Talvinen alku

Vuosi on vaihtunut, loppiainen ja lomat vietetty. Isäntäkin läksi takaisin töihin. Minä lomailin pari päivää joulun alla sekä muutaman päivän ennen vuoden vaihtumista. Tätä alkanutta vuotta otimme kotona vastaan herkkuja syöden ja elokuvia katsellen. Loppiainen levättiin ja ulkoiltiin. Kuusesta keräsin haikein mielin koristeet pois ja isäntä kantoi sen ulos. Reilut 300 päivää, niin kuusen saa taas pistää olohuoneen nurkkaan loistamaan 😀.

En muista nähneeni vuosikausiin sellaista räiskettä, väriä ja pauketta täällä meidän kulmilla, mitä viime viikolla vietetty uudenvuodenaatto oli. Olemme kyllä jo monta vuoden vaihtumista viettäneet sisätiloissa, koska meillä on ollut kekkerit. Parvekkeelta on joku vieraista saattanut käydä vilkaisemassa ilotulituksia. Itse en ole edes parvekkeelle vaivautunut, joten ehkäpä tällainen loisto on ollut aiemminkin. Mutta näimme aivan valtavan paljon ympäristössä ilotulitusta, kun nyt katselimme parvekkeella maisemia isännän ja isokorvien kanssa. Hippu ja Myttö eivät räiskynnästä ole moksiskaan. Kuten eivät olleet Pimu ja Typykään. Joten sen puoleen meille ei raketit ongelmia aiheuta. Ymmärrän toki, että ei ole ollenkaan kivaa, jos pelkää niitä. Oli kyseessä sitten neli- tai kaksijalkainen. 

Tammikuu on käynnistynyt talvisissa tunnelmissa täällä etelässäkin. Meillä on lunta ja vielä ihan mukava määrä! Sitä paitsi sitä sataa parastakin aikaa lisää. Hippunen ja Myttönen ovat ottaneet kaiken ilon irti valkoisista hangista. Lumessa juostaan, painitaan ja tongitaan sen alta hajuja. Myttö hyppii kuin jänis konsanaan lumen keskellä. Viime talvena se näki elämänsä ensimmäiset lumet yhtenä vaivaisena iltana. Sitten maa oli taas musta. Nyt on eri asia ja riemua tästä talvisesta säästä riittää. Isännän kanssa kaivoimme nastakengät esiin. Vaikka lunta onkin, löytyy teiltä ja poluilta paikka paikoin myös jäätä. Parempi ottaa varman päälle nastapopoissa, ettei kupsahda nurin. 

Meidän vuosi 2021 on siis käynnistynyt mukavissa merkeissä. Toivottavasti talvi on ja pysyy edes hetken. Lumen tuomaa valon ja ilon määrää ei voi aliarvioida. Seuraavassa kirjoitelmassani ajattelin lyhyesti kerrata mennyttä vuotta. Siihen mahtui meidän perheessä ikävästä kulkutaudista huolimatta monta ilon ja onnen hetkeä. Kohtasimme myös asioita, jotka toivat surua ja kyyneliä. Voin jo nyt yhteenvetona todeta, että onnenhetkistä huolimatta en jää tippakaan kaipaamaan ja ikävöimään vuotta 2020. Mutta tuosta omituisesta vuodesta lisää ensi kerralla!