Kovasti kasvanut

Marraskuu soljuu eteenpäin tasaisen tuttuja polkuja. Saimme tänne eteläänkin hiukan lunta. Siitä riittää iloa ja riemua Hipsulle ja Myttöselle. Pieni likka on aivan ihmeissään, mitä tuo valkoinen, kylmä höttö maassa mahtaa olla. Kelien on ennustettu lämpiävän, joten lumi taitaa sulaa pian pois. Mutta ensilumi on aina hieno juttu.

Myttö kasvaa kovaa vauhtia. Sillä on niin pitkä häntä, että muutamat ohikulkijat ovat ihastelleet söpöä ajokoiran pentua. Hymyillen ilmoitan, että se on beagle. Mytöllä on myös melkoisen isot tassut, noin muuhun kroppaan verrattuna. Odotan mielenkiinnolla, kasvaako se isommaksi kuin Hippu. Isännän kanssa veikkaamme, että kasvaa. Myttösen luonteenpiirteetkin alkavat nousemaan paremmin pintaan. Se on utelias ja avoin. Ei arkaile muita koiria tai ihmisiä. Ainoastaan kovaa haukkuvat koirat hiukan jännittävät sitä. Myös kovaäänisistä autoista se saattaa pelästyä. Hienosti Myttö kuitenkin pärjää ja kannustuksellamme jännittävätkin tilanteet ratkeaa parhain päin.

Anoppini antoi meille pikkujoulukuusen.
Ehkä me uskalletaan jouluksi hankkia
isokin versio.

Tuleva sunnuntai on isänpäivä. Omalle isälleni lähetän terveiset Espanjan auringon alle. Tuleva viikonloppu otetaan rennosti ja saamme myös pidemmästä matkasta hyvän ystäväni kylään. Hän ei ole vielä tavannut Myttöä ja ainakin perheen pikkupoika odottaa jo kovasti meidän isokorvien tapaamista. Uskon, että ilo on molemminpuolista ja kolmikolla tulee olemaan hauskaa.