maanantai 17. elokuuta 2015

Jo viisi kuukautta

Takana on ensimmäinen viikko loman jälkeen ja uutta aloitellaan. Hippu oli laittanut loppuviikolla ranttaliksi ja kun keskiviikkona menin töistä kotiin, odotti huushollissa kaaos. Revittyjä koristetyynyjä, Typyn pedin pohjatyyny riekaleina, vessapaperi- ja talouspaperisilttua pitkin lattioita ja sohvaa. Emännän aurinkolasit järsitty ja olohuoneen pöydällä lojuneet aikakausilehdet tuhottu. Nuo lasit olivat onneksi halpisversiot ja tyynyjäkin saa uusia, joten järisyttävän suurta vahinkoa Hipatsu ei tehnyt. Mutta siivo oli kamala. Jos ihmettelette, mistä Hippu oli ne paperirullat napannut, vastaus on, että olohuoneen hyllyltä. Olemme pitäneet siinä paperia ja putsausainetta pissivahinkoja varten. Ei pidetä enää...

Lauantaina juhlistimme isännän pyöreitä ikävuosia ja nautimme lähisuvun voimin maittavaa ruokaa, kakkua ja kahvia. Synttärimaljojakin kilisteltiin. Isokorvat olivat hyvin riemuissaan, kun näkivät taas heille tuttuja kasvoja. Eikä vieraat tyhjin käsin tulleet. Isännän lisäksi myös Typy ja Hippu saivat lahjoja. Tänään meillä on taas juhlahetki, sillä Hippu täyttää tasan viisi kuukautta. Aika on kiitänyt kuin siivillä ja Hippu on kasvanut huimasti. Sekä kokoa että luonnetta ja persoonaa. Onnea Hippulille ja iso kiitos vielä kerran lauantain juhlaporukalle!

Rantahiekkaa on kiva kaivella.

Eilen lähdimme pyhäpäivän viettoon Rajasaareen. Typy kävi uimassa useampaankin kertaan ja Hippu leikki erinäköisten sekä -kokoisten koirakavereiden kanssa. Tietysti myös Typyä piti haastaa leikkiin ja Typsykkä otti hienosti haasteen aika ajoin vastaan. Oli rentouttavaa istuskella auringossa ja nauttia raikkaasta ilmanalasta. Julkisivuremonttimme vuoksi meillä kotona on lämmin eikä parvekkeelle ole vielä mitään asiaa. Merellä kävi mukavan vilpoisa tuuli, josta nautimme koko porukka. Nauttikaa tekin, arvon lukijat, näistä valoisan lämpimistä päivistä! Ladataan nyt akkuja syksyn hämärää ja sitä pitkän pitkää talvea varten.






12 kommenttia:

  1. Párek ja Palvelijatar17. elokuuta 2015 klo 11.41

    Onnea Hipulle ja terveisiä Typylle. Onpas siellä pidetty hauskaa tyynyjen ym kanssa ;) Täytyyhän sitä sen verran riehata mikä kuuluu normaaliin pentuvaiheeseen. Muutenhan isäntäväki saattaisi huolestua että mikäs pennussa on vialla.
    Aurinkoista ja mukavaa viikkoa teille kaikille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pentuvaiheeseen kuuluu ilman muuta riekkuminen. Toivottavasti tapetit sentään pysyy seinillä... Typyhän aikoinaan käsitteli niitä ja isäntä joutui tapiseeraamaan olohuoneen. Outoahan se tosiaan kyllä olisi, jos pentu ei mitään jekkuja keksisi.

      Lämmintä ja leppoisaa viikon jatkoa teille!

      Typyn ja Hipun emäntä

      Poista
  2. Paljo onnee Hippuliinille! <3 Ja isännälle kansa :)
    Sitä kyllä päevänaekaan paljohhii kerkijjää pikkukoera puuhastella :) Sano äet ja muistelj minun ensmäestä eeltäjätä. Joka olj tyhjentännä jaahot ja sokerit ja siirapit kuapista lattijalle äetin työpäevän aekaan. Ja istu sittä sokerjhuntu piäsä piällä siirapissa ku äet tulj kottiin.
    Ee sitä huusholloomista kaavvan kestä. Oppii äkkijä olemmaan raahassa. Ku toenennii on.
    Vuan lie siinä Typy ollunna ihmeessään ku pikkuneeti on pannu ranttaliks!

    Nyt onnii hyvät ilimat istuksija ulukona. Ja kaevella niitä kuoppija.Ja mikäpä ettee uijjahhii ku semmosesta tykkee.
    Tätä illoo riittää vielä monta päevee. Otetaan vuan siitä kaekki irti ja naatittaan nyt :)
    Mukavata viikkoo sinne teelle, siitä remontista huolimata!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitän sekä Hipatsan että isännän puolesta onnitteluista!

      Siirappia, sokeria ja jauhoja... taivas, mikä sotku! Mutta väkisin alkaa hymyilyttämään, kun kuvittelen mielessäni tuota näkyä. Kaikenlaista te nelijalkaiset kaverimme keksitte! Toivon, että Typy hienolla esimerkillään näyttää Hipulle ettei koko huushollia tarvitse laittaa mullin mallin. Toisaalta, kun Typy oli pentu, läksi meidän Pimu välillä sen kotkotuksiin mukaan... Yhteistuumin ne söivät mm. pari kirjaa.

      Hienoja ilmoja pitelee nyt ja niistä nautimme täysin siemauksin! Mukavaa viikon jatkoa, lämmintä sellaista, teille myös toivottelee täältä beagletyttöset ja niiden emäntä

      Poista
  3. Onnentoivotuksia kera muiskujen sulle, Hippu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hippu kiittää onnitteluista ja lähettää Typsyn kanssa teille muiskuja kovasti paljon!

      Typyn ja Hipun emäntä

      Poista
  4. Hippulille lämpimät onnittelut! Jiri ja sihteeri komppaavat. Tuli sitten se kesä, mitä on odotettu koko kesä. Toivottavasti teillä ei ole päivisin liian kuumat oltavat kotona.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viisi kuukautta vanha Hippu kiittää onnitteluista!

      Se kesä on nyt tosiaan täällä. Hyvä, että tuli nyt vaikka minun puolestani olisi voinut saapua jo ainakin kuukausi sitten. Kotona pyörii iltaisin tuulettimet ja onneksi saamme jo muutaman tuuletusikkunan auki. Joten ei ole enää niin tukalaa kuin vaikkapa viikko sitten.

      Terkkuja kovasti sinulle ja Jirille meidän kaverikaksikolta!

      Typyn ja Hipun emäntä

      Poista
  5. Onnittelut kaikille juhliville ja juhlineille =D
    Hippuliini on alkanut protestoida, kun lomat loppuu ja arki alkoi... ;)
    Kuuma kämppä on kurja asia, se tukahduttaa ja ahdistaa. Mutta ihanaa, kun lähditte vilvoittelemaan ja nauttimaan merellisestä päivästä =D
    Hyvää viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juhlakalut kiittävät!

      Hippu tosiaan taisi pistää mielenosoitusta pystyyn, kun joutui maalta takaisin kaupunkiin. Toivottavasti Typy näyttää esimerkkiä siitä, että kotonakin voi olla ihan kivaa.

      Remontti on onneksi loppusuoralla. Sen jälkeenn ilmanvaihto käynnistyy taas koko talossa ja pääsemme uudelle, hienolle lasitetulle parvekkeelle nauttimaan alkusyksyn lämmöstä.

      Artulle ja sinulla oikein leppoisaa viikon jatkoa toivottelee Typy, Hippu ja emäntä

      Poista
  6. Myöhästyneet onnittelut ihanalle pikkuriiviölle! Kyllä ne huonot tavat unohtuu, kun ikää ja järkeä tulee koko ajan lisää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hipsukka kiittää onnitteluista! Mukavia työkeikkoja sinulle toivottaa kollega, sen pikkusisko ja näiden emäntä

      Poista

Kiva, kun kommentoit!
Typy, Hippu ja emäntä kiittävät.