös korvanlehdestä, josta leikattiin jo toistamiseen pois patti. Lisäksi se sai viheliäisen hiivan korviinsa loppuvuodesta ja taas jouduimme käymään lääkärissä. Mutta punkkeja ei kesällä juuri näkynyt ja siitä annan kunnian kreikanherne-valkosipuli-valmisteelle, jota päätimme keväällä kokeilla punkkitorjuntaan. Ja tuotehan osoittautui vallan mainioksi ja todella piti punkit loitolla syksyyn saakka.

Itsekin jouduin leikkauspöydälle elokuussa ja tällä kertaa pätevä kirurgi korjaili edellisen tekemät mokat. En osannut varautua siihen, että olisin niin kipeä tuon leikkauksen jäljiltä kuin mitä ensimmäiset viikot olin. Mutta parantuminen eteni hyvin ja nyt kaikki on kunnossa. Koska jouduin leikkauksen vuoksi pitkälle sairauslomalle, vietin siitä mm. viikon verran Typsykän kanssa Puulan rannalla. Oli ylipäätään todella mukavaa, että Typy oli kaverina toipilaalle. Muuten olisi voinut olla tylsää.

Vuoden ehdoton kohokohta oli isännän valmistuminen opinnoistaan. Olin (ja olen edelleen) äärettömän ylpeä isännästä, sillä tiesin miten vaativa urakka oli takana. Elokuussa olikin syytä nostaa malja ja pitää kunnon kemut uunituoreen maisterin kunniaksi. Samalla juhlistimme myös minun pyöreitä ikävuosia ja Typy oli itseoikeutetusti juhlissa mukana osan iltaa.

Isoa roolia meidän elämässämme näytteli myös vuonna 2014 pieni punainen mökki Kangasniemellä. Vappuna laskimme Pimun sen viimeiseen leposijaan Puulan rannalle ja samalla avasimme mökkikauden. Vietimme myös poikkeuksellisesti juhannusta omalla mökillä sillä kamala sää esti Kotkaan menon. Kesälomasta nautimme grillaten, uiden, saunoen ja sienestäen. Typsy fiilisteli pitkin metsiä ja uimista rakastava isokorvamme puljasi myös järvessä alvariinsa. Lokakuussa oli aika pistää mökki talviteloille ja luvata, että keväällä taas nähdään.

Jälkijuhannus Kotkassa, Rajasaaren retket, siskon miehen kannustusjoukoissa maratoneilla... Koirakavereiden Escon, Risun ja Roopen tapaamisia. Vierailut Haukivuoren mökille. Typpyrän synttärit lokakuussa ja pikkujoulukemut Itsenäisyyspäivänä. Valkean joulun viettoa rauhallisesti oman porukan kesken ja hersyvän iloiset vuodenvaihteenkemut kotona. Ystävien synttärijuhlia, joiden aikana Typy sai hyvää hoitoa Haagassa. Lukemattomia metsälenkkejä, sohvalla köllöttelyä ja luontoilmiöiden ihmettelyä. Töitä ja opiskelua. Itkua sekä surusta mutta myös onneksi ilosta. Vuoteen 2014 mahtui tosiaankin kaikenlaista ja luulen, että tästä uudesta alkaneesta vuodesta tulee kyllä seesteisempi. Vai tuleeko, se jää nähtäväksi.

8 kommenttia:

  1. Paljo on mahtunna teejjän vuoteen. Niin illoo ku suruvahhii.
    Mutta onneks enämpi nuita hyvijä asijoeta :)
    Toevottavasti tänä vuotena teelle tapahtuu vuan hyvijä juttuja. Eekä mittää huonoo. Ja niitä terveetä päevijä teelle kaekille.
    Ja paljo nuita teejjän mukavija plokijuttuja luettavaks :)
    Paranemista ja Typykälle sähkökatkosluun makuset muiskut! Olj muute makkee luu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä menneen vuoden saldo oli positiivisen puolella. Iloa oli enemmän kuin kurjuutta.

      Onpa mahdottoman viheliäistä, että teillä noita sähkökatkoja nyt riittää! Mukavaa, että sait luun pureskeltavaksi niin ei tarvitse ihan toimettomana pimeän keskellä ihmetellä. Typy lähettää muiskuterkkuja takaisinpäin ja tiedän, että kadehtii kun teillä on se tulisija minkä luona voisi köllötellä. Kuten mökillä takan ääressä.

      Typyn emäntä

      Poista
  2. Párekin Palvelijatar8. tammikuuta 2015 klo 19.45

    Onpa ollut vaiherikas vuosi teillä. Hienosti teit yhteenvedon. Onnea isännälle valmistumisesta ja sinulle pyöreistä vuosista!
    Minä en saisi omastani lähellekään yhtä täydellistä selostusta. Johtunee siitäkin, että olen tarkoituksella pyyhkinyt aika monta asiaa pois mielestä. Toivotaan, että tästä tuoreesta vuodesa tulee onnekas ja hyvä meille kaikille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista. On minullakin muutama asia, joita en välitä viime vuodesta muistella. Ne ovat juttuja, joiden toivon tänä vuonna kääntyvän parempaan suuntaan. Typyn kanssa viime vuodesta on muistossa vain ilon hetkiä vaikka jalkavaivat aiheuttivat hiukan suruakin. Toivotaan tosiaan tästä vuodesta onnellista kaikille meille, kaksi- ja nelijalkaisille.

      Typyn emäntä

      Poista
  3. Oikein mahtavan mukavaa ja tervettä kuluvaa vuotta koko Typyn laumalle! Tv Team Aatu täältä Puulan maisemista. Jäässä on, mutta ei vielä ole käyty

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin myös teidän pesueelle! Kevättä jo odotellaan, että päästään taas Puulan rannalle. Toivottavasti viimeistään vappuna.

      Typyn emäntä

      Poista
  4. Paljon on tapahtumia ollu teijän vuodessa, iloja ja suruja, mutta semmosta kirjavaahan tää elämä on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elämään kuuluu ilot ja surut. Onneksi pääosin on ollut ilon hetkiä. Muiskuja Typyltä teille molemmille!

      Typyn emäntä

      Poista

Kiva, kun kommentoit!
Hippu, Myttö ja emäntä kiittävät.