torstai 29. joulukuuta 2016

Kelpo kuusi

Joulu on kalenterin mukaan tältä erää vietetty. Ihailen kuitenkin edelleen kuusta olohuoneemme kulmassa ja tuoksuttelen hyasinttien vahvaa hajua. Joululaulut soivat loppiaiseen saakka. Tai ainakin vielä tulevaan viikonloppuun. Ainut asia, jota en jatka päivätolkulla, on jouluruokien mättäminen. Kinkku ja laatikot ovat hyviä muutaman päivän mutta sitten siirrymme muunlaisiin antimiin.

Nautimme rauhallisesta ja leppoisasta joulusta. Aattona avattiin lahjapaketteja, joista iso osa oli meidän karvakuonokaksikolle. Voi sitä iloa, mikä paketeista syntyi! Mahat pulleina kaikista herkuista rötkötettiin sohvalla koko jengi ja välillä tehtiin kävelylenkkejä metsäpoluilla. Kaikki joulupuussa roikkuvat koristeet pysyivät ehjinä ja ovat sitä edelleen. Hippu kyllä maisteli kuusenoksia ja Typykin nuuhki niitä. Pitäähän puu tarkistaa, onko se kelpoinen meidän huusholliin. Kelpasi se.


Kuten yllä olevasta kuvasta näkyy, täällä etelässä ei ole lunta. Jouluaattona satoi vettä vaakatasossa. Jospa se talvi kuitenkin vielä tallustelee tännekin päin. Isäntä haikailee hiihtoladuille pääsystä. Typsykkä ja Hippa rakastavat lumessa mylläämistä ja itsekin pidän lumen tuomasta valosta. 

Teen muutaman päivän töitä ja sen jälkeen ryhdymme valmistautumaan vuodenvaihteen hulinoihin. Tinat odottavat jo valajia ja kauppalistaan on lisätty juhlaillan ruokatarpeet. Vuosi 2016 juoksee nyt maalisuoraa ja viestikapulan nappaa kohta uusi vuosi. Iso kiitos teille kaikille meitä kuluvana vuonna seuranneille ja plogiin kommentteja jättäneille. Pysyttehän reissussamme mukana myös ensi vuonna!

4 kommenttia:

  1. No eehän meestä aenakkaa erroon piäse. Takkuulla ollaan teejjän plokija seoroomassa uutena vuonnahhii :) Matkassa tiukasti ku purukumj tukassa.
    Niivvuan joolu mänj. Ja päevä eekuvvuan jatkuu. Jospa sinne teelle sitä hiihtolunta tulis vielä tälle talavelle. Pakkasta aenahhii on tulossa. Teellä kuulostaa olleen justiisa semmonen joolu ku pittää ollahhii, raahallinen ja lepposa ja herkullinen tietennii :)
    Mukavija vuuen viimisijä päevijä sinne!

    VastaaPoista
  2. Kyllä minäkin jatkan teidän matkassanne. Olette niin suloiset tytöt ja samaa näköä kuin minä.
    Niin se joulu meni täälläkin. Äippä pitänee kuusta loppiaiseen saakka, ellei kaikki neulaset rapise ennen sitä. Meikä ei meinaa päästä takapihalle, kun puu on oven edessä. Ei saa osua oksat nahkaan, vaikka metsässä mennään niin ettei isommatkaan oksat tunnu.
    Lahjoja minäkin sain ihan mukavasti, eli kiltti olin ollut.
    Mukavaa tulevaa vuodenvaihdetta! Kohta pääsee juoksemaan rakettien perässä! t. Eka

    VastaaPoista
  3. Koittakaahan päästä meistä eroon niin huomaatte, että täällä on kaksi todellista takiaista! Meidän on ihan pakko tietää mitä teille kuuluu ja mitä ihanat tytöt ovat puuhailleet. Vaihdetaan vuosi tuoreeseen mukavissa tunnelmissa!

    VastaaPoista
  4. Riamukasta uutta vuoatta muiskujen kera!

    VastaaPoista

Kiva, kun kommentoit!
Hippu, Myttö ja emäntä kiittävät.