maanantai 13. kesäkuuta 2016

Omat mökkitouhunsa kullakin

Hurautin perjantaina linja-autolla Mikkeliin ja siellä minua olivat vastassa isäntä, Typy ja Hippu. Tapaaminen oli täynnä jälleennäkemisen riemua ja Hippuli yltyi ihan ulvomaan minut nähdessään. Sillä taisi olla ikävä. Kuten oli minullakin ollut, kaikkia kolmea. Suuntasimme auton kohti Haukivuorta. Edessä oli viikonloppu isäni ja hänen vaimonsa mökillä.

Typpyrä halusi rapsutuksia...


Vaikka välillä viskeli vettä, jaksoi myös aurinko näyttäytyä mukavan usein. Typy kävi uimassa mutta itse vielä odottelen vesien lämpenemistä. Isokorvat ottivat riehakkaita juoksukisoja pihamaalla ja iltapalaksi herkuteltiin nakeilla. Vietimme leppoisan viikonvaihteen hyvän ruuan ja seuran merkeissä. Isäntäkin sai vetää henkeä remonttihomman keskellä. Jatkamme siis rentoutunein mielin tätä alkanutta uutta viikkoa.

ja Hippa avusti perunoiden pesemisessä. 

Uudesta terassista Puulalle tulee vallan hieno! Isäntä tekee tarkkaa ja huolellista työtä. Kuvista päätellen saamme terassille hiukan lisätilaa ja portaat ovat nyt huonompijalkaisellekin turvallisemmat kiivetä. Työmaa alkaa olemaan loppusuoralla, joten toivon, että isäntä voi viimeistään viikonloppuna huilata. 

Haukivuorella riitti vauhtia. Isokorvat ovat kuulemma touhottaneet omia juttujaan myös Kangasniemellä siihen malliin, että ensi viikolla kotisohvallamme taitaa rötköttää väsyneitä tyttösiä. Alkuviikosta onkin hyvä levätä, sillä edessä siintää jo uusi mökkimatka. Vietämme nimittäin kesän juhlaa juhannusta!

6 kommenttia:

  1. On se vaan niin riamukasta ku koko lauma on koossa. Siin voi helposti päästä ilokiljahduksia ja välillä vähän pissiäkin. Joo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin se on. Kun lauma on taas kasassa, pitää siitä ilmoittaa riemunkiljahduksilla. Ne raikuivatkin Hipun suusta pitkin koko Mikkeliä :)

      Typyn ja Hipun emäntä

      Poista
  2. No kaet sitä vähä iäntä piäsöö jos ee oo emäntee nähnnä viikkoon! :) Kyllä seon koeranelämässä pitkä aeka. Ompa mukava ku ootta suanna naattija ilosesta yhessäolosta sielä porukalla. Ja kohtahan seon se juhannus. Ilompito jatkuu :) Mukavata viikkoo sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hippu on minusta vielä vauva, joten ehkä se ikävöikin isommin. Typy otti rauhallisemmin tapaamisemme eli ei kiljunut. Mutta hyppi ja pomppi kyllä kintuissani. Oli hieno viikonloppu, kun oltiin koko porukka taas kasassa. Perjantaina näemme jälleen.

      Leppoisaa viikkoa teille myös! Toivotaan aurinkoisia pallonpeluukelejä.

      Typyn ja Hipun emäntä

      Poista
  3. Párek ja Palvelijatar14. kesäkuuta 2016 klo 0.01

    Hauskaa aikaa olettekin kaikki viettäneet siellä. Ja sama meno jatkuu sitten juhannuksena. Mukavaa menoa teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli kiva viikonloppu ja saatiin nauttia olostamme rauhaisissa mökkimaisemissa. Mukavaa viikkoa myös teille, aurinkoista sellaista!

      Typyn ja Hipun emäntä

      Poista

Kiva, kun kommentoit!
Hippu, Myttö ja emäntä kiittävät.