perjantai 20. tammikuuta 2017

Vaivaisten viikko

Vuoden ensimmäisellä työkeikalla oli runsaasti lukijoita. Rapsutuksia sateli ja saipa Typsy herkkujakin. Kerroin usealle kiinnostuneelle lukukoiratoiminnasta: siitä, mitä homma käytännössä on ja miten se pelaa. Oli eri hienoa havaita, että lukukoirailu herätti kovasti kiinnostusta.

Hippu sairastui alkuviikosta vatsatautiin. Sitä seurasi Typyllä alkanut ripuli ja juoksu. Meillä on siis kaksi juoksuista biigeliä, joiden vatsat ovat reistailleet. Olen pari iltaa pyykännyt mattoja ja sohvapeittoja. Hipsuli oksenteli ylt´ympäriinsä, myös sohvalle... Eilen illalla ryhdyimme isännän kanssa huokaisemaan helpotuksesta. Hilpurilla pysyi vesi ja ruoka sisällä, Typsykkä ei enää ruikkinut. Huh! Tiedän, ettei tämä maailman murheista ole iso. Mutta oloni oli jo hiukan epätoivoinen, kun oksentavia ja pas...tavia tyttöjä ei ehtinyt ulos saamaan, kun jo taas rytisi etu- ja takapäästä... Lisäksi isännän kanssa pohdimme, että mikäli Hipun olo ei kohene, pitää se viedä lääkäriin.

Mutta taudit on nyt selätetty ja juoksujen kanssa pärjätään. Ostin kaksi kappaletta uusia pöksyjä ja toivon, että Typsy suostuu edes osan aikaa pitämään housuja jalassaan. Hipsukan kanssa peli on menetetty, se vaan breikkaa. Nimittäin sellaiset pyörimiset, pyrähdykset ja potkimiset se käynnistää, kun se saa pökät ylleen. Ehkäpä Hippu jättääkin uimahommat meidän uimamaisterille ja keskittyy itse tanssin saloihin.

8 kommenttia:

  1. Voe täätinen kuitennii mikä revohka on teellä sielä ollunna! Onneks kuitennii ohi jo. Äet sano että yhessähhii ripaska-oksennustaati koerassa on työtä tehä asti. Suati sittä kahessa. Hyvä ku on tytöt ja parantunna :)
    Lupsakkata viikolloppuva sinne ja muiskuja toepilaelle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä meillä aikamoisen huipakkaa menoa oli viime viikolla. Onneksi tauti kaksi vuorokautta jyllättyään loppui ja pääsimme taas normaalikuvioihin. Huh!

      Tytöt kiittävät terveisistäsi Iivari ja lähettävät muiskauksia takaisinpäin sinulle!

      Typyn ja Hipun emäntä

      Poista
  2. Párek ja Palvelijatar21. tammikuuta 2017 klo 15.33

    Palvelijattarelle nousi tuskanhiki otsalle kun luki mitä sirkusta teillä siellä on ollut. On siinä ollut työtä ja huolta enemmän kuin yhteen perheeseen on sopivaa järjestää. Toivotaan ettei mitään läheskään vastaavaa enää esiinny siellä, eikä missään.
    Lupsakkaa lauantaita ja suloista sunnuntaita teille kaikille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulta tuli jo itku yhdessä vaiheessa. En ehtinyt edellisiä sotkuja siivoamaan, niin jo tuli lisää. Ehdin saada Hipulle remmit ja olisi ollut Typyn vuoro, niin Hippuli oksensi taas ja sitten oli koko eteinen siinä lääryssä, koira ja remmit.

      Toivon, että mikäli tällainen tauti iskee joskus toiste, olemme silloin mökillä. Kerrostalossa kun ulos ei pääse sekunneissa ja sitten käy, miten tuossa edellä kuvasin. No, nyt on pyykätty viikonloppuna ja sohvankin pelasti sen verhonneet peitteet.

      Mukavaa ja leppoisaa alkanutta viikkoa teille! Uskon, että meilläkin tämä viikko on edellistä paljon seesteisempi.

      Typyn ja Hipun emäntä

      Poista
  3. No jopas on ollu teillä vinha viikko, huh huh. Onneks taudit on selätetty. Ilosta menoo ja muiskauksia teille molemmille, nöpönenät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tauti on nyt poissa ja ollaan taas iloisin mielin. Koko jengi. Ruoka maistuu, se pysyy sisällä ja Hipun juoksu on kohta ohi. Emäntä sai kerättyä voimia viikonloppuna kaaosviikon jälkeen.

      Muiskuterkkuja meidän tyttösiltä teille tuulisille pojille!

      Typyn ja Hipun emäntä

      Poista
  4. Nuo vatsataudit ovat kurjia juttuja. Minulla on tosi herkkä vatsa ja rakastan tietysti kaikkia luita ja raakoja lihoja. Sen jälkeen on nykyisin oksentelua ja ripulointia hyvin herkästi. Äippä aina huolestuu, mutta onneksi ne menevät nopeasti ohi.
    Tuota breikkaamista olisi kiva katsella, joten saisko jonkun tanssivideon, kiitos! t. Eka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vatsataudit on kamalia, oli sitten kyseessä neli- tai kaksijalkainen potilas. Meidän tytöillä on rautavatsa, kuten oli aikoinaan Pimullakin. Onneksi tosi harvoin tulee maha-ongelmia, tämä oli Hipulle ensimmäinen laatuaan. Ja osittain pistän nuo viime viikkoiset vaivat juoksujen piikkiin, koska Typyllä on aiemminkin juoksun aikoihin ollut vatsaongelmia.

      Hipsukalla on hauskat tanssikuviot. Yritän saada ne jossain välissä tallennettua.

      Isot terveiset sinulle Eka meidän kaksikolta ja mukavaa viikkoa sinne!

      Typyn ja Hipun emäntä

      Poista

Kiva, kun kommentoit!
Typy, Hippu ja emäntä kiittävät.