maanantai 27. huhtikuuta 2015

Jääräpää

Pidettiin taas viikonloppuna Typyn kanssa huushollia kahteen naiseen pystyssä, kun isäntä reissasi Tampereella. Hyvin me pärjättiin ja lauantaina tehtiin useampikin pitkä lenkki, sillä ilma oli aurinkoisen keväisen kaunis. Koirahierojamme kävi eilen hieromassa Tyyperiä ja ensivaikeuksien jälkeen Typy asettui hienosti paikoilleen hieronnasta nauttien. Ne ensivaikeudet olivat tässä tapauksessa sitä, että Typy ei halunnut käydä hierontamatolle pitkäkseen vaan olisi mieluummin käynyt nukkumaan meidän sänkyyn. Ja kun sain Typyn hätisteltyä sieltä pois, se siirtyi omaan petiinsä. Ja sieltä sohvalle... Lopulta kannoin Typsyn hierontapaikalle. Hieroja totesi, että aikamoisen itsepäinen tuo meidän Typsykkä on... juu, näin on. Jääräpää, kuten beaglet tuppaa olemaan.

Hieroja totesi Typyn takajaloista, että niissä on lihasvoimaa ja hyvältä näyttää. Oikea jalka on edelleen hieman heikompi kuin vasen ja onkin syytä yhä jatkaa tasapainoharjoituksia sekä kotijumppaa. Oikean jalan reisi on myös tukkoinen ja siihen saadaan apua hieronnasta. Itse ajattelin, että Typyn selkä olisi juntturassa mutta eipä ollut! Se oli hieno uutinen se. Ajatuksissa on, että alkusyksystä käymme piipahtamassa taas fysioterapeutilla, joka saa katsoa miltä Typyn askellus uintikesän jälkeen näyttää.

Tällä viikolla lukukoiraillaan vuoronvaihdosta johtuen kevään viimeistä kertaa. Toivon, että meillä on taas runsaasti lukuporukkaa paikalla. Huomenna käymme visiitillä moikkaamassa Keravan poikia, jotka äitinsä mukaan odottavat jo biigelivauvaa saapuvaksi. Ja viikon ehdottomasti tärkein, hauskin, iloisin ja jännittävinkin asia on se, että vietämme vappua Puulan rannalla! Pitkä odotus on kohta takana ja edessä mökkikauden avaus Kangasniemellä. Seuraava mökkireissu tehdäänkin sitten jo neljään nokkaan...

8 kommenttia:

  1. Hyvijä uutisija, miten mukavata! :) Huoletonna voep nyt kirmata mökkireessulle ku on kintuttii kunnossa.
    Ollaan sittä Typyn kansa samallaesija, jiäräpäetä :) Niin kuulema tuppoo määräkoerattii olemmaan. Sano äet.
    Riemullista mökkireessuva teelle! Niinse vuan talavi männä hurahti ja nyt piäsettä jo mökille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin olen kuullut, että te mäyräkoiratkin olette vähän jukuripäitä. Toisaalta eihän sitä liian lammas saa olla...

      Mökki tosiaan kutsuu pitkän talven jälkeen. Tai ei täällä etelässä nyt kovin kummoinen talvi ollut mutta kuitenkin. Typy on varmaan aivan riemuissaan, kun hoksaa että auto kääntyy mökkitielle.

      Mukavaa viikon jatkoa teille!

      Typyn emäntä

      Poista
  2. Mitä ihmettä sinä sitä hierojaa välttelit? Hieronta on taivaallista, vaikka minulla on amatööri hierojana, meidän äippä nimittäin.
    Hauskaa vappua sinne Puulan toiseen päähän! Vaikka minähän vietän vapun nyt täällä Suomen Turussa. Grillijuhlat ja letunpaistoa on tiedossa, ellei sada. Ilmapallojakin minulle luvattiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ymmärrä yhtään, miksi Typy olisi mieluummin nukkunut kuin ollut hierojan käsittelyssä. Ehkä pitkä tauko hieronnassa teki tuon, ettei Typy heti muistanut miten mukavaa hieronta on.

      Hauskaa vappua sinne Turkuun, toivotaan aurinkoa jotta grillijuhlat ovat täydelliset!

      Typyn emäntä

      Poista
  3. Typy, sinä olet onnenkoira kun saat hierontaa oikein ammatilaiselta. Meikä joutuu kestämään tuon Palvelijattaren käpäliä... vaikka kyllähän ne paremman puutteessa menettelee nekin.
    Ja voi että, pääset MÖKILLE! Palvelijatar meni minun pentuna ollessa myymään omansa, joten ei ole näköpiirissä mökkeilyjä mulla. Huoh.
    Mutta hieno juttu, että olet hyvässä kunnossa. Ja kohta sulla on siellä kaverikin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä koirahierontaa voi tehdä omistaja itsekin. Meillä kävi tuuri, kun ystäväni kautta löysin tuon hierojan, joka ensin hieroi Pimua lopputyönään ja sitten valmistuttuaan homma jatkui Pimun ja nyt Typyn kanssa.

      Keväistä ja toivottavasti myös aurinkoista viikon jatkoa teille!

      Typyn emäntä

      Poista
  4. Tiäkkö kuule Typy, että piikelitä ja mäyriäisiä yhdistää jääräpäisyys, sano meijän äippä. Hänellä kun on kokemusta kummastakin rodusta. :)

    Toivotetaan teille oikein iloista mökkeilyä ja ihania kelejä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä te mäyriksetkin taidatte aikamoisia juntturoita olla... Mutta silti niin rakastettavia, kuten biigletkin!

      Reipasta vappuviikon jatkoa teille toivottelee Typy ja emäntä

      Poista

Kiva, kun kommentoit!
Typy, Hippu ja emäntä kiittävät.