keskiviikko 4. heinäkuuta 2018

Uusia laitumia

Kesäkuulle sanottiin heipat ja siirryttiin heinäkuulle. Meidän heinäkuu alkoi kyläilyllä isännän vanhempien luona. Haaga vaihtui keväällä Tuusulan taajama-alueeseen. Olemme ehtineet vierailla uusissa maisemissa pari kertaa. Isokorvat ovat hyvin innoissaan. Anopillani ja appiukollani on nimittäin uudessa asunnossa terassi ja pieni piha. Näkymät ovat pellolle, jossa juoksentelee rusakoita. Myös erilaisissa linnuissa riittää ihmeteltävää.

Hilpuri tarkkailee maisemia.

Typy auttoi tiskaamisessa esipesten astioita. 

Olemme käyneet morjestamassa myös lampaita. Niillä on uusi laidun vanhan vieressä. Aitausta pitää kuulemma muutaman vuoden välein vaihtaa, jotta käytössä olleen aitauksen kasvit saavat lepoa ja tuholaisötökät eivät pääse valloilleen. Typsykkää kiinnostaa lampaita enemmän niiden papanat. Hippu moikkailee määkiviä ystäviä edelliskesien tapaan suurella uteliaisuudella. Pusuttelemaankin on jo päästy. 


Ihan kohta käännämme auton nokan kohti nelostietä. Yhteinen kesäloma alkaa. Miltei koko loma vietetään mökeillä. Huristelemme Etelä-Savoon, jossa kohteena ovat ainakin Enonkoski, Kangasniemi ja Haukivuori. Välissä tehdään loikka Suuri Mustaan viettämään jälkijuhannusta. Kotona käydään vain kääntymässä  ja pyörittämässä pyykkikonetta. Saamme olla aivan tarpeeksi kaupungissa ja kerrostalossa syksystä kevääseen, joten kun lomallamme on upea mahdollisuus viettää mökkielämää, sen myös teemme. Pysyttehän reissussamme mukana! 

10 kommenttia:

  1. Lampaan papanat kuulostavat herkullisilta!
    Mukavaa mökkeilylomaa teille! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän tytöillä on varsin eksoottiset makumieltymykset...

      Mukavaa ja leppoisaa heinäkuun jatkoa teidän pesueelle!

      Typyn ja Hipun emäntä

      Poista
  2. Uuvvet maesemat on mukavija. Tulloo paljo uutta virikettä :) Nuo lampaampapanat kuulostaa mielenkiintosille. Onkoon ne yhtä hyvijä ku jänisten? Mahottoman mukavata lommaeluva koko teejjän sakille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Typyn mielestä lampaanpapanat ovat yhtä herkullisia kuin jäniksen. Ja toden totta, hyvin näyttävät maistuvan. Uusia maisemia on aika ajoin mukava katsella. Kotikonnut kun kolutaan niin usein. Mukavaa ja leppoisaa kohta alkavaa uutta viikkoa! Ja terveiset Enonkoskelta, Saarijärven rannalta.

      Typyn ja Hipun emäntä

      Poista
  3. Olisipa se unelmaa, jos olisi oma piha ja terassi. Teille tulee kiva loma mökkeillen. Toivotetaan kivoja ilmoja ja mukavia mökkejä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oma piha olisi hieno juttu. Mutta toistaiseksi olemme kerrostalossa. Ja sekin on jees. Onhan oma koti aina paras paikka talomuodosta riippumatta.

      Loma on alkanut mökkeillen Enonkoskella. Toivottavasti täällä säät paranisi. Mutta mukavaa on!

      Teille mitä parhainta uutta viikkoa toivotellen Typy, Hippu ja emäntä

      Poista
  4. Pysähdyttekö automatkalla mökille ja jos saan udella niin missä? Me matkaamme samaa tietä mökille ja juurikin edellismatkalla oli vähän hankaluuksia, kun koiraa ei saanut ottaa ravintolan terassille mukaan. Meidän koira viihtyy autossa vähän huonosti yksin.

    VastaaPoista
  5. Yleisesti ottaen pysähdymme matkasta ja säästä riippuen yleensä aina huoltoasemilla. Heinolan ja Joutsan ABC:t ovat vakiopaikkoja, myös Kuorttin ABC. Kun on lämmintä ja teemme vain vessapysähdyksen, vuorottelemme eli toinen meistä jää autoon. Jos syödään tai juodaan kahvit, koirat pistetään terassin ulkopuolelle kiinni näköetäisyydelle ja itse istumme aitojen sisäpuolelle. Tämä onnistuu mm. Joutsassa hyvin. Kylmillä keleillä ne jäävät autoon. Viihtyvät siellä ja ovat tottuneet. Pissille toki pääsevät. Kotkaan mennessä emme pysähdy ellei jompi kumpi koirista tai ihmisistä halua ulos/vessaan. Matka kun on kotoa Kotkaan melko lyhyt.

    Hyviä autoreissuja teille ja mukavaa kesän jatkoa!

    Typyn ja Hipun emäntä

    VastaaPoista
  6. Kiitos vinkeistä! Me pysähdyimme nyt Siiskosen leipomon/ravintolan kohdalla missä pystyi jättämään koiran terassin eteen ja nähtiin koko ajan kun syötiin. Ja kaipa meidän beagle-neiti tottuu pikku hiljaa jäämään autoon yksinkin, on vasta 1,5 vuotias.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siiskosen unohdinkin kokonaan. Se on tosiaan hyvä paikka pysähtyä. Ollaan siellä joskus käyty. Terveiset pienelle biigletytöllenne meidän isokorvaiselta kaksikolta!

      Typyn ja Hipun emäntä

      Poista

Kiva, kun kommentoit!
Hippu, Myttö ja emäntä kiittävät.