maanantai 10. lokakuuta 2016

Kierrätys kunniaan

Olemme käyneet morjestamassa lampaita lähiniityllä. Hippu pusuttelee niitä ja Typy haistelee niiden sontakikkareita. Kohta lampaat todennäköisesti siirtyvät talven viettoon sisätiloihin. Alkaa yöt olemaan melko kylmiä ja niityllä niillä on vain katos suojanaan. Kiitämme näitä määkiviä ystäviämme kuluneesta kesästä ja jäämme odottamaan ensi vuotta.


Arki rullaa eteenpäin. Kuljemme isännän kanssa töissä, lenkkeilemme isokorvien kanssa. Isäntä jaksaa harrastaa raskaampaakin liikuntaa. Minä taas viihdyn sohvan nurkassa kirja kädessä. Tai telkkarista jännäreitä katsoen. Lisäksi ostelen kierrätyskeskuksesta ja kirppareilta pehmoleluja sekä erilaisia peittoja ja vällyjä. Niiden riekaleita ja palasia keräilemme kumpikin vuorollamme, kun palaamme töistä kotiin. Mieluummin niitä kuin vaikkapa sohvatyynyjen sisälmyksiä... Muovinen kaukalo on pysynyt ehjänä, joten emme hanki ainakaan vielä vuoteen yhtään pehmeää koiranpetiä. Uusi tv-taso on  ostoslistalla, sillä Hippunen on käsitellyt vanhan tason karmean näköiseksi. Ja eiköhän tasonkin kohdalla käytetty kelpaa hyvin. En vielä luota Hippuun.  

Ensi viikolla tähän kellonlyömään olemme jo Kangasniemellä. Toivon lomaltamme sateettomia ja aurinkoisia päiviä sekä rennon leppoisaa oloa. Lampaita ei Puulalla näy mutta ehkäpä peuroja, jänis tai kettu. Ainakin kaksi hyvin onnellista biigletyttöstä. 



10 kommenttia:

  1. Hyvää lomasta koko poppoolle! Toivotaan, ettei tiellenne osu supi tai mäyrä, nekin liikkuvat nyt vilkkaasti. Jos näette, äkkiä leivontaan! Käpälämäen serkkumme Outa on tässä parin viikon aikana tehnyt tuttavuutta molempien kanssa ja sai aika ilkeitä osumia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Vietämme varmasti leppoisaa lomaa, sen tarpeessa ollaan. Supi ja mäyrä ovat meillekin tuttuja vaikka ne onneksi ovat vielä mökin pihan kiertäneet kaukaa. Metsässä niitä kyllä on ja etenkin supi on mielestäni todella ilkeä elukka. Yritämme pysytellä pois tieltä.

      Typyn ja Hipun emäntä

      Poista
    2. Ei leivontaan, vaan livohkaan. Puhelimen ennkointi teki taas tepposet :(

      Poista
  2. Niin se meilläkin Eka lampaita pusuttelee, kun huomaa ne aitauksessa. Tosin ensimmäinen kerta kun tänä vuonna mentiin lampaita katsomaan, niin Eka haki niitä sieltä missä ne olivat viime vuonna ja kun sitten löydettiin toisesta paikasta niin Eka ei välittänyt niistä yhtään. Makasi aidan toisella puolella ja söi ruohoa ja lampaat toisella puolella.
    Se täytyy meidän onneksi sanoa, että Eka oli iso poika meille tullessaan; 1,5 vuotta. Mitään pahaa ei ole tehnyt koko aikana, vaikka on välillä pitkiä päiviä yksin.
    Mukavaa lomaa teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hippu se jaksaa edelleen keksiä kaikenlaista konnuutta. Mutta ymmärrän, että aika käy joskus pitkäksi eikä Typy jaksa tuntikausia myllätä Hippulin kanssa. Eikä sitä edes kiinnosta aina Hipun seura.

      Eka on kyllä mainio tapaus! Meilläkin Typy on enemmän ollut kiinnostunut lammasaitauksen laidoilla olevasta heinästä ja papanoista kuin lampaista.

      Leppoisaa loppuviikkoa teille!

      Typyn ja Hipun emäntä

      Poista
  3. Mahtavan ilosta ja mukavata lommoo teelle! :)
    Myö koerat ollaan melekeen kaekki jossaevaeheessa semmosija kierrätyksen ystäviä. Tehhään parraammu että tavarat kiertäs :D Justiisa niät samallalaella ku Hippu. Jos ee entistä työstetä poekkeen ni ee immeenen voe sieltä kierrätyspaekasta sillon tuuvva mittää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, Iivari! Meillä on varmasti mukava loma, Typy ja Hippu saavat taas nauttia vapaudesta riemumielin.

      Hipulla tuota tuunausintoa riittää. Ainakin mitä tulee peittoihin, mattoihin, viltteihin yms. Jä se tv-taso.... Niin, tuo on totta että jos ei vanhoja kaluja käsiteltäisi, niin sitten jäisi modernimmat hankkimatta.

      Typyn ja Hipun emäntä

      Poista
  4. Párekin Palvelijatar12. lokakuuta 2016 klo 15.16

    Hih,Hippulainen on varsinainen tuunaaja, jos huonekalutkin muotoilee uusiksi. Sehän on hyvin muodikasta puuhaa.
    Meillä suolistetaan joitakin pehmoja ja silputaan palloja, vaikka mäykkyherralla on ikää jo 7 vuotta. Ei aikuistu kai koskaan.
    Mukavaa vapaa-aikaa teille ja hauskaa arkea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hippu se jaksaa laittaa meidän tv-tasoa uuteen uskoon. Yritetty on ettei se sitä söisi mutta aivan turhaan. Mitkään maustekarkottimet ei tepsi eikä mikään muukaan.

      Hih, Párek on löytänyt suolistamisesta mieluisan harrastuksen. Eipä siitä tule luopuneeksi vaikka ikää tulee lisää.

      Hilpee viikonloppua teille ja mukavia lenkkejä, toivottavasti olisi poutaa.

      Typyn ja Hipun emäntä

      Poista

Kiva, kun kommentoit!
Hippu, Myttö ja emäntä kiittävät.