tiistai 19. kesäkuuta 2012

Hukkareissu

Isäntä sai olla ylpeä viedessään Pimun edelliskerran verikokeeseen. Ikäneito kun oli käyttäynyt niin mallikkaasti. Toisin kävi eilisellä reissulla. Kävin melkoista tahtojen taistelua, jotta lääkäritäti sai otettua Pimusta verta. Isokorva pisti kaikin voimin hanttiin ja veri vaan roiskusi, kun neula lensi ainakin kahteen kertaan pois Pimulin etukäpälästä. Siinä oli veressä emäntä, lääkäri ja potilas itse. Huh! Vanhus oli aivan kauhuissaan tästä operaatiosta ja lääkäri totesi, että Pimu voitti sotkuisimman verinäytteen antajan tittelin koko eläinlääkäriaseman historiassa! Siinäpä varsinainen kunniamaininta meidän Pimulille.

Kaiken sen väännön ja paniikin jälkeen pistikin vihaksi, kun puhelimeni soi myöhään illalla. Eläinlääkäristä soiteltiin, että heiltä oli loppuneet jonkin sorttiset näyteliuskat, joten Pimun verta ei voida analysoida. Edessä olisi uusi reissu! Uskomatonta... Varasimme siis uuden ajan ensi maanantaiksi ja saamme vasta tuon keikan jälkeen tietää, mitä Pimun maksa-arvot sanovat. Harmittaa Pimun puolesta, että vanha joutuu taas moiseen rääkkiin. Neiti ei yksinkertaisesti voi sietää eläinlääkäreitä.

Jäämme siis odottamaan maanantaita. Näyteliuskatilauksen olisi parasta olla saapunut siihen mennessä. Ja tällä kertaa saa isäntä taas vuoron viedä paniikkibeagle näytteenantoon.

4 kommenttia:

  1. Toivotaan, että kaiken tän shown jälkeen lopputulos on kuitenkin hyvä ja maksa-arvot ovat laskeneet :)

    VastaaPoista
  2. Moikka Mari!

    Juuri näin, toivotaan parasta maksan suhteen. Show oli todella vertaansa vailla ja maanantaina onkin sitten isännän vuoro mennä taistelutantereelle. Leppoisaa loppuviikkoa! M

    VastaaPoista
  3. Olipa hurjan kurja juttu. Ensin hirmuinen taistelu ja aivan turhaan. Harmittaa teijän puolesta. Toivotaan maanantaina hyvää tulosta verikokeista. Kuinka ne ei siellä huomanneet ennen verikoetta, että liuskat on loppuneet?!!!

    VastaaPoista
  4. Heippa Myrsky! Kyllä mekin sitä hiukan ihmeteltiin, että tuollaiset liuskat olivat loppuneet. Luulisi, että ne on ihan perustavaraa, jota tulisi olla aina hyllyssä.. No, maanantaina uusi yritys. Ennen sitä vietetään leppoisaa juhannusta! Kiva kuulla, että saat pikkuveljen. Se onkin jännittävää!

    P & T:n emäntä

    VastaaPoista

Kiva, kun kommentoit!
Hippu, Myttö ja emäntä kiittävät.