Typyn viimeinen mökkireissu

Kirjoitan tässä kirjoituksessa Typyn viimeisestä matkasta. Koska Typsyn poislähtö tuli täydellisenä yllätyksenä, täysin ennalta-arvaamattomasti, on asia herättänyt erityisesti meissä isännän kanssa paljon kysymyksiä. Mutta myös sukulaisissamme, ystävissämme ja tuttavissamme sekä tätä blogia seuraavissa. En osaa suureen osaan kysymyksistä vastata eikä kukaan osaa. Miten Typy onnistui salaamaan kipunsa, miten emme huomanneet, että se oli vakavasti sairas. Milloin kasvaimet olivat alkaneet kehittyä, olemmeko itse jotenkin aiheuttaneet sen sairauden. Viimeisen reilun kuukauden ajan olemme kuitenkin oppineet elämään näiden vastaamaattomien kysymysten kanssa. Sen kanssa eläminen, että Typyä ei enää ole, vaatii vielä aikaa.

Lähdimme syyskuisena perjantai-iltapäivänä viikonlopun viettoon Kangasniemelle. Typy oli kuluneella viikolla ollut hiukan väsyneen oloinen. Lisäksi se arkaili hypätä sohvalle ja sänkyymme. Mietimme, että sen operoidut takajalat saattavat kipuilla, joten annoimme sille särkylääkettä. Päätimme, että mikäli tilanne jatkuu samanlaisena vielä seuraavan viikon alussa, viemme Typsyn eläinlääkäriin. Typy kuitenkin söi ja joi normaalisti, oli ystävällinen ja ihana oma itsensä. Tarpeet tehtiin ulos aivan normaalitapaan. Mikään ei kertonut siitä, että sen viimeiset päivät olivat aloittaneet lähtölaskentansa.

Ehdimme olla mökillä muutaman tunnin ennen kuin kävimme nukkumaan. Tai aioimme käydä. Typy alkoi muuttua levottamaksi, Ja kävi juomassa vesikupin toisensa jälkeen tyhjäksi. Se vaihtoi mökissä paikkaa taukoamatta; pöydän alle, sängyn alle, sitten keittiöön hellan eteen ja sieltä sänkyyn viereeni. Johon nostin sen, koska ylös se ei halunnut hypätä. Alas kylläkin. Päätimme, että lähdemme heti seuraavana aamuna kotiin ja viemme Typsykän lääkäriin. Jotain outoa ja omituista on, Typy ei ole oma itsensä.

Tilanne kärjistyi yön aikana ja Typy alkoi valittamaan, se oli kipeä. Ääni oli raastavaa ulinaa. Olin illalla katsonut netistä varmuuden vuoksi, mistä löydämme lähimmän päivystävän eläinlääkärin. Kun yö alkoi kääntymään kohti aamua, teimme lähtöpäätöksen päivystykseen Jyväskylään. Puimme päällemme, nappasin mökkikassin ja roskapussin mukaan. Isäntä pakkasi ruuat ja juoksi lukitsemaan aittojen ym. ovet. Ja niin lähdimme kylmänä, pimeänä aamuyönä ajamaan kohti eläinlääkäriä. Typy oli jo suurissa tuskissa. Emme tienneet isännän kanssa, mitä ajatella. Sen tiesimme, että Typy on todella sairas.

Jyväskylässä Typy laitettiin heti tiputukseen ja sille annettiin vahva kipulääkitys sekä antibiootti. Laajassa verenkuvassa näkyi ainoastaan, että tulehdusarvo on koholla. Vatsasta otetussa röntgenkuvassa ei näkynyt mitään omituista. Typy aristeli selvästi kuitenkin mahaansa, joten arvelimme eläinlääkärin kanssa, että siellä on jotakin pielessä.

Koska Jyväskylässä ei pystytty Typsyä tarkemmin tutkimaan, odotimme pari tuntia, jotta kipulääke alkaa vaikuttamaan kunnolla. Sen jälkeen aloitimme matkan kohti Vantaalla olevaa eläinsairaalaa. Hippu istutettiin vyöhön etupenkille, minä menin Typyn kanssa taakse. Se matkusti koko matkan tiputuksessa. Rauhallisesti nukkuen, kipulääke onneksi tepsi. Jotta isäntä pysyi ajokuntoisena, pysähdyimme Joutsaan, jotta kuski sai hieman syötävää ja juotavaa. Itse en pystynyt nielemään alas mitään.

Vantaalla Typy tutkittiin tarkoin. Eläinlääkäri kyseli paljon ja tarkasteli Jyväskylässä tehtyjen tutkimusten tuloksia. Välillä isäntä kävi ulkoiluttamassa pikaisesti Hippua, joka odotteli autossa. Ensimmäiseksi lääkäri totesi, että Typylle on syytä tehdä vatsaontelon ultraäänitutkimus, jota Jyväskylästäkin oli suositeltu. Totesimme, että se tulee ehdottomasti ja välittömästi tehdä. Tulos: neljä kasvainta vatsaontelossa. Järkytys ja täydellinen yllätys minulle ja isännälle. Isäntä totesi, että nyt sitten leikataan. Minullakin oli toivo vielä vahvasti yllä, kyllä tästä selvitään.

Eläinlääkäri ehdotti, että ennen kuin päätetään leikkauksesta ja muustakin etenemisestä, otettaisiin Typystä vielä kaularangan röntgenkuva. Suostuimme tietysti siihen. Tulos: kasvaimia myös keuhkoissa. Ja sanomattakin selvää; huonolaatuisia. Syöpä oli levinnyt vatsasta keuhkoihin. Paranemisennuste: erittäin huono. Leviämisennuste: leviää ja etenee varmuudella.

Tämän jälkeen meidän silmissä sumeni. En ole koskaan tuntenut niin epätodellista oloa ja tunnetta. Eihän tämä voi olla totta... hoitohuoneeseen Typyn kanssa palattuamme lääkäri aloitti lauseen, "ymmärrätte varmaan, ettei... ". Keskeytin hänet sanomalla, että "ei tarvitse sanoa, ymmärrämme kyllä". Hyvästelimme Typyä pitkään. Se nukkui rauhallisesti kipulääkkeen vaikutuksesta. Kiitimme sitä kaikesta. En meinannut pysyä pystyssä. Isäntä oli järkytyksestä turtana. Silitimme Typyn päätä ja se lipui paremmille uimapaikoille.

Läksimme perjantaina mökille ja palasimme lauantaina iltapäivällä sieltä Jyväskylän kautta kotiin, ilman Typyä. Sen ymmärtämisessä menee vielä pitkään. Kuten jo aiemmin kirjoittelin, päässä on pyörinyt paljon erilaisia ajatuksia. Typyn kuolema on ottanut koville, sillä emme voineet valmistautua siihen mitenkään.

Tähän loppuu laitan anopiltani saamani muistokirjoituksen, jonka hän löysi eräästä sanomalehdestä. Typyä jäi kaipaamaan niin moni itseni, isännän ja Hipun lisäksi. Sen kohtalo on koskettanut syvästi meidän läheisiä. Muistokirjoituksen alkuperäisen järven nimen muutin Puulaksi. Paikaksi, jossa rakas Typy nyt lepää ja jota se niin valtavasti rakasti.

Kuljet yhä vierellä,

mukana elämämme tiellä.

Olet yhä läsnä valossa aamun uuden,

aalloissa Puulan,

jotka mökin rantoja huuhtelee, 

olet paikassa tärkeimmässä, 

- ikuisesti syvällä sydämessä.