keskiviikko 9. toukokuuta 2018

Kaksi hyvää Hoota

Voiko jotakin paikkaa ja rakennusta ikävöidä? Kyllä voi. Minulla on ollut ikävä mökkiä, sen pihapiiriä, saunaa, järveä ja ihan sitä kaikkea, mitä möksällä puuhailemme. Kun koko talven kököttää kaupungissa, betonin keskellä, on mökillä olossa aivan oma taikansa. Eikä sitä pilaa edes nelostien mahdolliset ruuhkat, huonot säät tai se, että illaksi grilliin tarkoitetut lihaköntit unohtuivat kodin pakastimeen.

Heinä on hyvää...

Mutta on meillä kotonakin kivaa. Sää on viime päivinä suosinut. On ollut mukavaa lenkkeillä ja ulkoilla upean auringonpaisteen alla. Typsy ja Hilpu ovat laiduntaneet ahkerasti tuoretta heinää syöden. Ja ojalotraukset jatkuvat, myös Hipun osalta. Kovasti kaksikko löytää haisteltavaa ja nuuskittavaa. Heinän lisäksi kaverukset ovat maistelleet myös multaa ja hiekkaa. Kylläpä kevät tuo kummallisia muutoksia meidän likkojen ruokavalioon...

ja hiekka myös.

Niinä aamuina, kun lähden jo varhain töihin, näen pyörän selästä rusakoita aamulenkillä. Siili köpöttelee tien reunassa ja kaikensorttiset linnut laulavat aamunavausta. Hieno tapa aloittaa työpäivä! Typylläkin on vielä yksi lukukoirailu jäljellä ennen kuin kesälaitumet koittavat. Hippu taas kaipaa vauhdikkaita juoksukamuja, joten taidamme piipahtaa Rajasaaressa lähiviikkojen aikana. Uskaltaakohan Hilpuri käppäillä Typyn perässä mereen...

4 kommenttia:

  1. Ei ihme, että mökki ja järvi tulee mieleen kauniina kesäpäivänä kivitalojen keskellä. Kohta on kesälomat ja pääsette viettämään laatuaikaa kauniilla paikalla. Mukavaa aurinkoista loppuviikkoa ja hauskoja lenkkejä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lomat on tosiaan edessä. Vielä pitää jonkin aikaa odotella. Ja kesäisessä kaupungissakin löytyy mukavaa tekemistä. Voi tehdä pidempiäkin lenkkejä, kun ei tarvitse pelätä että kintut jäätyvät tai loska kastelee läpimäräksi.

      Aurinkoista viikonloppua teille toivottelee Typy, Hippu ja emäntä

      Poista
  2. Kyllä, kevät on pökerryttävän hianoo aikaa, Tytöt. Nautitaan ja makustellaan. Joo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevät ja kesä, ihan lemppariaikaa. Ainakin emännän mielestä. Tytöt tykkää kyllä lumestakin, kun siinä voi myllätä. Nautitaan tosiaan täysillä tästä kauniista vuodenajasta. Reipasta ja iloista viikonloppua teille!

      Typyn ja Hipun emäntä

      Poista

Kiva, kun kommentoit!
Typy, Hippu ja emäntä kiittävät.