Aarteidenetsijä

Myttö on ahkera tyttö sekä löytämään että keräilemään aarteita lenkkipolkujemme varrelta. Kantoon se nappaa usein isoja oksia (pienet ja lyhyet ei kelpaa), tyhjiä pahvisia kahvimukeja ja erilaisia käärepapereita. Aarteista parhaimpia ovat jonkun tiputtamat hanskat tai pipo. Löysipä se alkusyksystä ojan reunalta miesten kalsarit. Silloin olin valitettavasti ilonpilaaja ja komensin napakasti hylkäämään alkkarit siihen, mistä Myttö ne suuhunsa nappasi. 

Mikään pikkukeppi ei kelpaa. Kuva ei
valitettavasti anna oikeutta sille, 
millainen seiväs tässä lähti
Mytön matkaan.

Täällä kaupungissa löytää valitettavasti myös kalsareitakin inhottavampia löytöjä tuolta teiden varsilta. Meidän lenkit kulkevat usein ns. yömajan ohi. Tänä syksynä olen törmännyt sen liepeillä ruiskuihin ja niissä töröttäviin neuloihin. Kaikki olen kerännyt nenäliinojen ja koirankakkapussien avulla pois ja laittanut roskapönttöön.  

Myttö teki näistä neulalöydöistä yhden ja säikähdin kovasti. Kyseisen kapistuksen käyttäjä oli käärinyt ruiskuneulayhdistelmän kasvomaskin sisään. Onneksi huomasin, että maskin sisältä pilkottaa jotakin erikoista eikä isokorvat ehtineet ruveta tonkimaan tätä pakettia tarkemmin. Mietin, että samoja teitä kulkee esimerkiksi pieniä koululaisia... Ja meidän näitä nelijalkaisia kavereita. 

Myttö ja turvallinen aarre.

En ole aiemmin tätä ilmiötä tuon yöpaikan luona havainnut. Mutta sen luin paikallislehdestä, että  koronan myötä päihde- ja mielenterveyspalvelut ovat säästöliekillä ja tuo nimenomainen yöpaikka on tupaten täynnä asiakkaita joka päivä. Yösijaa haluavia on enemmän kuin voidaan ottaa ja määrä vain lisääntyy, kun talvi tulee. Toki silti toivoisin, että mikäli ennen yömajaan menoa pitää vielä portilla itseään piikittää, hoitaisi kyseinen tyyppi nämä vaaralliset jätteensä roskapönttöön. Niitä näyttää kyllä yöpaikan ympärillä olevan, jopa ihan ruiskuille tarkoitettu oma roskis. 

Ja jotta tämä blogikirjoitus päättyisi nyt oikein synkkiin tunnelmiin, yllä olevassa kuvassa ruumislöytö. Tämä lintupoloinen löytyi meidän ulko-oven edestä, kun läksimme eilen Hilpusen ja Myttöskän kanssa ulos. Mikä lie harakan hengen vienyt.  Nostin tämänkin "aarteen" pussia hanskana käyttäen ja kannoin talomme taakse metsään. Levätköön siellä rauhassa. 

Iloa isokorvista

Marraskuu  on käynnistynyt tuttujen arkirutiinien parissa. Isännän kanssa tehdään töitä, minä edelleen kotoa käsin. Käydään ulkoilemassa Hipun ja Mytön kanssa. Usein tavataan lenkkireissuilla koiratuttuja, joista erityisesti Myttö jaksaa aina kovasti ilahtua. Hippulia vie hajumaailma, joten lyhyt moikkaaminen riittää sille. Myttönen voisi tervehtiä tuttuja tuntikaupalla. 

Tämän alkaneen kuukauden alkuun sain kovin surullisen uutisen tietooni Räntäsään kennelistä. Hipun äiti Milo (Räntäsään Aamuaurinko) oli äkillisesti siirtynyt paremmille metsämaille elokuun alussa. Milo oli hurmaava beagletyttö ja otamme lämpimästi osaa "perhe Räntäsään" suureen suruun. 

Viikonloppuna isännän vanhemmat muuttivat meidän kulmille. Isäntä huhki veljensä kanssa muuttoapuna ja minä isokorvien kanssa kävin morjestamassa muuttoporukkaa. Aiemman reilun 33 kilometrin välimatkan sijaan meiltä kulkee nyt kävellen noin vartissa tervehtimään anoppiani ja appiukkoani. Olemme iloisia, että saimme nämä meille tärkeät ihmiset tänne lähelle. 

Hipun ja Mytön harmonista yhteiseloa on ilo seurata. Kaksikko antaa paljon hymyn hetkiä työpäivieni keskelle. Ja mikä riemu syntyy aina siitä, kun isäntä palaa töistä kotiin. Näin on oikein hyvä kulkea kohti talvea. Kevään lukukoirailuista ei ole tullut vielä tietoa kirjastoilta. Toivottavasti Hippu pääsee taas töihin. Mutta epäilen, ettei se vielä alkuvuodesta onnistu. Minulta on kyselty, tuleeko Mytöstäkin lukukoira. En osaa siihen vielä vastata. Aika näyttää. Uskon kyllä, että Myttösestäkin voisi tulla oivallinen kirjastokävijä ja tarinoiden kuuntelija. Kunhan se vielä kasvaa vähän.

Leluinventaario

Lokakuu on lopuillaan. Iltaisin on julmetun pimeää. Eikä sitä helpota sateinen sää. Luonnossa riittää onneksi vielä väriloistoa, jota lenkeillä tuleekin ihailtua. Hipsua ja Myttöstä ei kurjat kelit haittaa. Ne viihtyvät ulkona säässä kuin säässä. Ainut asia, mikä hiukan saattaa saada ne epäröimään ulko-ovella, on valtaisa kaatosade. 

Hippu ja osa lelukokoelmasta.

Kippasin eräänä päivänä isokorvien lelukorin meidän sängylle. Tein tarkastuksen, mitä kaikkea kori oli imenyt sisäänsä. Ja olisiko siellä jotakin poistettavaa. Muutaman vähän tuhotun pehmon viskasin roskikseen. Operaatio piti tehdä Mytöltä salaa. Jos se huomaa, että leluja kuljetetaan jonnekin, se seuraa perässäni kuin hai laivaa ja yrittää tunkea roskapönttöön haalimaan lelut takaisin. Leluistahan meillä ei pulaa ole. Meillä on upouusia leluja kokonainen muovikassillinen piilossa vaatehuoneessa. Niitä on saatu lahjaksi ja itsekin olen toki leluostoksilla käynyt. Päätinkin, että tänä jouluna tyttösille ei anneta lelulahjoja. 

Eläinlääkärissä riitti haisteltavaa. 

Maanantaina kävimme Mytön kanssa rokotuksessa. Lääkärireissu sujui oikein mallikkaasti. Menomatka taittui bussilla. Mytön elämänsä ensimmäinen bussimatka. Huomasin, että Myttöä hiukan jännitti mutta hienosti matka sujui. Kotimatka taittuikin omalla autolla isännän hakiessa meidän lääkäristä. Myös tohtorin tapaaminen hieman pelotti ja jännitti Myttöstä. Odotushuoneessa piti vähän haukkua muille koirille. Mutta oikein reipas se oli ja ei hätkähtänytkään rokotusta. Hyvä Myttö! Keskustelin Jaakko-tohtorin kanssa Mytön steriloinnista ja sovimme sille ajan marraskuun lopulle. Jaakko tiedusteli Hipun vointia ja minulla oli suuri ilo kertoa, että Hippulille kuuluu pelkkää hyvää. Olemme kovin iloisia, että olemme löytäneet koirillemme välittävän ja pätevän eläinlääkärin.

Meillä palaa jo parit valot parvekkeella ja lyhty keikkuu kattokoukussa. Tänään ihastelin ja hypistelin eräästä verkkokaupasta tilaamiani jouluromppeita; pari kynttilää, jouluinen tiskirätti, muutama kuusenkoriste ja paketti ruokaservettejä. Meidän joulukortit hankin Suomen sotaveteraaniliiton verkkokaupasta. Olen syönyt tämän vuoden ensimmäiset joulutortut. Isäntä kysyi, syödäänkö meillä näitä jouluisia pullia ja leivonnaisia nyt pari kuukautta... Vastasin, että varmaan joo. Voisiko niihin mukamas ikinä kyllästyä 😁.

Mökkiä kiittäen kevättä taas jo odottaen

Tervehdys taas kaikki meidän lukijat ja PSB:n ystävät! Lomailimme viime viikon Puulan rannalla. Syysloma on se perinteinen reissu, jolloin mökki laitetaan talviteloille ja möksäkausi päätetään. Sunnuntaina oli haikeat tunnelmat, kun istuimme autoon ja läksimme kohti etelää. Kiitimme lämpimästi Kangasniemeä, Puulaa sekä eritoten meille niin rakasta ja tärkeää mökkivanhusta. Hienosti se jaksoi meitä taas palvella. Toivotimme sille hyvää talvea ja pyysimme sitä säilymään vahingoitta ja ryhdissä. Keväällä taas tavataan 💗.

Mennyt mökkikausi jää meille ikuisesti mieliin hyvin erilaisena mökkikesänä. Olimme tänä vuonna mökillä enemmän kuin koskaan. Harmitusta aiheutti Hipun saama käärmeenisku, joka vaati lääkärireissun Jyväskylään. Lisäksi ikävät ihmiset naapurinnaapurista nostivat valtavan mielipahan ja pelon uhkaillessaan meidän isokorvia sekä meitä kaksijalkaisia. Pääosin meillä oli kuitenkin iloinen, mukava ja leppoisa mökkikausi. Saariretket. Kaupunkireissut Mikkeliin, Pieksämäelle ja Jyväskylään. Helteiset päivät, sauna ja virkistävä Puulan vesi. Päivätorkkuja kylki kyljessä koko lauma. Lukemista, grilliherkkuja, metsäkäppäilyjä ja ihana naisjoukko viikonloppuvierainamme. Tyyni järvi ja kuikat, jotka lipuivat lahdella. Niissä riitti ihailtavaa ja ihmettelyä. Mytön ensimmäinen mökkikesä, ensimmäiset uimareissut, ensimmäiset saariretket. Upeita muistoja kaikki nämä.

Palatakseni syyslomaan, Hippuli ja Myttönen nauttivat mökkeilystä täysin siemauksin. Yhteisiä leikki- ja juoksuhetkiä riitti. Välillä syötiin puolukoita ja nuuskittiin rantakiviä. Kävimme sienireissussa ja keräsin valtavan kasan suppilovahveroita. Kangasniemellä on muutama luontopolku. Heti loman alkuun kävimmekin kiertämässä Suurolan luontopolun. Reitin varrella on myös lintutorni, jonne isännän kanssa kapusimme. Sikäli hupaisaa, että olemme mökkeilleet Kangasniemellä vuosikausia mutta koskaan ennen emme ole tuolla luontopolulla käyneet. Reitti oli melko helppokulkuinen ja sää suosi. Muita retkeilijöitä ei näkynyt.

Tällä mökkikauden päättävällä reissulla ohjelmassa on levon lisäksi vakiopuuhia. Isäntä kaatoi nurin ison kuusen, josta saatiin polttopuuta. Linnunpöntöt ja huussi tyhjennettiin. Kukkaruukut myös. Yhden iltapäivän puhalsin lehtiä lehtipuhaltimella. Pihakalusteet on laitettava talven ajaksi suojaan, kuten myös mökin sekä aitan terassien kalusteet. Vene on kiepsautettava nurin  ja laiturin portaat irrotettava. Kaikki jäätyvä eli pesuaineet yms. on muistettava pakata kotiin lähteviin kasseihin. Lisäksi laitan Typyn, Pimun ja Nupin haudan talvikuntoon. 

En muista, milloin meillä olisi ollut tällainen syysloma, että mökkiä olisi tarvinnut lämmittää niin vähän kuin nyt piti. Alkuloma oli varsin lämmin lokakuun sääksi. Vasta loppuviikosta ilma kylmeni mutta emme heränneet yöllä mökin lämmitykseen. Sitä on nimittäin miltei joka syysloma tehty. Puulan vesi oli kymmenasteista. Isäntäkään ei enää halunnut noin viileään veteen mennä. Mutta vesi on usein lokakuussa vain pariasteista. Iloitsimme myös poutaisista päivistä, joita riitti. 

Hippu asettui etualalle odottamaan omaa 
muikkuannostaan.

Hipun ja Mytön syysloman taisi kruunata perjantai-iltana paistamani Puulan muikut. Myttö söi elämänsä ekaa kertaa muikkuja. Hipullekin niitä annoimme, sillä niitä sen vatsa kestää. Toki molemmat saivat suolattomat annokset ja sopivan suuruiset sellaiset. Saariretkeä emme enää tehneet, sillä useana päivänä tuuli puhalsi napakasti. Oli parempi jäädä rantaan. Aitamittaukset on suoritettu ja isäntä miettii talven aikana aidan toteutusta. Hankaluutta aiheuttaa se, miten laajalle alueelle haluamme aidan vetää. Lisäksi maasto mökin ympärillä on kivikkoista ja epätasaista. Uskon vakaasti, että isäntä keksii kuitenkin järkevän ratkaisun. 

Jäämme nyt odottamaan kevättä ja paluuta Puulalle. Sitä ennen edessä on joulu ja monta muutakin mukavaa asiaa. Toki tämä maailmanvitsaus, korona, pitää vielä varmasti pitkään tiukassa otteessaan kaikkia meitä. Mutta koitamme pysyä terveinä ja nauttia kaikista kivoista asioista, arjesta ja juhlasta. Varmasti paremmat ajat ovat edessä. 

Heipat lampaille ja Berylille

Vielä alkuviikosta lampaat laidunsivat pellolla omassa aitauksessaan. Mutta eilen niitä ei enää näkynyt, kun teimme isokorvien kanssa päivälenkin aitauksen ohi. Se, että lampaat ovat nyt lähteneet, on minulle merkki siitä, että kesä on todella ohi. 

Myttö järsi risua ja Hippu katseli haaveellisen
näköisenä peltomaisemaa, kun kävimme
moikkaamassa lampaita.

Koronapandemia jatkaa eloaan. Näillä näkymin pysyn etätöissä koko loppuvuoden. Enkä konttoriin yhtään kaipaakaan, etenkin kun se on avomallia. Olisi mahdotonta pitää kunnollisia turvavälejä ja miten sujuisi tauot, kokoukset.. työmatkat voisin kävellä tai pyöräillä, joten julkista liikennettä ei tarvitsisi käyttää. Mutta tässä tilanteessa on ehdottomasti parempi, että pysymme kotosalla. Ja kuten olen aiemminkin kirjoitellut, täällähän minulla ne parhaista parhaimmat työkaverit on, Hippu ja Myttö. Työtehtävissäni ne eivät oikein pysty jeesaamaan mutta etenkin lounasseura on taattu 😀.

Syksyinen metsä on pullollaan mielenkiintoisia
tuoksuja ja tutkittavaa.

Varasin Mytölle ajan rokotuksiin. Menemme sinne loppukuusta. Samalla juttelen eläintohtorin kanssa Mytön steriloinnin sopivasta ajankohdasta. Hipun hypoallerginen dieettiruoka, jota se aamuisin syö, vaihdettiin ei-dieettiversioon. Hilpunen on hyvässä ja hoikassa kunnossa, joten totesimme isännän kanssa ettei sen laihdutusruokaa tarvitse enää syödä. Ja koska eläinlääkärin määräämää allergiaruokaa löytyy myös tavallisena versiona, olemme ryhtyneet antamaan Hipulle sitä. Hienosti se Hippuselle maistuu ja vatsa ei ole sen vuoksi oireillut.

 

Saimme iloisia uutisia jokin aika sitten Sepilokista, Malesiasta. Meidän adoptio-orankimme Beryl pääsi orankien kuntoutuskeskuksesta takaisin luontoon. Beryl pelastettiin kuntoutuskeskukseen vuonna 2012 sen ollessa yksivuotias. Nyt se on palannut takaisin paikkaan, jonne se kuuluu. Toivomme Berylille onnellista ja turvallista jatkoa elämään 💕. Olen mukana orankien suojelutyössä jatkossakin omalla, vaatimattomalla panoksellani. Tästä eteenpäin seuraamme Canyonin elämää ja kuntoutumista Sepilokissa.