perjantai 11. marraskuuta 2016

Iso tyttö...?

Enpä olisi uskonut, että tänne etelään sataa jo marraskuussa näin paljon lunta. Alkusyksystä asennoiduin siihen, että vesi-kura-märkää on ainakin jouluun saakka. Näin se on viime vuodet mennyt. Tänä aamuna keittiön ikkunalla nököttävä lämpömittari näytti miinus seitsemän. Oivallinen talvisää siis. Ihan huippua!


Typy ja Hippu ovat hihkuneet riemusta. Koirapuistossa on viipotettu täyttä vauhtia ja pehmeässä lumessa on mukava pistää myös painiksi. Nietosten alta paljastuu mielenkiintoisia hajuja, kun hankea kaivaa. Hippa nappaa lumen päälle lentäneen vaahteranlehden suuhunsa ja juoksee kuin Usain konsanaan. Typsy katselee kaverin kiitoa hetken ja jatkaa aloittamansa montun kaivamista. Ja kun Hipsukan kiinnostus vaahteranlehteä kohtaan laantuu, se säntää Typyn kaivamalle kuopalle tutkimaan löydöksiä.

Muistattehan sen meidän tv-tason, josta kerroin? Kamalan näköiseksi käsitelty hökötys, joka lähti nyt kaatopaikalle. Ostimme jokin aika sitten nettikirppiseltä uuden. Hippu on jättänyt sen rauhaan. Pissivahinkoja on viime aikoina tullut kerta per viikko. Tällä viikolla muovikaukaloon laitettu tyyny sekä täkki ovat pysyneet ehjinä ja nyt kuljetaan kuitenkin jo perjantaissa. Yleensä peittojen hävikki on peitto viikossa. Onkohan meidän ihanaisesta pikku Hippusesta kasvanut iso tyttö...

Toivotan koko meidän jengin puolesta aurinkoista ja rennon rauhallista viikonloppua kaikille meidän kamuille. Ja isälleni: mukavaa isänpäivää sinne Espanjan auringon alle!



6 kommenttia:

  1. Kyllä ovat talvikelit meitä nyt hellineet. Tosin minä olen ollut viime viikosta asti kuumeessa enkä siis paljon Ekan kanssa ulkoillut, joten luultavasti minä pääsen ensi viikolla sitten nauttimaan niistä kurakeleistä.
    Ihanaa viikonloppua myös teille ja mukavia talviulkoiluja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikaista paranemista, toivottavasti tauti hellittää. Kurjaa olla kuumeessa. Minä olen onneksi vielä välttynyt flunssilta yms.

      Ekalle reipasta menoa viikonlopuksi, nautitaan nyt lumesta kun sitä vielä on.

      Typyn ja Hipun emäntä

      Poista
  2. Párek ja Palvelijatar11. marraskuuta 2016 klo 15.30

    Nyt on tosiaan kivaa, kun on lunta mitä kaivaa ja mihin sukeltaa. Jaa-a, paha mennä täysin lupaamaan tai arvaamaan mitään Hippulaisen aikuistumisesta. Minä olen 7v ja joskus edelleen täysi kakara ;) Mutta tokihan pitää katsoa mikä on yleisö, joskus kannattaa esittää arvokasta aikuiskoiraa.
    Huippukivaa viikonloppua teille kaikille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, kyllä te nelijalkaiset osaatte olla aika ovelia kavereita. Välillä olen näkevinäni Hipusta, että se on hyvinkin rauhallinen mutta päässä kehittyy jo uusia metkuja.

      Talvista viikonvaihdetta teille ja muiskut meidän tytöiltä ihanalle Párekille!

      Typyn ja Hipun emäntä

      Poista
  3. Määräkoerasta tulloo aekunen ja "järkevä" kuulema viijentoesta ikävuuen korvilla :D Tiijjä sittä mitenkä on piikleillä... :) Tytöt kuulema aekustuu aekasemmin ku poejjat. Että otappa selevä ja tie rätinki mitenkä mahtaa männä. Aena pittää olla koeralleokoo sevverra että kujjeita riittää, sanomminä :) Vuan onse mukava ku teelläe sielä etelässä on nyt oekee talavi. Toevottavasti sitä piisoo kunnolla vielä että suapi tytöttii naattija lumj´leekistä :) Oekeen hyvvee viikolloppuva sinne! <3

    VastaaPoista
  4. Lämpimiä pakkaspusuja teille molemmille söpöliineille!

    VastaaPoista

Kiva, kun kommentoit!
Typy, Hippu ja emäntä kiittävät.